Phoenix Press, 645 s., St. Ives. plc. 2001 (1. painos 1966)
Ristiretkien maailma
Presidentti George W. Bush sai aikaan melkoisen hämmennyksen tullessaan käyttäneeksi Amerikan terrorisminvastaisesta sodasta ilmausta ristiretki. Tekevälle sattuu lapsuksia, varsinkin kun poiketaan puheenkirjoittajien myllyn läpikäyneestä tekstistä. Bushille tulikin kiire korjata lausuntoaan, joka johti ajatukset juuri siihen, mitä kaikin keinoin on terrorismin vastaista rintamaa koottaessa haluttu välttää ja johon terroristit nimenomaisesti pyrkivät, eli sivilisaatioiden ja uskontojen väliseen pyhään yhteenottoon.
Ristiretki-sanan luomat mielleyhtymät ovat kuitenkin paljon pelkistetympiä ja uskonnollisempia kuin mitä keskiajan ristiretket todellisuudessa edustivat. Tämä käy selväksi, kun lukee venäläissyntyisen Zoé Oldenbourgin alun perin jo vuonna 1966 ilmestyneen ristiretkistä kertovan teoksen. Uutena pehmeäkantisenakaan laitoksena ei kuusi ja puolisataa sivuinen ja viisi senttiä paksu tiheällä tekstillä präntätty teos ihan taskukirjasta käy, ja sen lukeminen vaatii enemmän kuin yhden pitkän lentomatkan.
Kun uskonnollisilla tunteilla ja niihin vetoamisella on jopa kasvavaakin ajankohtaista merkitystä, ei ristiretkien historian kertaaminen silti ihan pelkästä ajanvietteestä käy. Vaikka Oldenbourg laajasti kuvaa ja analysoi tuhannen vuoden takaista eurooppalaista elämää ja ajattelutapaa, ei niissä olosuhteissa ristiretkiin johtanutta joukkohysteriaa ole yhtään helpompi ymmärtää ja selittää kuin tämän päivän fundamentalismiin liittyvää valmiutta hyväksyä terrorismi uskonnon tai aatteen pyhittämänä toimintatapana.
Uskonnolliset tunteet ristiretkille lähteneiden motiiveina olivat varmasti aitoja, mutta eivät kuitenkaan ainoita ristiretkien käynnistymiseen ja niiden toimeenpanemiseen vaikuttaneista tekijöistä. Ahneus, vallanhimo ja voitontavoittelu kaikissa muodoissaan olivat myös vahvasti mukana.
On aivan liian yksinkertaista kuitata ristiretket länsimaisen kristinuskon ja itämaisen islamilaisuuden taisteluna. Ristiretkien aikana erilaiset kristityt ja erilaiset islamilaiset ottivat jatkuvasti myös keskenään yhteen ja eri ryhmittymät ja hallitsijat liittoutuivat toistensa kanssa yli uskonnollisten rajojen. Latinalaisen Länsi-Rooman ja kreikkalaisen Itä-Rooman eli Bysantin välillä oli kilpailusuhde, ja ehkä pysyvin tulos ristiretkistä oli se, että ne olivat osaltaan vaikuttamassa Bysantin häviöön.
Ristiretkien tuloksena perustettiin frankkien hallitsema Jerusalemin kuningaskunta, joka kituliaasti pysyi pystyssä noin 90 vuotta. On hyvä muistaa, että Jerusalemin valloitus merkitsi yhtä maailmanhistorian kammottavinta verilöylyä, kun kristityt valloittajat lahtasivat kaupungin kaikki kiinni saamansa ei-kristityt asukkaat niin, että esimerkiksi aikalaiskuvausten mukaan veri Al-Aksan moskeijassa lainehti nilkkoja myöten.
Ajan sotatavat olivat raakoja, eikä keskiajan ritarillisuus tarkoittanut erityisempää kunnioituksen osoittamista vastustajille. Tästä huolimatta myös ristiretkien aikaisessa Lähi-idässä uskonnolliset ja etniset ryhmät elivät pitkiäkin aikoja rauhanomaisessa rinnakkainelossa, mutta kokonaisuudessaan aikakausi ei kuulu ihmiskunnan ylevimpiin lukuihin.
Oldenbourgin kirja on ilmestynyt jo 35 vuotta sitten ja kun en muutenkaan ole erityisemmin perehtynyt keskiajan historiaan, en voi sanoa, kuinka hyvin kirja vastaa nykyisen tutkimuksen tasoa, mutta minulle se riitti hyväksi rautaisannokseksi ristiretkien aikaan.
Tammikuu 2002
