Saksanjuutalainen historia
Fritz Stern syntyi Weimarin tasavallan Breslaussa (nyk. Wroclaw) vuonna 1926. Hänen sukunsa kuului niihin kantaväestöön assimiloituneisiin keskiluokan juutalaisiin, jotka 1800-luvun lopulla myös kääntyivät kristinuskoon. Hänen isänsä oli ensimmäisen maailmansodan veteraani, suosittu lääkäri ja tunnustettu tiedemies. Isän lisäksi hänen molemmat isoisänsä ja kaikkien isovanhempiensa isät olivat lääkäreitä. Maailmansodan aikoihin enimmillään 16 % Saksan lääkärikunnasta oli juutalaisia ammatin tarjotessa koulutetuilla juutalaisille esteettömimmän tien saksalaiseen keskiluokkaan. Weimarin demokraattinen Saksa oli Sternin perheen aito kotimaa, jonka perustaneiden sosialidemokraattien ja liberaalien kannattajia he olivat. Perheen tuttavapiiriin kuuluivat mm. kemian nobelisti Fritz Haber ja Albert Einstein.
Fritz oli seitsenvuotias, kun hän Hitlerin valtaannoustua ensimmästä kertaa alkoi vähitellen tiedostaa ”ei-arjalaisen” taustansa ja miten se luokitteli hänet erilaiseen asemaan kuin muut ikä- ja koulutoverinsa. Muutoin perheen elämä ei vielä kolmannen valtakunnan alkuvuosina ollut erityisen ahdistettua ja vei aikansa ennen kuin he kypsyivät silloin vielä mahdolliseen ja rohkaistuunkin maastamuuttoon. Se tapahtui lopulta vuonna 1938 vain muutamaa viikkoa ennen systemaattisen juutalaisvainon käynnistänyttä kristalliyötä.
Yhdysvalloissa perhe asettui New Yorkiin, jossa Fritz kävi koulunsa loppuun ja jatkoi paikallisessa Columbian yliopistossa historian opintoja. Alan professoriksi hänet nimitettiin jo 1953. Sternin erikoisalana on ollut Saksan historia yleensä ja kansallissosialismin aika ja vaikutus erityisesti. Runsaan tuotantonsa pääteokseksi hän itse nostaa vuonna 1977 valmistuneen Gold and Iron teoksen, joka kertoo Otto von Bismarckista ja hänen läheisestä yhteistyöstään vaikutusvaltaisen, mutta kulissien takana toimineen pankkiiriystävänsä Gerson Bleichröderin kanssa. Se valottaa myös juutalaisten ja ei-juutalaisten suhteita keisarinaikaisessa Saksassa. Se on teemana myös hänen 1999 julkaisemassaan Albert Einsteinia käsittelevässä kirjassa.
Sternistä tuli amerikkalais-saksalais-juutalaisten suhteiden ja historian erityisosaaja. Sekulaariksi sionistiksi itsensä määritellyt Stern on pitänyt nykyiseen Israeliin kriittistä etäisyyttä, kenties samassa hengessä kuin Einstein, joka kirjeessään sodan jälkeen totesi synnytystuskiensa kanssa kamppailevasta juutalaisvaltiosta: ”Vallattomuutemme on paha asia; jos meillä olisi valtaa, se saattaa olla vielä pahempi”.
Five Germanys on samanaikaisesti sekä muistelmateos että katsaus Saksan historiaan. Ne viisi Saksaa joista Stern kirjoittaa ovat vuonna 1918 romahtanut keisarillinen Saksa, Weimarin Saksa, Natsi-Saksa, nykyinen Saksan liittotasavalta ja siihen sulautettu Saksan Demokraattinen tasavalta. Kolmen ensin mainitun kuvaus, johon hän nivoo oman sukunsa, lapsuutensa ja nuoruutensa, on kirjan parasta antia.
Kirjan jälkimmäinen osio ei enää ole yhtä vakuuttavaa. Liittotasavallan kuvaajana Stern tuntee kohteensa ja voi hyödyntää ystävyyttään ja keskustelujaan Ralf Dahrendorfin, Marion Donhöffin, Helmut Schmidtin ja monien muiden vaikuttajien kanssa. Sen sijaan DDR, jossa Stern on oleskellut yhteensä vain muutaman viikon, jää hänelle vieraaksi maaksi. Ikävystyttävämpää on kuitenkin se, miten kirjan jälkipuolella alkaa häiritsevässä määrin nousta pääasiaksi professorina, tutkijana ja luennoitsijana menestyvän Sternin listaus matkoistaan, tapaamistaan kuuluisuuksista ja saamistaan huomionosoituksista ja kiitoksista, Matti Kilngenkin jo toiseksi jättävällä tavalla.
Stern on tuotannollaan monin tavoin osallistunut saksalaisten vergangheitsbewältingungia eli menneisyydenhallintaa koskevaan historiakeskusteluun ja tehnyt sen sekä ihastusta että vihastusta herättäneellä tavalla. Suomessa häntä ei silti juurikaan tunneta eikä tätä tai muita Sternin kirjoja ole suomeksi saatavilla.
Joulukuu 2013
