Like, Helinki 1999
Onko Tobinin vero mahdollinen?
Ranskalaisessa Le Monde Diplomatique-lehdessä julkaistiin elokuussa 1999 artikkeli Tobin-verosta. Siinä mm kerrottiin Suomen uuden hallituksen ohjelmaan sisältyneestä kansainvälisten finanssimarkkinoiden epävakauden vähentämiseksi tarpeellisen Tobin-veron kaltaisen järjestelyn selvittämisestä. Artikkelissa myös mainittiin nimeni tätä asiaa ajaneena suomalaispoliitikkona. Seurauksena oli pitkään jatkunut etupäässä ranskankielisten sähköpostiviestien ja kirjeiden tulva, jossa kiitettiin minua ja hallitusta asian johdosta ja kannustettiin jatkamaan asian edistämistä.
Niin mukavaa kun kiitoksen ja kannustuksen saaminen onkin olen ollut siitä jossain määrin vaivautunut. Kiitokselle pitäisi saada katettakin, eikä asialle hallituksessa ole toistaiseksi tapahtunut mitään muuta, kuin että viimeisen hankesalkkukäsittelyn yhteydessä todettiin että hallitusohjelman tämän kohdan eteenpäinvieminen kuuluu valtiovarainministeriölle.
Joku voisi ministeriössä vaikka alkajaisiksi lukea Heikki Patomäen yhdessä huomattavan neuvonantajaryhmän kanssa kirjoittaman tuoreen Tobinin veron toteutus-kirjan. Patomäki on tehnyt uraauurtavaa työtä pyrkiessään konkretisoimaan mitä Tobinin veron toteuttamiseksi voisi ja pitäisi tehdä. Työ on ansaitsee kiitoksen vaikka se mielestäni antaakin enemmän vastauksia siihen mikä ei ole realistista eikä toimivaa asian edistämiseksi kuin mikä sitten olisi. Tästä tosin Patomäellä ja minulla saataa olla erilainen käsitys.
Nobelin palkinnon saanut taloustieteilijä James Tobin teki jo vuonna 1972 esityksen kaikkiin valuutanvaihtotapahtumiin kohdistettavasta transaktioverosta. Prosentin murto-osan suuruisena se riittäisi suurelta osin eliminoimaan puhtaasti keinotteluluonteisen valuuttakaupan olematta kuitenkaan minkäänlainen este kansainväliselle kaupalle ja pitkäaikaisille pääomaliikkeille. Tällaisen maailmanlaajuisen veron tuotto olisi riittävä esim. ratkaisemaan YKn ja kansainvälisen kehitysyhteistyön rahoitusongelmat.
Kolmessakymmenessä vuodessa ovat valuuttavaihdot ja niiden epävakauttava potentiaali edelleen vain kasvaneet. Samanaikaisesti ovat myös valuuttamarkkinat kehittyneet niin, että mm veronkierron estämiseen liittyvät Tobin-veron käytännön toteutusongelmat ovat nekin vain kasvaneet. Myös veromallin kykyä todella massiivisen keinottelun estämiseen on epäilty. Patomäki on näihin hakenut vastauksia, jotka kuitenkaan eivät ole alan ammatti-ihmisiä vakuuttaneet. Useimmat näistä suhtautuvat toki lähtökohtaisen torjuvasti koko Tobin-veroon mutta myös minussa on vakuuttamista, vaikka esitykseen myönteisesti suhtaudunkin.
Isoin haaste on kysymys verojärjestelmän kattavuudesta. Tobin lähti siitä että tehokkaan veron olisi oltava universaalinen ja tärkeimpien talousmahtien hyväksymä ja soveltama toimiakseen toivotulla tavalla. Kun näköpiirissä ei ole mitään mikä saisi Yhdysvallat hyväksymään Tobin-veron on kattava toteutus jo siitä syystä mahdoton.
Patomäki kiertää ongelman lähtemällä siitä, että toteutus voisi alkaa rajoitetummalla joukolla, esim. EUn tai sitten edistyksellisten ja kriiseistä eniten kärsineiden maiden ympärille ryhmittyneiden maiden toimesta. Tämä rajoitetumpi toteutusmalli kohtaa kuitenkin vielä suurempia toteutus- ja tehokkuusongelmia kuin universaalimalli, eikä mikään viittaa siihen että se olisi poliittisesti yhtään realistisempi.
Ns. edistyksellisten maiden joukko voisi Patomäen mielestä koostua mm EMUn ulkopuolisista pohjoismaista Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta, ikäänkuin euron odotushuoneessa olevalla kahdella viimemainitulla olisi sen enempää juridista kuin poliittista mahdollisuutta irtaantua näin keskeisessä sisämarkkina-asiasta EUn linjasta.
Samoin Patomäen kaavailut uudesta Tobin Tax Organisationista kansainvälisen valuuttarahaston kanssa kilpailevana veronkerääjänä ja YK-rahoittajana ovat kyllä kauniita, mutta eivät tästä maailmasta.
Tobin-verosta on muodostunut vahvan symbolisen merkityksen omaava vaatimus kaikille niille, joiden mielestä kansainvälisen yhteisön on saatava käyttöönsä uusia tehokkaita keinoja globalisaation kielteisten seuraamusten hallintaan saattamiseksi. Minäkin luen itseni näiden ihmisten joukkoon ja kannatan Tobin-veroa, mutta näen myös että siitä ei tule tehdä mantraa, joka mittaa itsekunkin edistyksellisyyttä. Jos Tobin-vero toistaiseksi esitetyissä muodoissaan ei ole käytännössä ja/tai poliittisesti toteuttamiskelpoinen on etsittävä ja esitettävä muita keinoja joilla samaan päämäärään, globalisoitumisen hallintaan ja finanssimarkkinoiden epävakauden vähentämiseen päästään käsiksi.
Itse asiassa myös Patomäki käsittelee näitä sillä monet hänen esimerkeistään kuten Malesian ja Chilen yksipuoliset pääomaliikkeisiin kohdistuneet ja yleisen käsityksen mukaan onnistuneet rajoitukset ovat juuri tällaisia Tobin-veron korvikkeita. Ja jos Bretton Woods-järjestöjä (valuuttarahastoa ja maailmanpankkia) ei ole mahdollista ohittaa on vaadittava niiden ja niiden pelisääntöjen uusimista sekä eri puitteissa toteutettavaa finanssimarkkinoiden tehostettua kansainvälistä valvontaa ja säätelyä.
maaliskuu 2000
