Heikki Koski, Virkamieshallitus, viinit ja läänit, Like, 287 s., Keuruu 2005

1127785412_heikkikoski.jpg

Maineensa väärtti

 Heikki Koski on niitä sosialidemokraatteja, jotka ovat kelvan­neet mitä erilaisimpiin ja vaativampiin tehtäviin ilman, että  nimitystä on seurannut ns. poliittisiin nimityksiin yleensä aina liittyvää arvostelua ja näykkimistä. Koski näyttää mieheltä, joka on ollut pätevä ja sopiva jo syntyessään, eikä hänen valin­tansa Porin apulaiskaupungijohtajaksi ja kaupunginjoh­tajaksi, Alkon vähit­täismyyntijohtajaksi ja pääjohtajaksi, Tampe­reen yliopiston kansleriksi tai Länsi-Suomen läänin maaherraksi syn­nyttänyt kiistoja. Jokaisesta tehtävästään hän on voinut lähteä aitojen kiitosten saattamana. Tarjolla olisi ollut muita­kin tehtäviä, sillä erilaisten hankalien hallintoon liittyvien kysy­mysten ratkomisessa Koski on ollut käyttökelpoinen selvitys­mies.

 Virkatehtävien ohella Koski käsittelee myös sukuaan, nuoruuttaan ja moninaisia järjestötehtäviään. Kansainvälisyyteen liittyvät hänen puheenjohtajuutensa STETEssä sekä Viron, Latvian ja Unkarin kanssa harjoitettu monipuolinen usein virallistesta kaavasta poikkeava ystävyystoiminta. Kattava muistelmateos kirja ei kui­tenkaan ole, eikä se ole sellaiseksi tarkoitettukaan.

 Koski on aiemmin kirjoittanut ajastaan Alkon pääjohtajana samoin kuin suurläänistään. Ottaen huomioon että hän on ollut nykyisen lääninuudistuksen ajaja ei ole kummallista, ettei hänen mieles­tään Länsi-Suomen läänin kaltaisen pohjoisessa Himankaan, lännes­sä Hankasalmelle ja lounaassa Korppooseen ulottuvan yli kahdensa­dan kunnan konstruktion johtamiseen liittynyt erityisempiä raken­teellisia ongelmia. Alkoholipolitiikassa Koski edusti maltillista vapauttamislinjaa, joka sekin joutui suuriin paineisiin Suomen EU-jäsenyyden myötä. Suurimmat muutosvaiheet Alko-konsernille koituivat kuitenkin vasta hänen seuraajansa Ilkka Suomisen aika­na. Koski käsittelee näitä vaiheita ehkä turhankin varovaisesti sillä tuskinpa aiheeseen enää liittyy herkempiä asioita kuin mitä on tullut julkisuuteen Leena Warsellin uunituoreessa väitöskir­jassa.

 Kosken tyyliin ei kuulu revittely, uhoilu eikä panettelu. Harmin aiheet ja kritiikki kätkeytyy usein tehokkaasti rivien väliin. Myös iltapäivälehtiä Koski jaksaa käsitellä korrektisti, vaikka hänen harmistuneisuutensa niiden edustamaan journalismiin onkin poik­keuksellisen selvästi ha­vaittavissa. Notoorein tapaus on Ilta-Sanomien legendaarinen lööppi ”Koski sammui NYCissä”, jota lehti poikkeuksellisesti jopa pääkirjoituksessaan pyysi anteeksi. Sitä ennen lööppi oli kuitenkin jo tehnyt tehtä­vänsä myynninedis­täjänä, eikä lehdelle ole väliä jos iso osa sen nähneistä jäi siihen käsitykseen että kyse oli jostain muusta kuin Kosken vauhdin hiipumises­ta helteisellä New Yorkin maratonilla. Sen verran asia on kuitenkin jäänyt Koskea kaivamaan että hän vielä­kin oikoo asiavirheen: hän tuli maaliin ajassa 4.41,58 sijalla 9892. ”Kaik­kiaan 18 000 lähteneestä maaliin jaksoi 14 492. Muut sammuivat.”

 Heikki Koski on kirjoittanut näköisensä kirjan: vaatimattoman, kuivakan ja vähäeleisen. Lähempi tarkastelu osoittaa sen kuiten­kin olevan taidokkaan, terävän ja huumorintajuisen.

 syyskuu 2005