The New Press, 145 s., New York 2003
Lula-ilmiö
Ennen vuoden 2002 presidentinvaaleja suursijoittaja George Soros ennusti Brasilian päätyvän taloudelliseen romahdukseen jos Luiz Inácio Lula da Silva valittaisiin presidentiksi. Hänen mukaansa ”markkinat olivat tuominneet Brasilian valitsemaan [vanhan hallituspuoleen ehdokkaan] Serran presidentiksi, sillä globaalissa kapitalismissa vain amerikkalaisilla on äänioikeus, ei brasilialaisilla”. Toisin kuin useimmat brasilialaiset raivostuneina otaksuivat Soros tuskin tarkoitti vaikuttaa vaaliin vaan vain todeta sen millaiset valtasuhteet ovat globalisaatiossa hallitsevia.
Vaaliennusteena Soroksen lausunto osui harhaan, mutta on vielä näkemättä onko hän oikeassa sen suhteen, että presidentiksi Brasilian työväenpuolueen ehdokkaana yli 60 prosentin ääniosuudella valittu Lula on tuomittu jatkamaan edeltäjänsä Cardoson uusliberalistista politiikkaa tai päätymään talouden kaaokseen.
Lula ja hänen työväenpuolueensa Partido dos Trabalhadores (PT) ovat monenlaisia valtiaita ja yhteiskunnallisia liikkeitä tuottaneessa latinalaisessa Amerikassa hyvin poikkeuksellisia ilmiöitä. PT perustettiin vasta vuonna 1980 ja se yhdisti hyvin erilaisia ryhmittymiä ja perinteitä ammattiyhdistysmilitanteista – jollainen Sao Paolon autotyöntekijöitä johtanut Lula oli – erilaisten trotskilaisten kautta vapautuksen teologian inspiroimiin vasemmistokatolilaisiin. PT:tä voi myös pitää sellaisena uuden polven työväenpuolueena, jota ei ole perustettu taistelemaan niinkään kapitalismia kuin uusliberalismia vastaan.
PT on Brasilian ainoa aito ja koko maasta kannatuksensa keräävä ruohonjuuritasoon ankkuroitunut joukkopuolue. Ennen Lulan valintaa presidentiksi, sillä on vahvoja näyttöjä tehokkaasta ja korruptiosta vapaasta hallinnosta monissa suurissa kaupungeissa, kuten maailman sosiaalifoorumin pääkaupungissa Porto Alegrossa. Lula oli ollut puolueen presidenttiehdokkaana jo kolme kertaa aiemmin, keräten kerta kerralla enemmän ääniä, kunnes tuli v. 2002 valituksi yli 60 prosentilla kaikista äänistä. Vaikka myös PT:n kannatus ja paikkaluku Brasilian kongressissa on joka kerta kasvanut oli Lulan äänimäärä kuitenkin aivan eri luokkaa kuin puolueen. Tämä selittyy, paitsi Lulan henkilökohtaisella vetovoimalla, myös sillä, että viime vaalien alla PT teki tietoisen ratkaisun hakea jo ennakkoon liittolaisia enemmän oikealle sijoittuvista puolueista.
Lula ja PT tähtäsivät vakavasti valtaan ja olivat valmiita tekemään ohjelmaansa nähden suuria myönnytyksiä markkinoiden odotuksille ja peloille niin, ettei ennakoitua paniikkia ja valuuttakatoa koskaan syntynyt. Hallitukseensa Lula nimitti sekä konservatiivisia liikemiehiä, että radikaaleja PT-jäseniä. Varovaista, johdonmukaisesti markkinarealistista – joidenkin mielestä uusliberalistista – linjaa on jatkettu sen jälkeenkin. Se on herättänyt arvostelua PT:ssä, mutta Lulan kansansuosiota se ei ole horjuttanut. Häneen ja hänen aikeisiinsa toimia Brasilian köyhyydessä elävän valtaenemmistön hyväksi tunnetaan edelleen suurta luottamusta. Sitä helpottaa se, että Lula ei vaalitaistelussa sortunut populistisiin lupauksiin, vaan on pyrkinyt olemaan puheissaan ja teoissaan johdonmukainen.
Lulan hallinnon liikkumatila on kieltämättä ollut vähäinen, sillä edellinen presidentti Fernando Henrique Cardoso jätti perinnöksi mittavan alijäämän. Vähäistä liikkumatilaa on kuitenkin koetettu käyttää köyhimmän väestön hyväksi. Ulkopolitiikassa Lula on nostanut Brasilian profiilia merkittävästi tavalla, joka on tehnyt liki 200 miljoonan asukkaan maasta myös poliittisesti yhden etelän johtavimmista maista.
Sue Branfordin, Bernard Kucinskin ja Hillary Wainwrightin yhdessä ja erikseen kirjoittamista artikkeleista koottu kirja kertoo mm PT:n ja Lulan historian, antaa katsauksen Cardoson hallituksen politiikkaan ja arvioi PT:n saavutuksia Porto Alegressa. Artikkelien näkökulma on Lulaa sympatisoiva, mutta ei idealisoiva, enemmän journalistinen kuin analyyttinen. Ei kuitenkaan mikään huono johdatus Lula-ilmön ymmärtämiseen.
syyskuu 2004
