SKS, 310 s., Hämeenlinna 2004
SKS suomalaisuusliikkeen politiikassa
Vuonna 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura oli 1800-luvulla yksi keskeisimmistä Suomen kansallisen heräämisen ja suomen kielen kehittämisen toimijoita. Kuten koko 1800-lukua koskevaa historiankirjoitusta Suomessa ensimmäisine kansallisine suurmiehineen – ennen muuta kolmikko Elias Lönnrot, J.L. Runeberg ja J.V. Snellman – on myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustamista ja toimintaa koskeva kirjoittelu ollut myyttien luomisen ja pönkittämisen leimaamaa. Sekä Lönnrot että Snellman liittyvät keskeisesti Seuran historiaan, sen sijaan Runebergiä – joka koskaan ei ollut Seuran jäsenkään – ei sen omien suurmiesten joukkoon nostettu.
Irma Sulkusen teos ei jää entisten tulkintojen vangiksi vaan se palauttaa, kuten kirjan takakansi oikeaanosuvasti lupaa, ”Seuran johtomiehet ihmisen kokoisiksi toimijoiksi”. Miehistä tietenkin oli kysymys, sillä Seuraan ei naisjäseniä ennen vuotta 1846 edes hakeutunut, eikä heitä vuoteen 1892 mennessä ollut jäsenistössä viittä prosenttia enempää. Irma Sulkunen kuitenkin osoittaa, että heidän panoksensa on ollut mm kansanrunouden keräämisessä merkittävämpi kuin miesvaltaisessa tutkimusperinteessä on noteerattu. Toisaalta Minna Canth sentään ylsi toiseksi palkituksi Seuran Kalevalan 50-vuotisjuhlavuonna julistamassa kirjallisuuskilpailussa, niin vieroksuen kun SKS:n silloinen esimies Yrjö Koskinen Canthin edustamaan realismiin suhtautuikin.
Sulkusen teos on kattava ja perusteellinen eikä se kaihda debattia aiemman tutkimuksen kanssa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura oli leimallisesti foorumi, jonne eivät ainoastaan heijastuneet suomalaisuuden politiikan kiistat, vaan jossa ne jo Seuran perustamisesta alkaen myös usein saivat selvän muotonsa. En ole aikakautta käsittelevään historiantutkimukseen riittävästi perehtynyt voidakseni arvioida, miten uusia ja merkittäviä tulkintoja Sulkunen on tuottanut, mutta joka tapauksessa hän ainakin minulle onnistuu avaamaan hyvin uudella ja ymmärrystäni kasvattavalla tavalla sitä, minkälaisten virtausten ja niiden yhteenottojen perusteella 1800-luvun suomalaisuusliike kehittyi ennen vuosisadan lopulla tapahtunutta kiinteän puoluemuodostuksen aikaa.
Tietysti SKS oli myös kirjallisuuden seura. Sen tunnetuin julkaisu on edelleen Kalevala, joka jo sitä julkaistaessa tarkoitettiin kansalliseepokseksi ja joka tavoite jo varhain merkitsi Lönnrotin työhön kohdistuvan tieteellisen kritiikin vaientamista. SKS oli myös Aleksis Kiven ja Seitsemän Veljeksen julkaisija, johon liittyvän kirjallisuussodan henkilökohtaisia ja poliittisia tarkoitusperiä Sulkunen mielenkiintoisesti valaisee.
Kirjassa on runsaasti kuvitusta ja informatiivisia kuvatekstejä, samoin kuin erillisiä kysymyksiä käsitteleviä laatikoita sekä kirjassa keskeisten henkilöiden pienoiselämäkertoja. Viimeksimainitut ovat Ilona Pikkasen kirjoittamia. Näiden lisäksi kirjan yli kahdeksansataa alaviitettä sisältävät paljon sellaista täydentävää tietoa, joka olisi hyvin perustein voitu sijoittaa myös varsinaiseen tekstiin. Nyt viitteiden monet mielenkiintoiset huomiot, kommentit ja tiedot jäävät todennäköisesti useimmilta lukijoilta huomioimatta.
huhtikuu 2004
