Suomen kieli Ruotsissa
Bert Isacsson on suurelle yleisölle tuntematon, mutta pohjoismaisessa yhteistyössä mukana olleet tuntevat hänet yhtenä Ruotsin keskeisimmistä nordisteista sekä Suomen ystävänä. Niihin moniin tehtäviin joita hän on eri aikoina hoitanut kuuluu mm Ruotsin lähetystön kulttuuriattaseana toimiminen Helsingissä, Ruotsin Norden-yhdistyksen toiminnanjohtajuus ja Pohjoismaiden neuvoston Ruotsin valtuuskunnan sihteeriys. Tästä elämäntyöstään pohjoismaisessa yhteistyössä ja suomen kielen puolustajana Ruotsissa hän on kirjoittanut pienen, mutta mielenkiintoisen ja antoisan muistelmaluonteisten esseiden kokoelman.
Bert Isacssonin äidin kieli on ruotsi, mutta hän kasvoi Ruotsin-puoleisessa Tornionjoenlaaksossa kaksikielisessä perheessä Seskarön saarella, jonka sahan työntekijöistä suurin osa oli suomalaisia. Suomea hän ei koulussa opiskellut – ja sen käyttö välitunneillakin oli vielä 50-luvulla kiellettyä – mutta opiskeli sitä myöhemmin Helsingin yliopistossa toimiessaan Ruotsin lähetystössä kääntäjänä. Sittemmin Isacsson siirtyi diplomaatiksi ja myöhemmin erilaisiin tehtäviin, joissa kaikissa on vähintään sivujuonteena ollut Ruotsin suhde Suomeen ja suomenkieleen. Siten Isacssonin lyhyt ja esseekokoelman luonteinen omaelämäkerrallinen teos on oivallinen johdatus siihen miten suomalaisuuden asema Ruotsissa on kehittynyt.
Suomi on ruotsin ohella Ruotsin toinen alkuperäiskieli, jota äidinkielenään on aina käyttänyt suurin osa Tornionjoenlaakson asukkaista, joiden harmiksi uusi vuonna 1809 piirretty valtakunnan raja jakoi alueen suomenkielisen väestön kahteen osaan. Toisinkin olisi voinut käydä, sillä lähellä oli, että raja olisi vedetty paljon lännemmäksi Kalix-joen kohdalle, olihan Länsipohja Uumajaa myöten venäläisjoukkojen miehittämä kun rauhasta Haminassa neuvoteltiin. Toinen suomenkielinen alue Ruotsissa oli suomalaisten 1500-luvulla asuttamat Värmlannin suomalaismetsät, joista suomen kieli on sittemmin jo viime vuosisadalla kokonaan hävinnyt. Tukholma puolestaan on ollut merkittävä suomalaiskaupunki jo 1500-luvulla, jolloin sen suomalainen seurakunta perustettiin. Näin ollen 1950-luvulla alkanut ja 60-luvulla kiihtynyt muuttoliike ei ollut uutta, vaikka määrällisesti enin osa Ruotsin suomenkielisistä on nykyisin tämän muuttoliikkeen tuomaa.
On kestänyt kauan ennen kuin suomen kieli on Ruotsissa tunnustettu. Se on vasta tällä vuosituhannella saanut virallisen vähemmistökielen aseman Ruotsissa. Samalla päätöksellä saman aseman sai myös n. 30 000 tornionjokilaaksolaisen puhuma meän kieli, jota voidaan hyvin perustein pitää paremminkin suomen kielen yhtenä murteena kuin erillisenä kielenä. Isacsson ei tähän suoraan ota kantaa, mutta toteaa että meän kielen erilaisuutta suomeen nähden liioitellaan. Yksi syy suomen ja meän syrjintään on ollut aikanaan sekä ruotsalainen kansallisuuspolitiikka että reaktio Suomen puolella AKS:n ja muiden harjoittamaan heimopropagandaan. Sillä oli myös se seuraus, että iso osa suomen kielen käyttäjistä Länsipohjassa pyrki poistamaan heidän valtiolojaalisuuteensa kohdistettuja epäilyjä sillä, että he nimenomaisesti irtisanoutuivat suomen kielen aseman parantamiseen tähdänneistä pyrkimyksistä. Ruotsissa monet poliitikot ovat näihin päiviin saakka paremminkin piilotelleet ja vaienneet suomalaisjuuristaan. Yksi poikkeus oli Tage Erlander, joka tuntui nauttivan siitä myönteisestä suomalaishuomiosta, jota hänen kaukaisen sukulaisuutensa löytyminen Värmlantiin aikoinaan muuttaneiden Suhoisten jälkeläisenä tuotti. Siitäkään ei tosin seurannut käytännön toimia suomalaisuuden hyväksi.
Tällainen tilanne on alkanut vasta toisen maailmansodan jälkeen vähitellen muuttua, jolloin tietysti suomalaissiirtolaisten uusi virta Ruotsiin nosti kielikysymyksen keskiöön. Parannusta on siis vähitellen tapahtunut, kuten näitä parannuksia ajamassa ja toteuttamassa ollut Isacsson kirjassaan kertoo, mutta edelleen ollaan kaukana tyydyttävästä tilanteesta. Tämä havainnollistuu hyvin, kuin vertaa ruotsinkielisen vähemmistön asemaa ja oikeuksia Suomessa siihen, millainen on lukumääräisesti samansuuruisen suomenkielisen vähemmistön asema ja oikeudet Ruotsissa.
Bert Isacsson on vaatimaton ja diplomaattinen ihminen, joka kirjoittaa tasapainoista ja punnittua tekstiä kärjistyksiä välttäen. Siitä huolimatta – tai ehkä siitä johtuen – se mitä hän kirjoittaa on mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää luettavaa. Kirjalle soisi paljon lukijoita ruotsalaisten keskuudessa.
Joulukuu 2007
