Olivier Todd: André Malraux. Une vie

malraux.jpg

Gallimard, 691 s., Mesnil-sur-l’Estree

Myyttinen myytinrakentaja

André Malraux’n maine erinomaisena ellei suorastaan loistavana kirjailijana on kestänyt hyvin eikä edelleenkään ole uhattuna. Kirjailijan sädekehä on kuitenkin koostunut paljosta muustakin kuin vain kiistattomista kirjallisista ansioista. Niinpä hänet on eri aikoina tunnettu, ei vähiten hänen oman aktiivisen markkinointinsa ansiosta, myös orientalistina, löytöretkeilijänä, taiteitten asiantuntijana, tasavaltaisten ilmavoimien luojana Espanjan sisällissodassa, kommunismin myötäjuoksijana 30-luvulla ja anti-kommunistina 50-luvulla, vastarintaliikkeen sankarina ja Charles de Gaullen aikaisena Ranskan kulttuuriministerinä.

Tähän listaan tulee lisätä hänen kenties kaikkein merkittävin roolinsa eli myytinrakentaja. Kirjailijana Malraux rakensi myyttejä paikoista, tapahtumista ja ihmisistä. Historiallisista tapahtumista kirjoittavalle kaunokirjailijalle sallitaan kirjailijan vapaus, mutta Malraux käytti tätä vapautta sumeilematta myös ja nimenomaan oman henkilöhistoriansa muuntamiseen, kehittämiseen ja parantamiseen. Malraux’n omaelämäkerta Anti-memoires on kyllä kirjallisilta ansioiltaan komea teos, mutta eroaa todellisesta tapahtuneesta sen verran, että joku voisi nimittää Malraux’ta jopa patologiseksi valehtelijaksi. Herkullinen on esimerkiksi dokumentteihin nojaava analyysi siitä, mitä aikanaan kuuluisissa Malraux-Mao ja Malraux-Nixon -tapaamisissa todella tapahtui verrattuna Malraux’n omaan versioon.

Olivier Todd ei tuoreessa Malraux-elämäkerrassaan nimitä Malraux’ta suorastaan valehtelijaksi, mutta riisuu empaattisesta otteestaan huolimatta myytilliset ainekset tehokkaasti Malraux’n elämästä, koristelematta liioin Malraux’n häilyviä perhe- ja nais-suhteita tai hänen piristeiden ja alkoholin käyttöään. Todellinenkin Malraux oli värikäs, lahjakas ja merkittävä ihminen, vaikka hänen arkeologiset tutkimuksensa osoittautuvatkin taidevarkauksiksi ja Malraux’n johtaman lentoretkueen löytämät Solomonin kadonneet temppelit tavalliseksi aavikon kyläpahaseksi.

Malraux ei itse ollut lentäjä eikä hän ollut saanut päivääkään sotilaallista koulutusta, mikä ei estänyt häntä nimittämästä itseään everstiksi ja organisoimaan ihan todellisen lentolaivueen Espanjan tasavaltalaisten tueksi. Itse itsensä everstiksi kohottaneena hän myös keväällä 1944 vastarintaliikkeeseen liittyneenä otti sujuvasti komentoonsa kolmen maakunnan haamujoukkojen johdon, mutta toimi myös sodan lopulla de Gaullen valtuuttamana todellisen elsassilaisen todellisiin taisteluihin osallistuneen prikaatin henkilökohtaista pelottomuutta osoittaneena päällikkönä. Tässä tehtävässä hänen menestyksensä perustui osaltaan siihen, että hän osasi viisaasti jättää sotilaalliset ratkaisut alan asiantuntijoitten tehtäväksi.

Malraux’ta ei voi syyttää siitä, että hän missään vaiheessa olisi aktiivisesti myötäillyt Vichyn hallitusta, mutta vastarintaliikkeeseen hän liittyi sen verran myöhäisessä vaiheessa, että katsoi aiheelliseksi joka kerta asiaan palatessaan vähän aientaa mukaan-ulonsa ajankohtaa niin, että hänen lopulta uskottiin olleen de Gaullen kantajoukoissa jo kesäkuusta 1940 lähtien. De Gaulle oli Malraux’n suuri maallinen jumala, joka puolestaan itsekin kirjal-lisia ambitioita hautoneena osasi antaa arvoa Malraux’n maineelle ja kirjailijanlahjoille. De Gaulle käyttikin niitä hyväkseen ottamalla kirjailijan heti sodanjälkeiseen hallitukseensa tiedotusministeriksi, gaullistisen puolueen propagandistiksi ja organisoijaksi sekä valtaan palattuaan yli kymmeneksi vuodeksi Ranskan kulttuuriministeriksi.

Toddin mukaan itseään de Gaullen luonnollisena seuraajana pitänyt -Malraux ei erityisemmin kulttuuriministerinä viihtynyt, vaan olisi mielummin esimerkiksi sisäministerinä ollut lähempänä vallan keskipis-tettä. Kulttuuriministerinä hänen tärkein saavutuksena lienee ollut paikallisten kulttuurikeskusten luomisessa, vaikka hänet vähän julmasti muistetaankin lähinnä ministerinä, joka lainasi Mona Lisan Louvresta USA:han ja puhdistutti Pariisin monumenttirakennukset.

maaliskuu 2002