Otava, 310 s. Keuruu 2000
Kevyttä pankkikriisihistoriikkia
Keijo Kulha on aiemmin julkaissut aivan kelvollisiakin historiankirjoja mm. aseveliliitosta ja Helsingin Sanomista, mutta hänen uusin kirjansa pankkikriisistä ei ikävä kyllä ole sen enempää aineistonsa, esitystapansa kuin analyysinsäkään puolesta kiitosta ansaitseva suoritus.
Vaikuttaa siltä kuin Kulha olisi koostanut kirjan etupäässä eduskunnan pöytäkirjojen ja sanomalehtileikkeiden varassa. Kummatkin ovat myös taloushistorian tutkimuksessa tärkeätä, mutta ei vielä riittäävää aineistoa. Toki kirjassa ja sen lähdeaineistoa kuvaavassa liitteessä viitataan sekä kirjallisuuteen että muuhun alkuperäisaineistoon, mutta päällimmäiseksi jää ensinmainittujen runsaasta lainaamisesta syntyvä kronikkamainen vaikutelma. Kaikki kunnia eduskuntapuheenvuoroille – myös omilleni – mutta niiden varassa ei ymmärrettävää kuvaa eikä analyysia asiasta synny.
Jaakko Kianderin ja Pentti Vartian tai Kustaa Hulkon ja Jorma Pöysän tuoreiden lamahistorioiden rinnalla Kulhan kirja ei todellakaan anna lisäarvoa. Vaikka kirjoittaja on kokenut journalisti, jää teos myös kirjalliselta tasoltaan paikoin häiritsevän köykäiseksi.
Isoja virheitä en kuitenkaan kirjasta löytänyt. Pienenä ja huvittavana sellaisena poimittakoon kuitenkin väite, että olisin Nootti-lehdessä arvostellut presidentti Koivistoa löysästä talouspoliittisesta filosofoinnista, kun kyse oli Ydin-lehdestä.
Marraskuu 2000
