Populististen liikkeiden suosion nousu useissa Euroopan maissa osoittaa, että poliitikkojen on kyettävä paremmin osoittamaan kansalaisille Euroopan yhdistymisen ja kansainvälisen yhteistyön hyödyllisyys.
Euroopan yhdentymiskehitys käynnistettiin sen jälkeen, kun nykyisen Euroopan unionin jäsenmaat olivat käyneet keskenään kaksi maailmansotaa ja lukuisia muita suursotia. Alkuperäisen Euroopan hiili- ja teräsyhteisön tarkoituksena oli vaikeuttaa uuden sodan aloittamista tuomalla sotateollisuuden perusmateriaalit ylikansallisen sääntelyn piiriin. Voidaan sanoa, että ratkaisu synnytti historian menestyksekkäimmän rauhanprosessin.
Myöhemmin yhdentyminen on levinnyt lukuisille yhteiskunnallisen toiminnan alueille. Vaikka mitään ilmiötä ei pidä täysin kritiikittömästi ihailla, yhdentyminen on ollut myönteistä tuoden mukanaan sekä taloudellista vaurautta että vähimmäisnormeja kansalaisten hyvinvointia turvaamaan. Lisäksi EU tekee jäsenmaidensa hyödyksi yhteistyötä lähes kaikkien maailman maiden kanssa. Suomi on hyötynyt tästä kehityksestä, erityisesti vuonna 1995 alkaneen EU-jäsenyytensä aikana.
Keväällä 1999 virallisesti käynnistetyssä EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Suomi on aina ollut aktiivinen toimija. Suomen ensimmäisellä EU-puheenjohtajuuskaudella myöhemmin samana vuonna luotiin rakenteet nykyiselle yhteiselle turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle.
Ulkopolitiikassa, kauppapolitiikassa ja kehitysyhteistyössä vahva EU kehittää myös sotilaallisessa ja siviilikriisinhallinnassa tarvittavia kykyjä. Maailmanlaajuisesti EU:sta on tullut tiennäyttäjä siviilikriisinhallinnassa, jossa Suomi on osallistumiseltaan aktiivisimpia jäsenmaita, muun muassa Afganistanissa.
Vuonna 2003 EU:lle laadittiin turvallisuusstrategia, jonka toimeenpanoa tarkasteltiin raportissa viisi vuotta myöhemmin. Prosessissa käsiteltiin aikamme turvallisuusuhkia ja niihin vastaamista.
Strategia on analyysiltään kaukonäköinen asiakirja, mutta käytännön toimintakykyjä haasteisiin vastaamiseksi on jatkuvasti kehitettävä. Siksi Suomi katsoo, että EU tarvitsee uuden, kattavan ulko- ja turvallisuuspoliittisen strategian. Lissabonin sopimuksen voimaantulo ja Euroopan ulkosuhdehallinnon perustaminen ovat luoneet uusia mahdollisuuksia, joita tulisi hyödyntää paremmin.
EU:n ainutlaatuisuus – ja myös sen hyödyllisyys Suomelle – syntyy sen laajasta keinovalikoimasta, kattavista suhteista unionin ulkopuolisiin maihin sekä tuesta sääntöperusteiselle monenkeskiselle kansainväliselle järjestykselle. EU toimii turvallisuuden lisäämiseksi muun muassa tukemalla kestävää kehitystä, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltion periaatteita sekä torjumalla ilmastonmuutosta, köyhyyttä, epätasa-arvoa ja väkivaltaisen radikalismin juurisyitä. EU tarvitsee myös sotilaallisen kriisinhallinnan kykyjä voidakseen toimia kokonaisvaltaisesti. Kykyjä ei rakenneta voimapolitiikan välineiksi eikä kilpailuasetelmassa kansainvälisten järjestöjen tai EU:n ulkopuolisten valtioiden kanssa.
EU:n vahvimpia vakautta luovia ulkopoliittisia välineitä on ollut myönteinen kuva unionin ulkopuolisissa maissa. Ns. eurooppalainen perspektiivi ja mahdollisuus hakea ja päästä Unionin jäseneksi on ollut vielä 90-luvulla sotia kokeneella Länsi-Balkanilla merkittävä vakautusväline.
Myös Suomi on ollut jäsenmaana mukana EU:n laajentumisen edistämisessä. Merkittävää oli Suomen ensimmäisellä puheenjohtajuuskaudella tehty EU:n päätös myöntää Turkille virallisen hakijamaan asema. Turkin jäsenyysmahdollisuuden evääminen olisi suuri strateginne virhe Euroopalta, mutta sen toteutuminen riippuu Turkin omasta tahdosta ja kyvystä täyttää jäsenyyden kriteerit.
Suomi pitää myös tärkeänä, että EU:ssa kehitetään kumppanimaiden, kuten Venäjän, mahdollisuuksia osallistua EU:n toimintaan esimerkiksi kansainväliseen kriisinhallintaan osallistumisessa.
Aikamme turvallisuushaasteet ovat yhä selvemmin ei-sotilaallisia. Meidän ja tulevien sukupolvien ongelmien joukossa ovat ennen kaikkea ilmastonmuutos, kestävän kehityksen puute, väestöräjähdykseen liittyvät monet tekijät, ympäristön heikkeneminen, köyhyys, väkivaltaiset ääriliikkeet, romahtaneet valtiot, kyberuhat, suuronnettomuudet ja epidemiat.
Koska nämä haasteet ovat laajavaikutteisia, niiltä ei voi eristäytyä. Suomen etu on jatkaa aktiivisena osallistujana YK-vetoisessa monenkeskisessä sääntöperusteisessa järjestelmässä ja tämän järjestelmän vahvistamisessa sekä ylläpitää ja kehittää hyviä kahdenvälisiä suhteita.
Suomella on hyvät perusteet vastata meitä yhä enemmän koskettaviin globaaleihin haasteisiin omalla toiminnalla sekä yhteistyössä eri maaryhmissä ja järjestöissä. EU:n lisäksi toinen kannaltamme keskeinen vaikutuskanava on pohjoismainen yhteistyö.
Samankaltaisten yhteiskuntiensa takia Pohjoismailla on yhteisiä tavoitteita monissa kysymyksissä. Niitä edistetään YK:ssa, EU:ssa, Etyjissä ja osin myös Natossa.
Viime vuosina pohjoismainen yhteistyö on tiivistynyt myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.Mahdollisia yhteistyömuotoja on kartoitettu laajasti. Esimerkiksi pohjoismaisen puolustusalan yhteistyön kautta voidaan löytää turvallisuutta lisääviä yhteistyömuotoja ja hankkeita, jotka samalla tuovat pitkällä tähtäyksellä säästöjä ja tehokkuutta. Kun byrokratiaa vähentänyt ja säästöjä tuonut pohjoismainen passivapaus oli aikaansa edellä 1950-luvulla, pohjoismailla on nyt vähän samaan tapaan mahdollisuus toimia puolustussektorilla edelläkävijöinä resurssien jakamisessa ja yhteiskäytössä.
Hallitusohjelma tarjoaa hyvän perustan Suomelle jatkaa kansainvälisen yhteisön aktiivisena jäsenenä. Tämä sisältää vaikuttamista EU:n toimintaan ja kehittämiseen, aktiivisuutta kahdenvälisissä suhteissa, vastuunkantoa globaaleissa kysymyksissä ja osallistumista kriisinhallintaan.
Suomi on luotettu toimija kansainvälisissä kysymyksissä. Historiamme ja yhteiskuntamallimme vuoksi meillä on myös erityisiä vahvuusalueita. Tästä esimerkkejä ovat kokonaisvaltainen lähestymistapa kriisinhallintaan, sukupuolten tasa-arvon edistäminen myös kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden kysymysten yhteydessä, rauhanvälitys. Toimintaa näissäkin asioissa vahvistetaan edelleen.
Kansainvälisyys on erityisen tärkeää pienille, taloudessaan ulkomaankaupasta riippuvaisille maille kuten Suomelle. Tällä on vaikutusta kaikille suomalaisille, ja globalisaatiokehityksen myötä myös kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kansainvälisissä asioissa ovat maailmanlaajuisesti jatkuvasti kasvamassa. Kun muun muassa aktiiviset kansalaisjärjestöt ja –liikkeet sekä sosiaalinen media ovat nousseet vahvoiksi vaikutuskanaviksi, myös suomalaisten kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ovat lisääntyneet.
