Fourth Estate, 454 s., St.Ives plc 2003
Skotlantilaiset maailman valloittajina
Valistuksen aate ja aika liittyy mielikuvissamme useimmiten Ranskaan ja sen valistuksen suuriin nimiin: Rousseau, Montesquie, Voltaire jne. Mutta juuri Voltairelta löytyy sitaatti: ”Katsomme Skotlantiin kun haemme ideaamme sivistyksestä”.
Valistus oli aatemurros, jolla oli useita keskuksia. Yksi niistä oli juuri Skotlanti, vaikka se ensi kuulemalta ei todellakaan tunnu erityisen lupaavalta kasvualustalta modernille ajattelun ja toiminnan vapautta korostavalle edistysuskoiselle filosofialle.
Skotlanti oli menettänyt itsenäisyytensä ja oman parlamenttinsa vuonna 1707, jolloin siihenastinen personaaliunioni muutettiin yhdeksi yhtenäiseksi Skotlannin, Englannin ja Walesin yhdistäneeksi Yhdistyneeksi Kuningaskunnaksi, jossa kaikki valta keskittyi Lontooseen. Skotlannissa John Knoxin johtama uskonpuhdistus oli nostanut valta-asemaan reformoidun kirkon, joka pitkään tunnettiin vanhalla maan pohjoismaisiin siteisiin viittaavalla skottinimellään Kirk. Se edusti puhdasoppisinta ja tiukkapipoisinta kalvinismia. Vielä vuonna 1697 nuori 18-vuotias ylioppilas oli tuomittu hirtettäväksi varomattomista jumalanpilkaksi tulkituista puheistaan
Molemmat saattoivat itse asiassa myötävaikuttaa valistuksen kukoistukseen juuri Skotlannissa. Itsenäisyyden menetys ei ollut kivuton asia skoteille, joista osa vuosina 1715 ja 1745 nousi kapinaan ja halusivat nostaa valtaan heille läheisemmän Stuart-suvun kruununtavoittelijan. Nämäkin kapinat ja niiden kukistaminen olivat ajan tavan mukaan raakoja tapahtumia. Kuitenkin itsenäisyyden menetys oli myös aukaissut samalla Englannin ja sen siirtomaiden markkinat skoteille, jotka lyhyessä ajassa ottivat haltuunsa leijonan osan Brittein saarten siirtomaakaupasta. Vaurastuminen tuki valistusta, ja valistus tuki vaurastumista.
Myös Skotlannin presbyteerinen kirkko oli omalla tavallaan edistyksen vauhdittaja. Protestanttinen etiikka yleensä ja erityisesti sen reformoitu muoto korostivat säästäväisyyden, ahkeruuden ja yritteliäisyyden hyveitä. Kansankielisen Raamatun opiskelun korostaminen ja kirkon ylläpitämä kouluverkosto nostivat lukutaidon Skotlannissa korkeammalle kuin muualla saman ajan Euroopassa.
Skotlanti jakaantui klaanien hallitsemaan, köyhään ja taantumukselliseen Ylämaahan ja urbaanimpaan, avoimempaan ja edistyksellisempään Alamaahan. Alamaa ja siellä sen suuret kaupungit, Glasgow, Edinburgh ja myös Aberdeen ja niiden yliopistot, olivat skottivalistuksen tyyssijat.
Valistusajan Skotlannin suuria nimiä olivat esimerkiksi filosofiassa Adam Ferguson, Henry Home, David Hume, Frances Hutchison ja Adam Smith – joka on syytä pitää enemmän moraalifilosofina kuin ekonomistina sanan nykyaikaisessa mielessä – insinööritaidoissa Thomas Telford ja James Watt, kirjallisuudessa James Boswell, Robert Burns ja Walter Scott sekä rakennustaiteissa Robert Adam. Näiden ja lukuisten muiden skottien aatteet ja elämäntyö tulevat Arthur Hermanin kirjassa asianmukaisesti esitellyksi.
Amerikkalaisen professorin Hermanin teos ei kuitenkaan ole ensisijassa aatehistoriallinen vaan paremminkin yleisesitys Skotlannin historiasta ja skotlantilaisten laajalle ulottuneesta vaikutuksesta. Hän käsittelee ja esittelee erityisesti skottisiirtolaisten merkitystä Pohjois-Amerikassa, niin nykyisen Kanadan kuin Yhdysvaltojen synnyssä ja kasvussa, sekä Australiassa ja vähän kaikkialla maailmassa, mukaan lukien tietenkin Brittien saaret.
Esimerkiksi Yhdysvaltain itsenäisyyssodassa skotit olivat avainpaikoilla molemmin puolin: erityisesti Irlannin kautta siirtokuntiin muuttaneet Ulsterin skotit itsenäisyysliikkeen riveissä ja suoremmin Skotlannista muuttaneet lojalistien joukoissa. Kolmasosa itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista oli skotlantilaista syntyperää. Itsenäisen Kanadan ensimmäinen pääministeri oli skotti John MacDonald ja kahdeksan sen kymmenestä perustaja isästä oli skotteja.
Suuri osa kirjasta onkin paikoin luettelonomaista kerrontaa skottien vaikutuksesta ja osuudesta eri puolilla maailmaa niin politiikan, sotimisen, teollisuuden, kaupan kuin kulttuurinkin saroilla. Kyse on sellaisesta skottilaisuuden ylistyslaulusta että Hermanilla on epäluulojen hälventämiseksi esipuheessaan aihetta korostaa, ettei hänellä itsellään ole skottilaisia juuria.
kesäkuu 2003
