Svensk litteratursällskapet i Finland, 272 s., Tammisaari 2001
Upseeri-insinööri sillanrakentajana
Carl Enckell muistetaan yleensä diplomaattina ja yhtenä Suomen pitkäaikaisimmista ulkoministereistä, Paasikiven sukupolven reaalipoliitikkona, joskus myös suurlähettiläs Ralph Enckellin isänä. Cecilia af Forselles-Riskan väitöskirja palauttaa mieliin sen miten merkittävän elämäntyön Enckell oli ehtinyt tehdä jo ennen Suomen itsenäistymistä teollisuusjohtajana ja Suomen viimeisenä ministerivaltiosihteerinä.
Sillanrakentaja sopii Enckellistä kirjan nimeksi jo siksi, että hän oli sitä aivan kirjaimellisesti yhden silloisen Suomen merkittävimmän metalliyhtuön Kone- ja Silta osakeyhtiön toimitusjohtajana vuosina 1911-17. Rautatiesiltojen ohessa yhtiön tuotantoon kuuluivat mm laivat ja separaattorit sekä aseet ja ammukset. Viimemainitut olivat Venäjän sotatilauksissa lihonneen yhtiön päätuotteita maailmansodan vuosina.
Haminan vanhaa kadettikoulun käyneenä ja tätä koulua johtaneen kenraali-isän poikana Carl Enckell ja suuntautui aluksi sotilasuralle ja toimi kolme vuotta Pietarissa tsaarin eliittikaartin upseerina. Suomeen kohdistunut sortokausi ei ollut syynä sotilasurasta luopumiseen vaan varattomuus, sillä olo nuorena kaartinupseerina edellytti melkoista perittyä tai – kuten Mannerheimin tapauksessa – naimakaupalla hankittua varallisuutta. Carl Enckell jätti Venäjän armeijan ja lähti opiskelemaan insinööriksi Dresdeniin.
Vastavalmistuneena insinöörinä hän toimi ensin paperiteollisuudessa ja vaihtoi sitten metalliteollisuuteen, jossa jo 35 vuotiaana nousi Kone- ja Sillan palkatuksi toimitusjohtajaksi, myöhemmin myös merkittäväksi osakkeenomistajaksi. Samanaikaisesti hän toimi myös työnantajajärjestöjen keskeisissä johtotehtävissä.
Enin osa af Forselles-Riskan väitöskirjasta käsittelee Enckelliä yritys- ja työnantajajohtajana. Tekijä kuvaa svenska folkpartietiä kolme vuotta Helsingin kaupunginvaltuustossa edustaneen Enckellin lähinnä suomettarelaista sosiaalireformisia edustaneeksi uudistusmieliseksi porvariksi ja menestyksekkääksi yritysjohtajaksi.
Tämä voi olla aivan oikea kuvaus, mutta väitöskirjasta ei yksiselitteisesti selviä missä määrin tämä on ollut tekijän lähtökohta ja missä määrin tutkimustulos. Erityisesti Enckellin valistuneeksi kuvatun työnantajapolitiikan arvioimiseksi olisi ollut paikallaan ainakin tarkistaa miten metalliteollisuuden työantajapolitiikkaa yleensä ja Kone- ja Sillan erityisesti arvioitiin ammattijärjestöjen piirissä. Nyt tällaisia lähteitä ei lainkaan ole käytetty.
Toimialajärjestön johtotehtävien kautta Enckellistä tuli myös keskeinen vaikuttaja suomalais-venäläisissä kauppaneuvotteluissa. Täydellinen venäjänkielen taito oli myös yksi niistä välttämättömistä ominaisuuksista joiden vuoksi hänestä maaliskuun vallankumouksen jälkeen tuli uusi ministerivaltiosihteeri Pietariin. Tällä paikalla hän oli keskeisesti mukana kaikissa Suomen itsenäisyysjulistukseen ja Neuvosto-Venäjän sille antamaan tunnustukseen johtaneessa kehityksessä. Mielenkiintoista on myös kuvaus siitä miten venäläislojalistista vuoden 1917 kuluessa tuli saksalaissuuntautuneen itsenäisyysmies Svinhufvudin luottomies.
af Forselles-Riskan väitöskirja on luotettavantuntuinen, tasainen ja ehkä vähän väritönkin työ aikana jolloin historioitsijoidenkin on teostensa julkistamisen yhteydessä koitettava keksiä jotain raflaavaa otsikoihin kelpaavaa uutista. Nyt teoksen uutinen rajoittuu aikaisemmille tutkijoille tuntemattomaksi jääneeseen Enckellin muistelmahaastatteluun vuodelta 1929, josta siitäkään ei aiempaa tutkimusta kyseenalaistavaa uutta saa irti. Lähinnä se kertoo Enckellillä olleen aiemmin otaksuttua suurempi rooli Kerenskin hallituksen valtalain hyväksymisen jälkeen antaman eduskunnan hajotusmääräyksen synnyttämisessä ja että hänen motiivinaan oli halu palauttaa eduskuntaan porvarillinen enemmistö.
Väitöskirja päättyy ennen kansalaissodan alkua. Näin tekijä myös välttyy pohtimasta sitä, oliko Enckellilläkin jotain vastuuta kansallisonnettomuuden synnyttämisessä tai ei. Toivottavaa joka tapauksessa on että af Forselles-Riska jatkaisi Enckellin parissa ja saattaisi alkamansa elämäkerran loppuun asti.
maaliskuu 2001
