Atlantis, 288 s., Malmö 2003
Tasapainoinen ja inhimillinen arvio Göran Magnus Sprengtportenista
Stig Ramel julkaisi kuusi vuotta sitten kirjan Gustaf Mauritz Armfeltista. Armfelt-kirjasta innostunut Heikki Talvitie kehotti silloin Ramelia seuraavaksi tekemään kirjan Göran Magnus Sprengtportenista. Näin historiantutkimuksen ansioitunut kummisetä, Tukholman silloinen Suomen lähettiläs Talvitie voi ansioluetteloonsa liittää myös Ramelin uuden teoksen synnyttämisen.
Armfelt oli Sprengtportenin aikalainen ja molemmat jättivät jälkensä niin Ruotsin, Suomen kuin Venäjän historiaan, mutta heistä tuli toistensa vihamiehiä ja kilpailijoita, eikä Armfeltiin myötätuntoisesti suhtautunut Ramel heti lämmennyt ajatukselle ottaa Sprengtporten seuraavaksi tutkimuskohteekseen. Tunnetaanhan Sprengtporten Ruotsissa edelleen aika yksiselitteisesti maanpetturina. Sprengtporten ei kuitenkaan jättänyt Ramelia rauhaan ja niin hän palasi, aluksi ehkä vähän vastentahtoisesti aiheeseen kirjoittaakseen lopulta tämän hienon ja tasapainoisen kuvauksen Sprengtportenista.
Göran Magnus Sprengtporten (1740-1819) – Yrjö Maunu, kuten häntä minun sukupolveni koulukirjoissa kutsuttiin – on suomalaisessa historiankirjoituksessa ristiriitainen henkilö. Useimmat kirjoittajat Suomessakin pitivät häntä yksiselitteisesti maanpetturina, kunnes Y.S. Yrjö-Koskinen nosti hänet suomettarelaisittain Suomen v. 1809 saaman oman valtiollisen aseman esityön sankariksi. Myöhemmin kansandemokraatti Raoul Palmgren Suuressa linjassaan (jota Ramel ei ole lähteenään käyttänyt) teki hänestä Paasikiven-Kekkosen linjan ensimmäisen uranuurtajan.
Ramelin ansio on, että hän voi tarkastella Sprengtportenin elämää tasapainoisesti, vailla jo päättyneisiin historiallisiin aikakausiin liittyviä painolasteja. Mitään uutta alkuperäislähteisiin perustuvaa tutkimusta Ramelin ei ole ollut tarvis tehdä kyetäkseen luomaan ymmärrettävän, empaattisen ja Sprengtportenin omaan aikaan tarkastelunsa liittävän kuvan miehestä, joka ei ollut sen enempää suuri sankari kuin suuri roistokaan.
Sprengtportenilla oli ihmisenä sekä ansionsa että heikkoutensa. Edelliset pääsivät kukoistamaan lyhyenä aikana v. 1775-1779, kun Sprengtporten toimi Savon prikaatin innovatiivisena ja suosittuna komentajana. Heikkoudet näkyivät mm. siinä, miten Sprengtporten vuorollaan riitaantui kaikkien korkeiden suojelijoidensa, Kustaa III, Katariina Suuri ja Aleksanteri I, kanssa. Kahta ensimmäistä vaimoaan hän kohteli huonosti. Monet nuorena Sprengtportenia suorastaan jumaloineet lahjakkuudet, kuten Armfelt, kääntyivät hänen vihollisikseen. Hänen oma poikansa päätti itse päivänsä isästään vieraantuneena. Uhkapeliä ja arvolleen sopivia kalliita elämäntapoja harrastanut Sprengtporten ajautui toistuvasti rahavaikeuksiin.
Kun kirja oli mukanani äskeisellä vierailullani Maltalla, saatoin esittää isännille kysymyksen, mikä yhteys on Sprengtportenilla ja Maltalla? Vastaus on, että tsaari Paavali lähetti hänet 1800 Pariisiin Venäjän lähettiläänä. Pariisissa Sprengtporten neuvotteli Napoleonin kanssa sopimuksen, jonka mukaan hänen oli määrä ottaa Ranskan vapauttamat 6000 venäläistä sotavankia komentoonsa ja miehittää heidän kanssa Maltan linnakesaari. Suunnitelma kariutui, kun englantilaiset ehtivät ensin ottaa saaren haltuunsa, eikä Sprengtportenista näin ollen tullut Maltan käskynhaltijaa.
syyskuu 2003
