Abacus, 495 s., St.Ives Plc 2003
Monipuolinen englantilainen intellektuelli
Aldous Huxleyn kirjallinen jälkimaine lepää paljolti hänen tunnetuimman v. 1932 ilmestyneen teoksensa, Uljas uusi maailma, varassa. Jos George Orwell on dystopia-kirjailijoista jäänyt tunnetummaksi niin Huxley on taas tulevaisuuden kuvaajana osoittautunut ehkä paremmaksi ennustajaksi. Pienempi joukko muistaa Huxleyn ”psykedelia”-käsitteen keksineenä kirjailijana, jonka meskaliini- ja LSD-kokeiluista kertova teos The Doors of Perception antoi nimen Jim Morrisonin Doors-yhtyeelle.
Huxley olikin, kuten Nicholas Murrayn elämäkerta kertoo. hyvin tuottelias ja monipuolinen kirjoittaja ja kaikkea muuta kuin yksiulotteinen ihminen. Huxleyn tuotantoon kuuluu yli viisikymmentä teosta. Matkakirjojen, pamflettien, runo- ja esseekokoelmien joukossa varsinaisia romaaneja on vain yksitoista. Huxley haki toistuvasti menestystä myös näytelmäkirjailijana, mutta ilman mainittavampaa tulosta. Myös muutamat yritykset tehdä elokuvakäsikirjoituksia jäivät toteutumatta.
Aldous Huxleyn isoisä Thomas Huxley oli Charles Darwinin aikalaisia ja itseoppinut biologi-tiedemies ja hänen veljensä Julian arvostettu biologi. Aldous ei itse ollut tutkija, mutta oli koko elämänsä ajan kiinnostunut tieteistä ja seurasi ja kirjoitti tieteistä hyvin laaja-alaisesti. Mutta hän oli myös kiinnostunut parapsykologiasta ja rajatieteistä ja monissa hänen teksteissään on mystiikkaan viittaavia elementtejä. Huxleyn ystäviin kuului mm tähtitieteilijä Edward Hubble, toisaalta tuttavapiirissä liikkui myös scientologi Ron Hubbard ja kirjeenvaihtotuttaviin kuului LSD-guru Timothy Leary. Kirjailijoista Huxleylle läheisiä ystäviä olivat D.H. Lawrence ja Christopher Isherwood.
Aldous Huxley oli olemukseltaan ja keskiluokkaiselta taustaltaan hyvin brittiläinen – An English intellectual, kuten elämäkerran alaotsikko sanoo – mutta asui elämänsä 23 viimeistä vuotta Kaliforniassa. Hän jopa haki Yhdysvaltain kansalaisuutta 50-luvulla, mutta luopui hankkeesta kun ei halunnut vastata prosessiin kuuluvassa kuulemistilaisuudessa myöntävästi kysymykseen olisiko hän valmis taistelemaan Yhdysvaltain puolesta. Kysymys oli tietysti täysin teoreettinen jo alle kaksikymmenvuotiaana silmäsairauden vuoksi puolisokeutuneelle, mutta 30-luvulla rauhanliikkeeseen aktiivisesti osallistuneelle kirjailijalle.
Nicholas Murrayn elämäkerta on lähdepohjaltaan perusteellinen ja otteeltaan ymmärtävä, ystävällinen ja kuvaava. Se ei tarkoita analyysin puutetta, mutta lukijan odotuksista riippuen voi Murrayn kohtuullisen etäistä ja viileätä tapaa kuvailla poliittisesti vaikeasti lokeroitavaa ja ajatuksiltaan ja kenties elämäntavoiltaankin ristiriitoja helposti herättävää kohdettaan pitää ansiona tai puutteena. Taivun sille puolelle, joka pitää tällaista tapaa enemmän ansiona.
huhtikuu 2004
