Gidlunds förlag, 527 s., Södertälje 2001
Pääministerin päiväkirja
Erlanderin päiväkirjojen toinen osa käy läpi kahden vuoden ajalta tapahtumia hämmästyttävässä laajuudessa ja ällistyttävllä tarkkuudella. Useimmat arvioijat ihmettelevätkin, hur orkade han, miten tällainen päivittäinen ja ykistyiskohtainen kirjaaminen oli mahdollista kiireiseltä pääministeriltä. Todennäköisesti Erlanderin päiväkirjat antavat Ruotsin ulko- ja ehkä vielä enemmän sisäpolitiikan tutkijoille vielä aihetta monenlaisiin analyyseihin ja arviointeihin.
Kuten edellisessä osassa niin tässäkin erityisen mielenkiintoisia ovat Erlanderin avoimet ja oivaltavat arviot monista työtovereistaan. Tämä tietenkin sanottuna sillä ymmärryksellä, että kirjaukset koskevat suomalaisille lukijoille enimmäkseen hyvin perifeerisiä ja tuntemattomia asioita.
Tällaisessa pikaisessa esittelyarviossa en yritäkään paneutua mihinkään erityisteemaan, vaan tyydyn välittämään joitain mieleenjääneitä havaintoja. Vaikka Ruotsi vain vähän liioitellusti pitää itseään edellekävijänä miesten ja naisten tasa-arvon edistämisessä, on todettava, että maan pitkäaikaisin pääministeri edusti vielä hyvin perinteistä suhtautumista naisiin politiikassa. Ylipäätään naiset esiintyvät Erlanderin muistiinpanoissa vaimoina ja siinä ominaisuudessa myös poliittisina vaikuttajina – kuten Gustaf Möllerin puoliso Else Kleen – mutta itsenäisinä poliitikkoina Erlander ei tunnu löytävän kenestäkään erityisen hyvää sanottavaa, enemmänkin päin vastoin.
Perheenisänä Erlander oli varmasti hyvä, huolehtiva ja hellä mies, kuten jatkuva huolenpito Aina-vaimon ja Alma-äidin terveydestä ja hyvinvoinnista kertoo. Liikuttavaa on, miten pääministeri on Ainan useita kuukausia v. 1951 kestäneen pitkän ja lopulta selittämättömäksi jääneen sairauden ajalta päivittäin kirjannut ylös Ainan kuumeen aamu- ja päivälukemat ja muut sairaustiedot.
Vuosien 1946-1950 päiväkirjojen arvioinnissa lainasin Erlanderin vähemmän edullista ensivaikutelmaa Fagerholmista. Se korjaantui jo pian ja näiltä vuosilta Fagerholmia käsitellään lähes yksinomaan myönteisesti. Itse asiassa päiväkirjat päättyvät Erlanderin merkintöihin ylistävästä onnittelupuheesta Fagerholmille tämän 50-vuotispäivillä uudenvuoden aattona 1951. Mutta on todettava, että muistiinpanoissa esiintyvät viittaukset Urho Kekkoseen ovat myös samalla tavoin arvostavia.
Kokonaisuudessaan Suomi ei esiinny kovin paljoa Erlanderin päiväkirjoissa eivätkä ne välitä sitä kuvaa, että Suomen uhanalainen asema olisi ollut alati ruotsalaisten mielissä. Suhteet muihin pohjoismaihin saavat enemmän tilaa, ja niitä leimaa näinäkin vuosina tietty molemminpuolinen epäluulo Norjan ja Ruotsin välillä.
Ruotsin hallituksen työskentelyä paikoin hyvin detaljoidusti kuvaavaa Erlanderia lukiessa hämmästyy siitä, miten kollektiivista sen päätöksenteko on ollut. Pääministeri tuntuu koko ajan konsultoineen kollegoitaan yhdessä ja erikseen kaikenlaisissa asioissa, pienissä ja suurissa, tavoitteenaan mahdollisimman laaja ja kestävä yhteisymmärrys. Näin ei varmaan Ruotsissakaan enää tapahdu, monestakaan syystä.
Helmikuu 2002
