Presidentin selityskirja
Yhdysvalloissa ja monissa muissakin maissa presidentit ja vähäisemmät vaikuttajat pyrkivät heti virkakautensa päätyttyä markkinoille pikaisesti (haamu)kirjoitettujen muistelmien kanssa ilman, että ne juurikaan palvelevat historiantutkimusta saatikka rikastuttaisivat kirjallisuutta. Motiiveista päällimmäisiä ovat rahastus ja selittely.
George W. Bushin kahdeksan vuoden presidenttikauteen mahtuu nousuja laskuja. Alku oli vähemmän vakuuttava, kun annetuissa kokonaisäänissä Al Gorelle hävinnyt Bush sai valtakirjan valkoisen talon isännyyteen vasta puoluelinjojen mukaan jakautuneen korkeimmain oikeuden äänestysratkaisun jälkeen. Seuraavana vuonna syyskuun 11 päivän terrori-iskut saivat kansakunnan yhdistymään johtajansa taakse, ja YK:n mandaatilla Al Qaidan-suojelijaksi osoittautunutta Afganistanin Taleban hallitusta vastaan aloitettujen sotatoimien alkumenestys nostivat hänen suosionsa hetkellisesti huippuunsa. Yhdysvalloille ja Bushille tämä oli kaikki samaa sotaa terrorismia vastaan, johon Bushin retoriikka koko ajan nojasi. Siihen liittyi myös heti syyskuun iskun jälkeen Bushin varomaton puhe ”ristiretkestä”, jonka hän nopeasti vähin äänin hautasi ja jota hän ei kirjassaan edes mainitse.
Sota-presidentin suosio alkoi hiipua ilman YK:n mandaattia aloitettua ja vääriksi osoittautuneilla tiedustelutietoilla perustellun Irakin sotaretken seurauksena, vaikka Bush vielä mandaattinsa saikin uudistettua v. 2004 vaaleissa. Toisella kaudella hänen suosionsa romahti myös finanssikriisin vauhdittamana niin, että republikaanien presidenttiehdokas John McCain joutui kampanjoimaan pitämällä varsin suurta etäisyyttä edeltäjäänsä, kuten Bush vähän happamasti noteeraa.
Muistelmista välittyy kuva itseensä tyytyväisestä ja päätösten oikeutukseen uskovasta presidentistä. Se ettei kaikki kuitenkaan sujunut kuin Strömsössä ei johtunut vääristä päätöksistä, vaan niiden toimeenpanossa ilmenneistä ongelmista. Irakin sodan perusteet olivat oikeat, mutta tiedustelutiedot, joihin ”kaikki” uskoivat, osoittautuivatkin vääriksi. Katrina-hirmumyrskyn synnyttämä katastofi hoidettiin asianmukaisesti, mutta paikallisviranomaiset pettivät jne.
Kirja tarjoaa toki joitakin mielenkiintoisia arvioita ja kuvauksia, kuten esimiestäänkin kovalinjaisemmasta varapresidentti Dick Cheneystä, Ted Kennedystä, jonka kanssa harjoitettua yhteistyötä kouluopetuksen uudistamiseksi Bush kiittää, sekä presidentin isästä presidentti George H.W. Bushista, josta poika kirjoittaa kunnioittavasti ja ihailevasti. Poika näkee useissa kohdin myös vaivaa osoittaakseen, että myös isä-Bush vastoin yleistä epäilyä olisi ollut hänen kanssaan samaa mieltä kaikista merkittävistä päätöksistä, mutta onnistuu paremminkin vahvistamaan näitä epäilyjä.
Sellaista henkilökohtaista otetta kirjassa ei kuitenkaan ole, joka valaisisi uudella tavalla Bushin henkilökuvaa. Siihen on aina kuulunut amerikkalaiseen tyyliin hiottu versio perheestä ja avoin uskonnon esittely presidentin päivittäisistä Raamatun-lukutuokioista alkaen.
Elokuu 2010
