Suomentaneet Pekka Pakkala ja Asmo Koste, 246 s., Suomen rauhanpuolustajat ja Like 1998
Tervetullutta MAI-kritiikkiä suomeksi
OECDssa jo monta vuotta käydyt neuvottelut moninkeskisesti investointisopimuksesta – Multilateral Agreement on Investment eli MAI – ovat nyt vähintäänkin keskeytyneet ennaltamääräämättömäksi ajaksi. Välitön syy on ennen muuta ollut Ranskan sosialistihallituksen vetäytyminen neuvotteluista, mutta varsinaisen ansion asiasta voivat tililleen kirjata ne lukuisat keskenään verkostuneet kansalaisjärjestöt, joiden nostattama kritiikki on pakottanut panemaan neuvottelut jäihin.
Ansiosta on todellakin kysymys. Sinänsä ajatus investointisopimuksesta kuulostaa viattomalta ja hyvältäkin kun sitä markkinoidaan vain keinona koota yhteen sadat erilliset kahdenväliset investointisopimukset ja vahvistaa yleisperiaatteeksi ulkomaisten investointien syrjintäkiellon, mikä tarkoittaa sitä että lainsäädännön ja viranomaisten on kohdeltava ulkomaisia investointeja yhdenveroisesti kotimaisten yritysten tekemien investointien kanssa. Jos sopimukseen vielä liitetään velvoite noudattaa ILOn työsuojelu- ja työntekijäin oikeuksia koskevia sopimuksia ja kielto houkutella ulkomaisia investointeja antamalle niille helpotuksia verotuksessa tai ympäristömääräysten noudattamisesta niin mikä sitten MAIssa mättää?
Kanadalaisten kirjoittajien kokoomateoksen perusteella voi sanoa että melkein kaikki. Kirjan artikkeleissa käydään läpi MAI-neuvottelujen tausta ja kaavaillun sopimuksen vaikutukset mm työntekijäjärjestöjen, ihmisoikeuksien, ympäristönsuojelun, kansallisen kulttuurin, julkisten palvelujen ja kehitysmaiden kannalta. Useissa artikkeleissa keskeisenä referenssinä ovat kanadalaisten pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksesta NAFTAsta – jonka nimi on harhaanjohtava koska kyse on varsin laaja-alaisesta yhteismarkkina-aluejärjestelystä – jonka säännökset ovat monin tavoin sukua kaavaillun MAI-sopimusluonnoksen määräyksille.
Eikä kyse ole vain uhista, vaan myös jo konkreettisest toteutuneista ongelmista, joista tunnetuin ja huolestuttavin koskee amerikkalaiselle Ethyl-yhtiölle maksettavaksi tuomittua korvausta sen johdosta, että Kanada terveysperustein kielsi sen tuottamam bensiinin lisäaineen. Erityisen kuohuttavaksi asian tekee se, että kyse ei ollut todellisten ja maksettujen investointien vaan tulevien laskennallisten voittojen korvaamisesta.
Kanadalaiset kirjoittajat pyrkivät kaikin tavoin osoittamaan MAIn olevan jälleen uusi yritysten ja pääoman toimintavapautta ja vaikutusvaltaa vahvistava askel maailmantalouden globalisaatiokehityksessä, jonka maksumiehiksi joutuisivat lähinnä ympäristö, työntekijät ja kehitysmaat. He ovat tietenkin todistelussaan yksipuolisia, mutta se on ymmärrettävää ja perusteltua koska juuri heidän edustamansa kansalaisjärjestöjen kritiikki on ollut se välttämätön vastavoima jota on tarvittu MAI-junan pysäyttämiseksi.
Jatkossa MAI-kritiikin soisi kuitenkin muuttuvan vähän monivivahteisemmaksi. MAI ei ole mustavalkoinen kysymys. Osa kansalaisjärjestöjen kritiikistä on hyvin pohjoisamerikkalaista ja toistaa teesejä, joihin nojaten siellä kampanjoitiin Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimusta NAFTAa vastaan. Pohjoismaissa, joissa suuri osa kansalaisjärjestöistäkin on nähnyt EU yhdentymisessä yhtä paljon mahdollisuuksia kuin uhkia, ei MAI-kritiikki siltä osin kun se yhdistyy perinteiseen protektionismiin vaikuta kovin kantavalta.
Tästä riippumatta on MAI-sopimukseen tähänastiselta valmistelupohjalta kuitenkin suhtauduttava kielteisesti. Kokonaisuudessaan MAI siirtäisi oikeuksien ja valvollisuuksien tasapainoa valtioiden ja monikansallisten yritysten välillä niin merkittävästi jälkimmäisten eduksi, että toisin kuin ministeri Norrback on katsonut ei sopimuksen raukeamista tähänastiselta valmistelupohjalta kannata lainkaan pahoitella.
Onko tällainen investoisopimus ylipäätänsä tarpeellinen? Suomessa on pidetty tärkeänä turvata nopeasti kansainvälistyvien ja monasti ahkerammin ulkomaille kuin Suomeen investoivien suomalaisyritysten asema ja oikeudet. Tämä saattaa perustella sitä, että sopimuksessa pitäisi olla mukana jos se syntyy, mutta se ei vielä tee koko sopimuksesta lähtökohtaisesti toivottavaa.
Maailmantalouden globalisoituminen on edennyt ilman, että eri maiden kansalaiset ja poliittiset päättäjät ovat siihen nimenomaan pyrkineet tai sitä ylipäätänsä halunneet. Suunnan ovat määritelleet markkinavoimat.
Tästä on seurannut kiistattomia talouskasvua ja hyvinvointia kasvattaneita etuja. Yhtä kiistattomasti tästä on myös ollut seurauksena valtioidensisäisen eriarvoisuuden kasvua, yhteiskunnallisten voimasuhteiden vinoutumista etuoikeutettujen hyväksi ja monien sosiaalisten ja ekologisten epäkohtien kärjistymistä.
Vain harvat enää kiistävät markkinavoimien ansiot ja tarpeellisuuden, mutta yhä useampi on myös huolissaan siitä että hyvä renki osoittautunut huonoksi isännäksi. Kun hallitukset ovat osoittautuneet voimattomiksi palauttamaan itselleen isännän roolia, ovat odotukset kohdistuneet EU:iin ja muihin kansainvälisen yhteistyön muotoihin. Kun kansainvälisten järjestöjen ja yhteenliittymien pelisäännöt ovat tähän saakka luoneet etupäässä uusia vapauksia markkinavoimille on nyt tultu tilanteeseen, jossa niiden odotetaan asettavan niille myös vastuita ja velvollisuuksia, estävän ylilyönnit ja ottavan demokraattisten valtioiden haltuun niille kuuluvan aseman markkinatalouden puitteiden määrittäjinä.
MAI-sopimus ei ole tällaisen uuden yhteistyön alku vaan jo voimansa ja oikeutuksensa menettäneen markkinoiden uusliberalistisen yltiövapauden ilmaus ja yritys betonoida maailmaa sellaisiin raameihin, jotka ovat inhimillisemmän maailman esteenä. Siksi voin yhtyä kirjan kanadalaiskirjoittajien näkemykseen siitä, että MAI-hankkeen raukeaminen on hyvä asia.
