Sota, kauppa, moraali
Noin vuosi ja ehkä muutama sata tuhatta kaatunutta sitten esiteltiin Ytimessä
tietoja sitä, ketkä aseistavat ja miten Iranin ja Irakin sodan osapuolia.
Mikään ei tämän sodan asetelmissa ole vuodessa muuttunut. Näköpiirissä ei
liioin ole tekijöitä, jotka välttämättä johtaisivat sodan päättymiseen
seuraavankaan neljän ja puolen vuoden kuluessa.
Ulkomaailman kannalta kyse omn sopivasti tasapainotetusta kriisistä.
Molempia osapuolia varustetaan ja rahoitetaan sen verran, että sota pysyy
käynnissä ilman, että kummallakaan on edellytyksiä ratkaisevaan sotilaalliseen
voittoon. Resursseiltaan voimakkaamman Iranin voittoa ja islamilaisen
vallankumouksen leviämistä ei kukaan ulkopuolinen toivo, ja siksi
Irakia tuetaan juuri sen verran, että tasapaino säilyy.
Lännen strategian kannalta sodan jatkuminen nykymuodossa tarjoaa itse
asiassa monia etuja. Kun maailmassa on edelleen öljyn lievää ylitarjontaa,
ei Iranin ja Irakin tuotantosupistuksista ole ollut haittaa, paremminkin
päinvastoin. Öljyä virtaa näistäkin maista silti riittävästi, jotta sotatoimet
ja jatkuvat asehankinnat voidaan rahoittaa. Omalla kustannuksellaan ei
maailman johtavien asetuottajamaiden ole tarvinnut Lähi-Idän sotaa
muonittaa.
Jos sota kyetään pitämään nykyisissä puitteissaan, palvelee se lännen
päämääriä myös siinä, että se sitoo sopivasti arabimaiden öljyntuotannosta
peräisin olevia voimavaroja, rajoittaa tehokkaasti khomeinilaisen vallankumouksen
levittämistä ja ylipäätänsä ylläpitää tervetulleita vastakkaisuuksia
kolmannen maailman leirissä. Neuvostoliiton edut eivät tässä liioin ole
poikkeavat niin kauan kuin maalla on omat ongelmansa Afganistanissa.
Sotavoittojen saaliinjaolle ovat rientäneet myös sellaiset maat, joilla
sinänsä ei ole omia poliittisia intressejä suuntaan tai toiseen. ”Business as
usual” on kelvannut myös suomalaisten yritysten ja poliitikkojen tunnuslauseeksi.
Jopa niin, että puoluejohdon arvovaltaa käytettiin SDP:n puoluekokouksessa
torjumaan sellainen sopimaton ajatus, että suomalaisyritysten kaupankäynnin
jatkamiseen Iranin ja Irakin kanssa ja sitä kautta tapahtuvaan sodan
rahoitukseen liittyisi jokin moraalinen ongelma.
Kuitenkin kyse on sodasta, jonka kauheudet niin kaatuneiden lukumäärän,
sodankäynnin raakuuden kuin käytettyjen aseiden suhteenosittain ylittävät
molempien maailmansotien aikaansaamat inhimilliset kärsimykset.
Se seikka, että suomalaiset ovat vain vähäinen pikkuporukka pitkässä
kaupansaalistajien jonossa, ei vaikuta asian eettiseen eikä poliittiseen
arviointiin. Omiin toimiin olisi luonnollisesti liitettävä toiminta YK:ssa
ja muualla asekaupan ja kaiken epäsuoran sotarahoituksen lopettamiseksi.
Toki Irakista ja Iranista löytyy sotahulluja ilman yllyttäjiä ja
rahoittajia. Ilman ulkopuolisia he eivät kuitenkaan saisi käsiinsä
myrkkykaasuja, ohjuksia tai suihkuhävittäjiä. Arvio, että sodan päättyminen
olisi kiinni vain kahdesta miehestä, Saddam Husseinista ja ajatolla Khomeinista,
on varmasti liioiteltu. Olisiko kummankaan väkivaltaista kuolemaa yhtä vaikea
surra kuin sitä, jos heinäkuun 1944 salaliittolaiset olisivat onnistuneet
Hitlerin vastaisessa attentaatissaan?
Ydin 3/85
