Sosialidemokraattien päätös äänestää eduskunnassa Kreikan tukipakettia vastaan on herättänyt tavallista raivokkaampia reaktioita. Myös mediassa on kompattu kokoomuksen ja Kataisen kovasanaista sosdem-kritiikkiä vastuuttomuudesta, populismista ja ties mistä. Pohjavireenä on ollut väite, että jos SDP olisi hallituksessa, tai jos esityksen läpimeno muutoin olisi todella ollut meistä kiinni, niin olisimme äänestäneet paketin puolesta.
Näin varmaan suurella todennäköisyydellä olisi ollutkin. Mutta tuossa tilanteessa olisi myös ollut mahdollista jo hallituksessa tai todellisissa neuvotteluissa saada hyväksyttyä joitain sellaisia lisiä, joilla suomalaisrahoittajiakin olisi sitoutettu vastuuseen sekä konkreettiset sitoumukset siitä, miten Suomi toimii finanssimarkkinoiden paremman säätelyn ja uusien pankkivero- ja rahoitusmarkkinaverojen toteuttamiseksi. Olisiko näillä enempää kuin marginaalinen merkitys on vaikea sanoa. Parhaimmassa tapauksessa olisi, huonoimmassa ne olisivat jääneet vain näennäisiksi eleiksi. Näinhän ministeri Katainen kuvasi Saksassa pankkien hallitukselle antamia lupauksia, joiden epämääräisyys oli vaikuttamassa siihen, etteivät sosialidemokraatit Saksassakaan äänestäneet Kreikan tukipaketin puolesta.
Todellinen vaihtoehto Kreikan kriisin hoitamiseen olisi ollut Kreikan laskeminen hallittuun velkasaneeraukseen, mutta siihen Euroopan johtajilla ollut valmiutta eikä uskallusta. Nyt ratkaisulla ostettiin kalliilla rahalla aikaa ennen kuin tämä useimpien asiantuntijoiden mukaan todennäköinen velkasaneeraus on joka tapauksessa edessä. Tätä voi perustella sillä, että jos muut alijäämätaloudet ryhtyvät uskottaviin ja vaikuttaviin toimiin taloutensa tervehdyttämiseksi niin uusi 750 miljardin tukipaketti riittää markkinavoimien rauhoittamiseen, jolloin Kreikka voidaan ilman laajempia heijastusvaikutuksia päästää hallittuun velkasaneeraukseen, mikä ei olísi Kreikallekaan huonoin vaihtoehto. Silloin kuitenkin myös Suomen nyt antamista lainoista leikataan jokin osuus luottotappioina.
Kreikka-ratkaisun tekeminen oli tietenkin välttämätöntä. Ei voi kuitenkaan olla niin, että juuri se yksi ratkaisu, johon öisissä paniikkitunnelman sävyttämissä kriisikokouksissa on päädytty olisi ainoa oikea ja toimiva vaihtoehto. Saattaa olla, että SDP:nkin arvio tilanteesta on väärä, sillä sekin on tehty samanlaisessa epävarmuudessa kuin hallitustenkin ratkaisut. Mutta se mistä on syytä olla huolissaan on se, mitä raivoisimmat reaktiot sosialidemokraattien kannanottoon viestivät politiikan ja päätöksenteon kulttuurista
Vaikeissa tilanteissa on aina suuri houkutus esittää ratkaisut ainoana mahdollisena vaihtoehtona. Tämä TINA-doktriini – There Is No Alternative – on vaarallinen. Sen hyväksyminen loukkaa sekä tervettä järkeä että demokratiaa, ja on esteenä vielä parempien, tai tässä tapauksessa edes vähemmän huonojen vaihtoehtojen esittämiselle ja käyttämiselle. Demokratiassa on tärkeää saada esittää toisten mielestä vääriä vaihtoehtoja ilman, että tämä leimataan suorastaan valehteluun perustuvaksi opportunistiseksi vastuunpakoiluksi ja populismiksi.
13.5. 2010
