Plon, 343 s., Saint-Amande-Montrond 2000
Elääkö sosialismin utopia
Liki kolmekymmentä kirjaa julkaissut Jean-Francois Revel on eräissä suhteissa tyypillinen ranskalaisintellektuelli, mutta on siinä poikkeuksellinen että hän on vuosikymmeniä ollut kaikenvärisen totalitarismin johdonmukainen kriitikko. Hänen tunnetuin teoksensa lienee 25 sitten ilmestynyt La Tentation totalitaire.
Viime vuonna ilmestynyt La grande parade käsittelee sitä miten ja miksi sosialististen utopioiden puolustaminen ja myös kommunismin ymmärtäminen ovat hänen mielestään jälleen lisääntyneet 10 vuotta neuvostososialismin romahduksen ja kaikkien sen nimissä tehtyjen rikosten kiistattoman paljastumisen jälkeen. Keskeisellä sijalla aineistossa on alunperin Ranskassa ilmestyneen Kommunismin mustan kirjan saama vastaanotto ja siitä käyty keskustelu. Aihepiiri on kiinnostava ajatellen myös Suomessa käytyä keskustelua siitä onko olemassa jälkisuomettumista ja miten se näkyy.
Revel kynii kanoja nimenomaan maanmiestensä kanssa ja käyttää Italian ex-kommunisteja esimerkkinä aidosta irtisanoutumisesta kommunismin rikoksista ja Blairin New Labouria sosialismin painolastista vapautuneesta vasemmistosta tarkoituksenaan alleviivata Ranskan kommunistien ja sosialistien vanhakantaisuutta ja laajemminkin ranskalaisten jälkeenjääneisyyttä uusliberalististen oppien omaksumisessa.
Sen arvioiminen miten oikeassa tai väärässä Revel teeseineen on vaatisi parempaa ranskalaisen keskustelun tuntemusta kuin minulla on. Vakuuttavasti hän joka tapauksessa argumenttinsa ja sen perustelut esittää. Revel huomauttaa ettei kommunismin jälkijättöinen ymmärtäminen koske vain itse kommunisteja eikä edes Ranskan vasemmistoa yleensä, vaan hän heittää kehiin myös monia esimerkkejä gaullistisen oikeiston kirjoituksista ja puheenvuoroista. Hänen kannaltaan tällaisiksi kelpaavat kaikki puheenvuorot, joissa kieltäydytään rinnastamasta natsien ja kommunistien rikoksia jälkimmäisiä suhteellistaen tai joissa uusliberalismi nostetaan nykyajan totalitaariseksi ja siten vastustettavaksi valtaideologiaksi.
Yksi niistä intellektuelleista, jotka Revel ottaa erityiskäsittelyyn on Pierre Bourdieu. Bourdieu ei Revelin mielestä ”ole tieteellinen sosiologi, vaan fanaattinen ideologi. ”Tosiasiat” joihin hän perustaa päätelmänsä ovat usein täynnä alkeellisia virheitä jotka hyvin vähäisellä työllä olisivat olleet vältettävissä”. Vielä kovemmin Bourdieuta suomivat Revelin siteeraamat Olivier Mongin ja Joël Roman, joiden mielestä Bourdieun metodi perustuu ”tahalliseen valheeseen ja vääristelyyn”.
Otaksuttavasti Bourdieu ja hänen kannattajansa ovat yhtä värikkäästi käsitelleet Reveliä. Revelin rappaava tyyli on kuitenkin nautinnollista eikä hänen argumentaationsa ole suinkaan kauttaaltaan väärässä. Reveliä voi lukea tarvitsematta olla kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan ja hänen edustamaansa uusliberalistista ajattelua voi arvostella syyllistymättä sellaiseen epähistorialliseen uusliberalismin demonisoimiseen, josta Revel vastustajiaan syyttää.
Heinäkuu 2001
