Hallituksen on määrä antaa esityksensä Euroopan Unionin perustuslakisopimuksen ratifioimisesta huomenna eduskunnalle. Onko tämän monien jo kuolleeksi julistaman sopimuksen ratifiointi enää ylipäätään järkevää?
Eduskunnan selvän enemmistön tahdon noudattaminen on tietenkin jo riittävä syy ratifiointiin. Vaikka kävisikin niin, ettei perustuslakisopimus tässä muodossa koskaan tulisi voimaan ja että mahdollinen uusi sopimus jouduttaisiin käsittelemään aikanaan uudelleen, ei menettelystä seuraa mitään vahinkoakaan. Puheenjohtajakautemme kannalta saattaa myös olla eduksi, että ratifioimalla esityksen nyt teemme näyttävästi selväksi sitoutumisemme EU:n kehittämiseen ja vahvistamiseen.
Perustuslakisopimuksen lopullinen kohtalo on epävarmaa. Jos sopimukseen vielä tehdään muutoksia, niin todennäköisesti niihin kuuluu tästä epäonnistuneesta nimestä luopuminen, onhan se johtanut monet vastustamaan sopimusta, koska luulevat sen sisältävän asioita, joita siihen ei sisälly. Tosiasiassa sopimus on samanlainen valtioidenvälinen sopimus, kuin ne nykyiset perussopimukset jotka se korvaisi.
Suomessa sopimuksella on nimestään riippumatta kuitenkin perustuslaillinen ulottuvuus. Eurooppa-neuvoston muuttuminen EU-instituutioksi korostaa parlamentaarista demokratiaa ja selkeyttää meidän perustuslaillista käytäntöämme.
Perustuslakisopimuksen tuumaustauon jatkuminen ei kuitenkaan tarkoita että EU olisi lamaantunut saatikka syvällisesti jakaantunut. Kaikki pitävät päinvastoin tärkeänä, että Unioni pystyy etenemään niillä aloilla joissa euroskeptisimmätkin kansalaiset odottavat tuloksekkaampaa toimintaa EU:lta: yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamista ja arkiturvallisuuden parantamista uusien turvallisuusuhkien edessä.
EU:ssa pohditaan myös laajasti sitä, miten monien kansalaisten horjuvaa luottamusta EU-projektiin voitaisiin vahvistaa. Eurobyrokraattien rakastamilla mainoskampanjoilla ja julistuksilla ei tilannetta kuitenkaan paranneta. Tarvitaan konkreettisia, ihmisten selvästi parannuksiksi kokemia toimia, jotka osoittavat unionin kyvyn vastata heidän tarpeisiinsa. Toinen puoli asiassa on myös se, että poistamalla tarpeettoman ylisäätelyn aiheuttamia ärsytyksenaiheita – Suomen osalta esimerkkeinä susien määrän säätely Brysselissä, valastarkkailijat Itämeren kalastusaluksilla, tervankäytön rajoitukset tai Suomen rahapelimonopolien uhkailu – voidaan välittömimmin vahvistaa EU:n nauttimaa luottamusta.
