Erkki Tuomioja
KESÄN TOIMITTAMISESTA
Demari 4.8. 1999
Suomalainen heinäkuu on entisensä, EU-puheenjohtajuudesta huolimatta. Heinäkuun lopulla minkään EUhun liittyättömän asian toimittaminen on yhtä toivotonta kuin aina ennenkin. En valita, suomalaiset ovat vapaan heinäkuunsa ansainneet ja toivottavasti saavat sen vastaisuudessakin pitää, sanovat Brysselin herrat mitä tahansa.
Kesään kuuluvat myös kesähaastattelut, joissa uutiskriteerit ja tarkkuusvaatimukset ovat tavallista löysemmät, puolin ja toisin. En nyt ajattele tämän kesän Ruokolahden leijonan virkaa toimittanutta Tuomiojan pankkikorttia, jossa alkuperäinen huono vitsini karkasi käsistä. Suon itselleni ja muille täyden vapauden repiä siitä kaiken mahdollisen irti, kunhan yksityisyydestään kiiinnipitävä puolisoni jätetään asiassa rauhaan.
Tarkoitan vähän vakavampia ja isompia asioita. Uusi tehtäväni on opettanut entistä varovaisemmaksi lausuntojen ja haastattelujen suhteen. Esimerkiksi ydinvoima on tällainen asia. Olen mielestäni koittanut sanoa asiasta tasan tarkkaan saman asian samoin sanoin eri tiedotusvälineille. Sama sanoma voi kuitenkin tulla ulos aivan päinvastaisin otsikoin – Tuomioja näyttää vihreätä/punaista ydinvoimalle – riippuen toimittajan ja/tai ao. median omista odotuksista ja pyrkimyksistä tunteita kuumentavan asian suhteen. Tämä on toki jo ympärivuotinen ilmiö.
x x x
Samankaltaista on myös suhtautuminen valtion omistukseen. En ole tässäkään muuttamassa hallitusohjelmassa sovittua linjaa. Tulkinnanvaraa silti riittää hallitusohjelman korostaessa omistusmuutosten tapauskohtaista harkintaa. On siten ihan luonnollista että painotan sosialidemokraattien jo ennen vaaleja esittämien linjausten mukaisesti sitä, ettei kaikki voi olla kaupan, mikä ei välttämättä vastaa oikeistolaisempia näkemyksiä.
Yksityistämistä tullaan epäilemättä jatkamaan. Käsitykseni on, että se tapahtuu lähtökohtaisesti aikaisempien eduskuntien jo myöntämien valtuuksien puitteissa. Uusia lisävaltuuksia tarvitaan lähinnä jos eteen tulee uusia toimialajärjestelyjä.
Olen painottanut valtion omistuspolitiikan aktiivisuutta ja että siihen voi tarvittaessa ja tapauskohtaisen harkinnan perusteella liittyä myös ostaminen ja uuteen sijoittaminen. Tämä on myös hallitusneuvotteluissa sovittu linja kun Suomen Teollisuussijoituksen roolia päädyttiin vahvistamaan.
Kun monet vanhat perusteet valtionomistukselle ovat menettäneet merkityksensä on niiden sijaan noussut kysymys elinkeinoelämän riittävästä suomalaisuudesta. Siksi toivon, että jokaisen yksityistämisratkaisun yhteydessä kysymme itseltämme onko kyseisessä tapauksessa kielteistä merkitystä sillä jos kyseinen yritys päättyisi suoraan tai välivaiheiden kautta fuusiotuneenksi osaksi suurta monikansallista jättiläiskonsernia. Usein, mutta eí aina, on vastaus minunkin mielestäni ettei ole.
x x x
Kun olen todennut etten painota suomalaisomistuksen merkitystä nationalistisista syistä on tämä tulkittu siten että teen niin poliittisista syistä. Tämä on triviaalilla tasolla totta, sillä kaikki syyt – nationalistiset tai muut – painottaa tai olla painottamatta asiaa ovat poliittisia.
Kyse on siitä, että suomalaisen yhteiskunnan ja sen talouden menestyksen yksi perusta on ollut vahvojen työmarkkinajärjestöjen laaja-alaisessa yhteistyössä. Sen voima on ollut siinä, että molemmin puolin neuvottelupöytää ovat istuneet ihmiset, joita kakunjakoriitojen yli on yhdistänyt vastuu Suomen kansantalouden menestyksestä ja täällä asuvien ihmisten hyvinvoinnista. Tämä muuttuu jos työnantajapuolella joskus tulevaisuudessa istuvat vain ulkolaisten omistajien palkkarengit, joilta tämä sidonnaisuus ja sen mukana tuoma vastuu puuttuu.
Muutoin olen sitä mieltä että ulkomaalainen pääoma ja osaaminen ovat Suomelle tärkeitä ja tänne tervetulleita.
