Jahrhundert, 254 s., DVA, Pössneck 2000
Eurooppalaisen valtiomiehen ajatuksia
Saksan entinen liittokansleri Helmut Schmidt kuuluu kiistatta Euroopan raskaan sarjaan valtiomiehiin. Hänen viimeisin kirjansa on ilmestynyt jo ennen Nizzan huippukokousta viime vuonna, mutta on edelleen ajankohtainen ja painava puheenvuoro Euroopan tulevaisuuskeskustelussa.
Schmidtin ajattelusssa on kolme peruspilaria: Saksan peruuttamaton ankkuroiminen Euroopan yhdentymiseen, saksalais-ranskalainen akseli ja transatlanttinen kumppanuus, tässä järjestyksessä.
Transatlanttisen kumppanuuden osalta Schmidtin äänenpainoihin on hiipinyt kasvavaa kriittisyyttä. Kun hän jo Clintonin kaudella painotti Euroopan välttämättömyyttä vahvistaa omaa ulkopoliittista itsenäisyyttään ja puolustusulottuvuutta, NATOa toki kyseenalaistamatta, niin voi olettaa kansainväliset ympäristöhaasteet hyvin vakavasti ottavan Schmidtin kriittisyyden vain kasvaneen Bushin uuden hallinnon aikana.
Saksan-Ranskan akseli on Schmidtin Eurooppa-ajattelun perusta. Hänen omasta mielestään akseli on toiminut parhaiten juuri hänen ja presidentti Giscard d’Estaingin aikana ja hän on kriittinen siihen, miten se päässyt tämän jälkeen heikkenemään. Schmidtin mukaan sitä ei myöskään tule vaarantaa vaatimalla Saksalle Ranskaa suurempaa painoa, esim. enemmän ääniä ministerineuvostossa.
Schmidtin mukaan Euroopan yhdentymisen on jatkuttava sekä syventämällä että laajentamalla unionia. Laajentuminen edellyttää institutionaalisia reformeja. Hänen ennen Nizzaa hahmottamansa tavoitteet uudistuksille eivät Nizzassa vielä toteutuneet.
Post-Nizza agenda sopii Schmidtille, mutta Joschka Fischerille ja muille liittovaltio-puheiden pitäjille entiseltä kanslerilta ei heru ymmärrystä. Hän korostaa unionin ainutlaatuisuutta ja sitä miten sen koossapitäminen edellyttää kansallisten tunteiden huomioonottamista. Myös saksalaisten lempivaatimukseen unionin ja jäsenvaltioiden tarkasta toimivaltajaosta Schmidt esittää kriittisiä reunahuomautuksia tehtävän ongelmallisuudesta. Samanaikaisesti kun Schmidt peräänkuuluttaa unionille vahvempaa yhteistä ulkopolitiikkaa ja vahvempaa Euroopan parlamenttia on hän myös subsidiariteetin voimakas kannattaja. Joustava yhteistyö on hänen mukaansa tarpeellinen järjestely, sillä yhdentyminen vaatii sen etenemisestä vastaavan Saksan ja Ranskan akselin ympärille rakentuvaa kovaa ydintä.
Unionin laajentuminen on Schmidtin mielestä historiallinen välttämättömyys. Siinä tulee edetä asteittain, eikä hän ole valmis nimeämään muita kuin Puolan, Tshekin ja Unkarin ensimmäiseen ryhmään uusia jäseniä. Laajentumisen rajat on kuitenkin vedettävä siten, että ne sulkevat Venäjän ja ”venäläisen kulttuuripiirin” kuuluvat maat sekä Turkin ulkopuolelle.
Helmut Schmidt tuli jo kanslerikautenaan tunnetuksi vähempilahjaisia tai ymmärtämättömiä kanssaihmisiä kohtaan osoittamastaan kärsimättömyydestä sekä suorapuheisesta poikki-ja-pinoon tyylistään. Vanhan valtiomiehen kirja osoittaa, että kantti on edelleen tallella. Schmidtin kirja on euroopan tulevaisuuskeskusteluun osallistuville vähintään yhtä tarpeellista ja suositeltavaa lukemista kuin istuvien johtajien pyörittelevät puheet asiasta.
kesäkuu 2001
