656 s., Random House, Chatham 1998
Yesterday
Barry Miles’n yli 600-sivuinen tiiliskivielämäkerta Paul McCartneysta kertoo vain hyvin kursorisesti muutamalla sivulla päähenkilönsä vaiheista viimeisen kahden kymmenenvuoden aikana. Tämä ei johdu siitä, että McCartney olisi Beatlesien hajoamisen jälkeen ollut jotenkin toimeton. Kenen tahansa muun samana aikana osoittama laaja-alainen ja ainakin kaupallisesti menestyksekäs aktiivisuus rockin, musiikin ja muidenkin taiteiden alalla olisi hyvinkin yhden kirjan arvoinen työsarka. Tosiasia silti on että McCartneyn – kuten vielä korostetummin muiden ex-beatlesien George Harrisonin ja Ringo Starrin – koko muu elämätyö jää auttamattomasti vain jälkikirjoitukseksi sen rinnalla mitä hän oli Beatlesien vajaan kymmenen vuotta kestäneen kauden aikana mukana luomassa.
Paul McCartneyn omiin haastatteluihin perustuva Miles’n kirja on vähintään yhtä paljon omaelämäkerta kuin elämäkerta. Päähenkilö kuvataan sympaattisesti ja myötäeläen. Tällainen ote ei tee kirjasta epärehellistä – esim. huumeiden osuutta ja läsnäoloa kirjassa ei silotella eikä paisutella – vaikka se vähän epäanalyyttiseksi ja -kriittiseksi jäisikin. Tästä huolimatta ja vaikken ole rock-kirjallisuuden asiantuntija, epäilen että teos kuuluu kuitenkin tähtipalvonnan ja sensaatiokirjoittelun hallitseman lajin parhaimmistoon.
Kuulun ikäpolveen, jonka nuoruusajat sattuivat yhteen Beatles-musiikin nousun ja kukoistuksen kanssa ja jolle näiden 60-luvun kiihkeiden vuosien uudelleenkokeminen tällaisen kirjan kautta on myös jossain määrin henkilökohtainen elämys. Tässä tapauksessa sitä alleviivaa oma varhainen altistumiseni englantilaiseen miljööseen ja siellä 50-luvun puolivälissä tapahtuneeseen rockin läpimurtoon, joka tekee helpommaksi ymmärtää Beatles-tarun monia ei-englantilaisille vieraiksi jääviä erityispiirteitä.
Many Years from Now tuntuu siksi helppolukuiselta ja luotettavalta ajan kuvaukselta. Se on myös kohteensa näköinen epäpoliittisuudessaan ja tietyssä yhteiskunnallisella naiviudessaan. Tämä ei koske vain McCartneyä vaan koko Beatles-joukkoa, myös heistä yhteiskunnallisimpana pidettyä John Lennonia. Esimerkiksi Beatlesien lankeaminen popguru Maharishi Mahesh Yogiin ja transkendentalistiseen mietiskelyyn kerrotaan tarkoin, mutta syitä tai seurauksia laajemmin pohtimatta.
Teoksen ansioihin kuuluu ettei se sorru kaikenlaisen Beatles-trivian toistamiseen – tällaisena triviana en pidä McCartneyn kappaleiden syntyhistorian ja vaikutteiden aika perusteellista kuvausta – vaan paremminkin edesauttaa monien Beatles-myyttien riisumisessa.
Beatlesien ainutlaatuisuus ja voima oli siinä, että ryhmä parhaimmillaan oli paljon enemmän kuin huippulahjakkaiden jäsentensä summa. Ringo Starrin ja George Harrisonin osuutta väheksymättä yhtyeen teho ja luovuus perustui ennen muuta Lennonin ja McCartneyn vuorovaikutukseen. Siitä kertoo sekin, että Miles’n teos rakentuu suurimmaksi osaksi juuri näiden kahden yhteistyön ja välillä myrskyisänkin suhteen analyysiin.
