Verso, 159 s., New York 2001
Kissinger oikeuteen?
Henry Kissinger alkoi ulkoministerikautensa päätyttyä kohennella omaa talouttaan vierailevana luennoitsijana. Siinä ominaisuudessa suuri joukko suomalaisjohtajiakin käytti firmansa edustustiliä päästäkseen kuuntelemaan suurta gurua edesmenneen Uuden Suomen järjestämässä seminaarissa.
Kommentoin vierailua tuoreeltaan Ytimessä 2/1982. Kysyin kirjoituksessani mm. ”Lumoutuvatko todella kaikki ihmiset tohtorin kovasti mainostetusta hykerryttävästä huumorintajusta ja kuuluisasta charmista niin, että tyystin sivuuttavat Kissingerin ratkaisevan roolin Inkokiinan ja indokiinalaisten ihmisten tuhoamisessa?” Viittasin myös siihen, että jos joskus Indokiinan tragediaan syylliset saatetaan vastuuseen Nürnbergin kaltaisessa oikeudenkäynnissä, kuuluisi paikka syytettyjen aitiossa myös Kissingerille.
Nyt tämä menneisyys on taas palannut kummittelemaan Kissingerille. Washingtonissa pitkään työskennellyt englantilainen journalisti Christopher Hitchens on laatinut eräänlaisen tiiviin syytekirjelmän Kissingerin toimista. Listalla ovat Vietnamin ohella Chile, Bangladesh, Kypros ja Itä-Timor.
Pääkohdat Hitchensin kirjelmässä ovat, että Kissinger olisi – myötävaikuttanut Indokiinassa siiviiliväestön tahalliseen joukkomurhaamiseen, – ollut tahallisesti osallinen joukkomurhiin ja myöhemmin salamurhaan Bangladeshissä, – henkilökohtaisesti osallistunut korkean virkamiehen murhan suunnitteluun demokraattisessa Chilessä, – ollut osallinen valtionpäämiehen murhan suunnitteluun Kyproksella, – yllyttänyt ja mahdollistuttanut kansanmurhan Itä-Timorilla, – ollut henkilökohtaisesti osallinen suunnitelmaan Washingtonissa asuneen journalistin kidnappaamiseksi ja murhaamiseksi.
Vähäisempänä asiana ja Kissingerin kisällintyönä Hitchens kertoo, miten Kissinger vuoden 1968 presidentinvaalien alla ja jälkeen olisi osallistunut senaikaisissa Vietnamin rauhanneuvotteluissa tarjolla olleen ratkaisun sabotointiin yllyttämällä Etelä-Vietnamin hallitusta hylkäämään sopimuksen lupaamalla Nixonin neuvottelevan paremmat ehdot. Lopputulos oli, että rauha tehtiin muutamaa vuotta myöhemmin samoilla ehdoilla, sen jälkeen kun sadat tuhannet ihmiset olivat tuloksettomassa sodankäynnissä menettäneet henkensä.
Syytökset ovat raskaita ja rajuja. Hitchens on kuitenkin dokumentoinut huolellisesti ja vakuuttavan tuntuisesti kaikki väitteensä. Yhtään ns. savuavaan aseeseen verrattavaa todistetta hänelle ei ole – eihän näissä tapauksissa ole kyse siitä että Kissingerin kädet olisivat kirjaimellisesti veriset – mutta sen verran vakuuttavaa aineisto on, että se riittää ainakin moraaliseen tuomioon. En ole ainakaan kuullut että Kissinger olisi oikeusteitse hakenut maineensa puhdistamista.
Amerikkalaiset kustantajat eivät mielellään julkaise sen enempää asia- kuin kaunokirjallisiakaan teoksia alle 600- sivuisina. Verso onkin onneksi englantilainen kustantaja, joten kirjan lukee kätevästi yhdellä Brysseliin suuntautuvalla lentomatkalla. Huonomminkin voisi ajan käyttää.
Syyskuu 2001
