Olin lauantaina Turussa keskustan entisen puoluesihteerin Pekka Perttulan väitöskirjan V.J. Sukselainen 1906-1945 – Taloton talonpoika, maaton maalaisliittolainen tarkistustilaisuudessa toisena vastaväittäjänä. Se oli mielenkiintoinen ja haastava tilaisuus, johon lupautuessani en tullut ajatelleeksi kuinka paljon valmistautumista se vastaväittelijältä edellyttää – väittelijähän on jo työnsä tehnyt, eikä hänellä ennen väitöstilaisuutta ole oikeastaan enää muuta tehtävää kuin jännittää.
Akateemisia väitöstilaisuuksia pidetään usein vain pelkkinä muodollisuuksina, onhan väitöskirja jo saanut työn hyväksymistä ennakoivan painatusluvan tiedekunnalta. Poikkeuksellisesti vain jokin painatusluvan antamisen ja väitöstilaisuuden väliaikana ilmennyt uusi seikka voisi johtaa työn hylkäämiseen, semminkin kun vastaväittäjät useimmiten ovat jo ennakkotarkastajina tai muutoin osallistuneet työn ohjaukseen. Itse jouduin kuitenkin puhtaalta pöydältä arvioimaan työtä ja esitin siitä myös varsin kriittisiä huomautuksia, jotka synnyttivät juuri sellaista keskustelua ja pohdintaa, jota väitöstilaisuuksissa pitäisi useamminkin käydä.
V.J. Sukselainen on kaksinkertaisena pääministerinä, monivuotisena eduskunnan puhemiehenä, maalaisliiton pitkäaikaisena puheenjohtajana sekä tärkeänä sosiaalipoliitikkona Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan ja Väestöliiton puheenjohtajan rooleissa ollut sellainen yhteiskunnallinen vaikuttaja, jonka työtä on perusteltua historiantutkimuksessa arvioida, olkoonkin ettei hän ole ihan niin tuntematon tai vähätelty vaikuttaja, kuin Perttula väitöskirjansa alussa katsoo. Sukselaisesta ei ole aiemmin kirjoitettu elämäkertaa eikä väitöskirjaansa sinnikkäästi puolustaneella Perttulalla ole aihetta ainakaan kritiikin vuoksi luopua suunnitelmastaan jatkaa työtä myös vuoden 1945 jälkeisen ajan osalta. Nyt käsiteltyyn väitöskirjaan palaan vielä kirjavinkin merkeissä, kunhan olen kirjallisen lausuntoni tiedekunnalle viimeistellyt.
21.6. 2010
