Hyvät kuulijat,

Saamme seurata jatkuvasti kuinka ilmastonmuutos etenee – vuoteen 2050 mennessä maapallon keskilämpötilan nousu on jo pitkälti lukittu. Ilmastonmuutokselle asetetun korkeintaan kahden asteen lämpenemistavoitteen saavuttaminen on entistä epävarmempaa. Viime vuosi oli historian lämpimimpiä ja päästöt vain kasvavat. Kuinka kuluvan vuosisadan loppupuoliskon lämpötilalle käy, riippuu siitä saadaanko kasvihuonekaasut riittävän nopeasti laskuun.

Ilmastonmuutokseen ensi sijassa vaikuttavan hiilidioksidin päästäjistä suurimmat maat ovat Kiina ja Yhdysvallat. Myös Intian ja muiden suurten kehittyvien maiden teot ovat yhä tärkeämpiä. Ilman myös näiden maiden päättäväisempää osallistumista ilmastonmuutoksen hillintään riittäviä tuloksia ei voida saavuttaa. Ilmastonmuutosta laajasti tarkastelevan hallitustenvälisen ilmastopaneelin seuraava arviointiraportti julkaistaan vuosina 2013–2014, ja sen tulosten odotetaan ravistelevan ilmastonmuutoksen jälleen keskeiseksi asiaksi kansainvälisellä agendalla. Monissa maissa toki tehdään käytännön toimia vähäpäästöisyyden edistämiseksi kansallisesti. Valtioiden kansainväliset päästövähennyssitoumukset yhteisen sääntökehikon puitteissa ovat kuitenkin välttämättömiä – niillä luodaan ennustettavuutta ja kannusteita toisten valtioiden lisäksi myös yrityksille.

Joulukuussa 2012 päättyneet Dohan ilmastoneuvottelut eivät olleet menestys uusien päästölupausten suhteen. Vaikka ei olekaan helppoa olla turhautumatta kansainvälisten neuvottelujen hitaaseen etenemiseen, Dohassa edistyttiin sopimalla etapeista vuonna 2020 voimaan astuvan maailmanlaajuisen sopimuksen valmiiksi saattamiseksi. Sopimuksessa kaikki maat tekevät oikeudellisesti sitovia päästövähennyssitoumuksia. Dohassa päätettiin myös Kioton pöytäkirjan toisesta velvoitekaudesta, joka on uuteen sopimukseen asti ainoa oikeudellisesti sitova päästövähennyssopimus. Kioton uuden kauden maat, ml. EU, kattavat vain n. 15 % kasvihuonekaasupäästöistä, mutta Kioton jatkokausi takaa sopimusjärjestelyjen jatkuvuuden sekä sen, ettei tähänastinen työ mene hukkaan.

Yleisemmin kestävän kehityksen osalta Suomi on johdonmukaisesti korostanut laajan turvallisuuden ja kehityksen lisäämisen, sekä köyhyyden poistamisen merkitystä. Tämä näkyy mm. ihmisoikeusperustaisena lähestymistapana, tasa-arvokysymysten ja vihreän, inklusiivisen talouden edistämisenä sekä kumppanuuksia painottavien lähestymistapojen hyödyntämisenä. Rio de Janeirossa kesäkuussa 2012 pidetyssä Rio+20-konferenssissa oli mahdollisuus viedä eteenpäin kestävää kehitystä suhteessa köyhyyden poistamiseen.

Valitettavasti Riossa osa kehitys- ja teollisuusmaista eivät olleet vielä valmiita konkreettiseen keskusteluun ja toimiin kestävän kehityksen ja vihreän talouden edistämiseksi. Tämäkin huomioiden Rion lopputulos on välttävä ja työtä on jatkettava. Kokouksen todellinen arvo tulee näkymään siinä, miten päätöksiä toteutetaan ja kuinka toimivia ratkaisuja aloitetuissa prosesseissa saavutetaan.

Riossa sovittiin kestävän kehityksen korkean tason poliittisen foorumin perustamisesta, mitä voidaan pitää merkkinä kestävän kehityksen poliittisen painoarvon kasvusta. Päätöksen konkretisointi on nyt jatkotyön varassa. Toinen kauaskantoinen tulos on päätös kestävän kehityksen tavoitteiden (SDGt eli sustainable development goals) luomisesta vuoteen 2015 voimassa olevien YK:n vuosituhattavoitteiden (MDG:t) rinnalle ja niitä täydentämään. Universaalien, kaikkia YK-maita koskevien tavoitteiden muodostaminen on hyvin laaja tehtävä, joka on lähtenyt valitettavan hitaasti liikkeelle.

Suomi voi kuitenkin edistää ilmastopolitiikkaa myös omalta osaltaan kansainvälisten neuvotteluiden ohella. Suomella on pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia, jonka päivitys on juuri valmistumassa.  Strategia koskee ensi sijassa kotimaisia toimia, mutta siinä on myös kehityspolitiikkaan liittyviä linjauksia. Ilmastonmuutos on vahvasti mukana myös hallituksen kehityspoliittisessa toimenpideohjelmassa. Olemme selkeästi korostaneet niitä sektoreita ja ohjelmia, joilla on vaikutusta ilmastonmuutoksen sopeutumisessa ja torjunnassa mm. vesi-, energia-, metsä- ja maataloussektoreilla. Kehitysyhteistyömme pitkän aikavälin tavoite on hiilineutraalius.

Tämä tarkoittaa ainakin kolmea asiaa: ensimmäiseksi Suomen omat toimet eivät saisi lisätä päästöjä, toiseksi hankkeidemme on oltava ilmaston kannalta kestäviä ja kolmanneksi niiden on edistettävä kumppanimaamme vähäpäästöistä kehitystä. Luonnollisesti kaiken toiminnan on tähdättävä köyhyyden vähentämiseen ja kestävään kehitykseen. Uudeksi keskustelutermiksi onkin noussut ilmastoälykkyys.

Ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkiin maihin ja yhteiskuntiin. Kaikkien yhteiskuntien sääherkkyys on lisääntynyt mm. väestönkasvun, kaupungistumisen, logistiikan muutosten ja rannikkoasumisen lisääntymisen myötä. Ilmastomyönteinen muutos on toteutettava kaikessa kehityssuunnittelussa kaikissa yhteiskunnissa.

Vähiten kehittyneet ja haavoittuvimmat maat tarvitsevat runsaasti kansainvälistä tukea sopeutumistoimiin. Nämä maat eivät välttämättä ole omalla toiminnallaan aiheuttaneet ilmastomuutosta, mutta kärsivät usein eniten sen kielteisistä vaikutuksista. Kehitysmaiden olisi integroitava ilmastonmuutostoimet yleisiin kansallisiin kehityssuunnitelmiinsa ottaen huomioon kansalliset tarpeet ja olosuhteet, sekä vahvistaen maiden omistajuutta. Yksityiselle ja innovatiiviselle rahoituksella on tulevaisuudessa yhä suurempi tarve.

On painotettava kaikkien yhteiskunnan toimijoiden osallisuutta ja vastuuta ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, myös kehitysmaissa. Maailman köyhistä 70 prosenttia on naisia, ja ilmastonmuutos vaikeuttaa erityisesti naisten elämään. Naiset tekevät noin puolet perinteisten vientituotteiden tuotantoon ja noin 80 prosenttia ruoantuotantoon liittyvistä töistä. Silti naisilla ei välttämättä ole sananvaltaa siitä, mitä pelloilla viljellään ja miten tuotto käytetään. Naisilla pitäisi olla oikeus osallistua ympäristöä ja ilmastonmuutosta koskevaan päätöksentekoon. Kokemus osoittaa, että kun naiset voimaantuvat, koko yhteisö hyötyy.

Ilmastonmuutos on suhteellisen hidas mutta kumuloituva prosessi. Ilmastonmuutoksen vastaisia toimia ei voi lykätä, sillä ne ovat jo nyt myöhässä. Mikäli kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä ei saada nopeasti laskuun, nousee haitallisten vaikutusten lasku entistä kalliimmaksi. Mikäli maapallon keskilämpötila nousee yli riskirajojen, ovat seuraukset ennalta arvaamattomat. On ymmärrettävää, että nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa huolia on moneksi, mutta kansainvälisen yhteisön on reippaasti ja määrätietoisesti siirrettävä talouden rakennetta vähäpäästöiseen suuntaan. Toiminta on ainoa kieli jolla on väliä, sillä toiminnan puutteen seurauksia emme halua tulevien sukupolvien näkevän.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen on yhteydessä luonnon monimuotoisuuden suojeluun ja aavikoitumisen torjuntaan. Metsäkato tuottaa noin viidenneksen kaikista maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Suurin osa niistä on peräisin trooppisten metsien hupenemisesta. Meidän on tuettava kehitysmaita, jotta ne saisivat metsäpinta-alansa kasvuun. Metsät tarjoavat ympäristöpalveluja toimimalla hiilinieluina ja biodiversiteettivarantoina sekä suojaamalla maaperää ja valuma-alueita eroosiolta ja kuivumiselta edesauttaen näin ilmastonmuutokseen sopeutumista ja ruokaturvaa. Suomi tukee metsäsektorin sisällyttämistä kansallisiin energiastrategioihin ja ilmastonmuutoksen sopeutumisohjelmiin.

Ilmastonmuutos vaikuttaa yleiseen turvallisuuteen muun muassa veden niukkuuden, ruokaturvan, maanomistusriitojen, muuttoliikkeiden ja luonnonkatastrofien kautta. Juuri valmistuneessa valtioneuvoston Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa todetaan, että maailmanlaajuisen keskinäisriippuvuuden kasvun myötä valtioiden ulkoinen ja sisäinen turvallisuus kuuluvat yhä tiiviimmin yhteen. Globaalien yhteisten toimintaympäristöjen (kuten valtamerien ja ilmakehän) vapaan ja luotettavan käytön turvaaminen on entistä tärkeämpi kysymys, joka korostaa kansainvälisen sääntelyn tärkeyttä. Ilmastonmuutos on vakava ongelma turvallisuuden kannalta, mutta useimmissa tapauksissa se on kuitenkin uhkien vahvistaja, ei niiden perimmäinen syy.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomen omaan turvallisuuteen ovat epäsuoria ja ne jakautuvat pitkälle aikavälille. Vaikka kaikkia ilmastonmuutoksen seurauksia ei Suomessa vielä nähdä tai tiedosteta, niin pitkällä aikavälillä luonnonolojen muuttuminen on Suomellekin konkreettinen riski. Suomen etujen mukaista onkin yrittää ensisijaisesti kehityspolitiikan ja kauppapolitiikan keinoin lieventää ilmastonmuutoksen kielteisiä seurauksia kehitysmaissa ja auttaa näitä sopeutumisessa. Siten ehkäisemme epävakautta, minkä seuraukset ennen pitkää heijastuisivat myös Suomeen. Ilmastonmuutoksen seurausten torjunnassa pitkällä aikavälillä tarvitaan myös kriisinhallinnan, rauhanrakentamisen ja konfliktien jälkeisen vaikuttamisen keinoja, joissa ympäristökysymykset pitäisikin huomioida entistä paremmin.

Suomen osalta ilmastonmuutoksen turvallisuuspoliittisia vaikutuksia tulee näkymään selvimmin arktisen alueen kehityksen seurauksena. Maapallon keskilämpötilan yhden asteen nousu näkyy arktisella alueella 2-3 asteen nousuna. Tämä johtaa pysyvän jääpeitteen supistumiseen sekä Pohjoisella Jäämerellä että Grönlannissa. Myös alueen biodiversiteetti vaarantuu.

Erittäin suuria ja arvaamattomia vaikutuksia voi olla ikiroudan sulamisella ja siitä seuraavien metaanipäästöjen kasvulla, joka voi pahimmillaan kokonaan mitätöidä siihenastiset ponnistelut ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Arktisella alueella on runsaasti luonnonvaroja, mm. öljyä ja kaasua sekä Grönlannissa harvinaisia maametalleja, ja niiden käyttöönotto helpottuu. Napa-alueen osalta on päällekkäin meneviä aluevaatimuksia, mitkä voivat aiheuttaa jännitteitä. Suoranaiset uhat liittyvät kuitenkin enemmän lisääntyneeseen liikenteeseen, ympäristöön, hätätilanteisiin ja laittomaan toimintaan.

Ymmärtääksemme arktisia alueita ja siellä tapahtuvaa perustavanlaatuista muutosta, meidän tulee katsoa sitä mahdollisimman laajasta näkökulmasta. Meidän tulee ottaa huomioon sekä alueen luonnonvarat ja liikenneväylät, että sen ympäristö ja asukkaat. Kokonaisvaltaisen näkemyksen hahmottaminen tilanteesta, sen syistä ja seurauksista on perustana toiminnallemme niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Keskeisiä elementtejä arktisessa keskustelussa ovat yhteistyövaraisuus, keskinäinen riippuvuus, luottamus ja avoimuus. Ajattelumme ja toimintamme nojaavat kansainvälisiin sopimuksiin perustuvaan yhteistyöhön. Nykyisen sopimuspohjan riittävyyttä on syytä arvioida, ja Suomi onkin toiminut aloitteentekijänä täydentävää sääntelyä laadittaessa. Valtioiden suvereniteettia on kunnioitettava, mutta se ei saa estää keskinäisten riippuvuussuhteiden tunnustamista. Luottamusta tulee aina pyrkiä lisäämään ja avoimuus on tässä tehokkaimpia keinoja.

YK:n merioikeusyleissopimus antaa alueen hallinnoinnille ja kehitykselle toimivat puitteet, joita täydennetään ja täsmennetään kahdenvälisillä ja alueellisilla ratkaisuilla. Norjan ja Venäjän välillä on päästy sopimukseen merirajasta Jäämerellä, mutta monet mannerjalustan määrittelyt ja rajakysymykset ovat vielä avoinna. On tärkeää, että nämä kysymykset ratkaistaan kansainvälisen oikeuden mukaisesti ja objektiivisten tieteellisten selvitysten perusteella.

Arktisen neuvoston vuonna 2004 teettämä Arktisen ilmastonmuutoksen vaikutuksia arvioiva raportti toimi merkittävänä herätyshuutona ilmastonmuutoksen etenemisen seurauksista ja sai monet aiemmat skeptikot tarkistamaan käsityksiään.

Arktisen alueen muutos on epäilemättä tämän hetken yksi nopeimmin kasvavia kansainvälisiä ja kansallisia kysymyksiä. Syy siihen että arktiset alueet ovat nousseet kasvavan mielenkiinnon ja toimeliaisuuden kohteeksi, on pohjimmiltaan murheellinen. Arktisia alueita on verrattu hiilikaivosten kanarialintuihin, joiden oireilu ja äkkikuolema antoivat merkkejä vaarallisesta kaasukertymästä ennen kuin ihmiset sitä havaitsivat. Ilmastonmuutoksen eteneminen näkyy kaikista rajuimmin ja dramaattisimmin juuri arktisilla alueilla, joilla maailman keskilämpötilan yhden asteen nousu toteutuu vähintään kaksinkertaisena. Kesän 2012 lopussa jääpeite oli pienimmillään mittaushistoriansa aikana. Arktinen muutos on väistämätön – pitkälti vielä arvaamaton – mutta mittasuhteiltaan valtaisa. Lisää tietoa tarvitaan, mutta tarvitaan myös pikaisia toimenpiteitä.

Suomelle alueen muutoksella on kauaskantoiset vaikutukset. Taloudellisen toiminnan lisääntyessä Suomen – ja muiden arktisten maiden – on pidettävä huoli siitä, että kaikki toiminta alueella tapahtuu ympäristöä ja alueen alkuperäiskansoja kunnioittaen.

Arktista muutosta seuraa lähimpänä alueella asuva paikallinen väestö. Arktisessa yhteistyössä onkin tärkeää ja arvokasta, että alkuperäiskansojen edustajat osallistuvat mm. Arktisen neuvoston työhön ja istuvat samassa kokouspöydässä jäsenmaiden ministereiden kanssa. Muutoksen ymmärtämiseksi ja oikean ja olennaisen tiedon löytämiseksi tarvitaan perinteisen tiedon yhdistämistä viimeisimpään kansainväliseen huippututkimukseen.

Haasteiden lisäksi arktinen muutos tarjoaa myös tuntuvia mahdollisuuksia Suomelle. Maailmanlaajuisestikin noteerattua arktista osaamistamme on tukenut luova poikkitieteellinen ja pitkäjänteinen alan koulutus ja tutkimus. Arktisen alueen muutos lisää merkittävästi tämän osaamisen kysyntää. Huippuosaaminen ja huipputeknologia eivät kuitenkaan pelkästään takaa kokonaisuuden kannalta parhaita tuloksia, niitä pitää myös soveltaa vastuunalaisesti ja arktisen ympäristön reunaehdot tunnistaen.

Arktinen politiikkamme on nyt ennennäkemättömän laajan tarkastelun kohteena. Suomen arktisen politiikan tavoitteita linjataan hallitusohjelmassa ensimmäistä kertaa omana kokonaisuutenaan. Hallitus käsitteli lokakuussa arktisen politiikkamme linjauksia ja prioriteetteja. Kuhunkin ministeriöön on nimetty arktisen alueen vastuuvirkamies, ja myös ministeriöiden kansliapäälliköt seuraavat aktiivisesti keskustelua. Hallituksen linjauksissa kartoitetaan samalla relevantit arktiset toimijat ja arvioidaan suoritettavien toimenpiteiden vaikuttavuutta. Onnistunut arktinen politiikka tukee samalla hallitusohjelman tavoitteita huolehtia työllisyydestä ja kilpailukyvystä.

Hallitusohjelman lisäksi maamme arktisia periaatteita linjataan myös vuonna 2010 hyväksytyssä Suomen arktisessa strategiassa. Tässä ulkosuhdepainotteisessa strategiassa on määritelty Suomen arktisen politiikan tavoitteita ja keinoja niiden edistämiseksi. Suomen hallitus on päättänyt tarkistaa ja ajanmukaistaa strategian, ja tämä työ tullaan tekemään kevääseen 2013 mennessä mm. kuulemalla entistä laajemmin eri arktisia viiteryhmiä kuten elinkeinoelämän edustajia, tutkimus- ja rahoitusinstituutiota, pohjoisia toimijoita, sekä saamelaisia.

Suomen tavoitteena on muodostaa kansallinen kokonaisnäkemys arktisista kysymyksistä, ja seurata ja tarkistaa sitä aina tarpeen vaatiessa. Tätä työtä ei voi tehdä irrallaan arktisen keskustelun kansainvälisistä ulottuvuuksista. Kahdenväliset suhteet ovat myös arktisissa kysymyksissä merkittäviä – hyvänä esimerkkinä tästä Suomen ja Venäjän arktinen kumppanuus. Venäjän lisäksi meillä on vastaavaa yhteistyötä Ruotsin ja Norjan kanssa.

Pohjoismailla on sekä oma arktinen roolinsa että Pohjoismaiden ministerineuvoston arktinen yhteistyöohjelma. Vaikka Pohjoismaiden lähtökohdat ovatkin varsin erilaisia, näkemyksemme arktisista perusperiaatteista ovat varsin yhdenmukaisia ja voimme tuoda niitä yhdessä esiin painokkaammin muilla foorumeilla. Lisäksi Barentsin euro-arktinen neuvosto ja pohjoisen ulottuvuuden kumppanuudet toimivat omilla alueillaan konkreettisesti ja tuloksellisesti. Ne tarjoavat arktisiin yhteyksiin parhaita käytäntöjä ja hyväksi koettuja ratkaisuja.

Tarkastelun rajoittaminen megatrendien kuten ilmastonmuutoksen vaikutuksiin yksinomaan arktiselle alueelle ei riitä. Ilmakehän lämpeneminen ja jäätiköiden sulaminen eivät ole vain alueellisia ilmiöitä, vaan niillä on laajemmat ja suorastaan maailmanlaajuiset vaikutukset. Samoin Pohjoisella jäämerellä avautuvat kuljetusreitit tai hyödynnettävien luonnonvarojen markkinat eivät koske vain arktisia maita, vaan ne ovat osa laajempia kansainvälisiä yhteyksiä.

Arktisen neuvoston piirissä on saatu neuvoteltua kaksi sitovaa sopimusta, jotka parantavat alueen turvallisuutta ja vastaavat kasvavaan toimintaan alueella. Pelastusyhteistyösopimus astuu voimaan pian ja öljyvahinkojen torjuntasopimus on tarkoitus allekirjoittaa toukokuussa.

Lisäksi Suomi vaikuttaa aktiivisesti EU:n arktisen politiikan kehittämiseen ja selkiyttämiseen. EU:n ulkoisen ja sisäisen arktisen tiedottamisen kohentamiseksi Suomi on esittänyt EU:n arktisen tiedotuskeskuksen avaamista Rovaniemelle, Lapin yliopiston Arktisen keskuksen yhteyteen. Perustettavan keskuksen takana on 19 eurooppalaisen arktisen tutkimus- ja tiedotusinstituution verkosto, joka edustaa kattavasti Euroopan arktista asiantuntemusta. Euroopan parlamentin myöntämän rahoituksen pohjalta asia on valmisteltavana komissiossa, osana laajempaa arktista arviota. Arktiset kysymykset EU:nkin piirissä ovat läpileikkaavia, useita toimintasektoreita koskevia, jolloin yhdenmukaisen näkemyksen muodostamiseen ja siitä kommunikointiin tarvitaan asianmukaista elintä. Suomi seuraa läheisesti asian etenemistä lähitulevaisuudessa.

Suomi pitää Arktisen neuvoston vahvistamista tärkeänä ja pitää tarkkailijakysymyksen myönteistä ratkaisua olennaisena osana tätä vahvistamista. Arktisessa neuvostossa EU on pysyvän tarkkailija-aseman hakijoiden joukossa. EU täyttää selkeästi tarkkailijoille asetetut kriteerit ja molemminpuoliset intressit yhteistyön parantamiselle ovat ilmeiset. Odotamme Arktisen neuvoston tekevän yksimielisesti tarkkailija-asemaa tukevan päätöksen ensi keväänä. Hakijoiden joukossa on myös maita kuten Kiina. Suomi tukee Arktisen neuvoston pyrkimystä tulokselliseen vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön arktisen alueen ulkopuolisten maiden ja instituutioiden kanssa. Tämä on välttämätöntä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin varauduttaessa ja siksi Suomi tukee kaikkien niiden tarkkailijan asemaa hakeneiden, sitouttamista neuvoston toimintaan, jotka täyttävät tarkkailijoille asetetut edellytykset.

Arktisen alueen kansainvälispoliittista kehitystä voidaan yleisesti ottaen tarkastella varsin rauhallisin mielin. Suomi voi vaikuttaa arktisen alueen kehitykseen kansainvälisesti tuottamalla ratkaisuja, jotka luodaan kansallisella arktisella politiikallamme. Suomi painottaa lähestymistapaa, jossa Arktisella neuvostolla olisi mahdollisimman keskeinen rooli. Olen luottavainen, että arktisella alueella ei tulla näkemään uusia jakolinjoja tai sovittamattomia ristiriitoja. Kylmän sodan aikaisesta vastakkainasettelusta on päästy pitkälle: entisten jakolinjojen yli tehdään nyt käytännönläheistä yhteistyötä.

Arktisilla alueilla olevien luonnonvarojen hyödyntäminen on tapahduttava vaarantamatta pohjoisen herkkää luontoa ja uskon sen olevan täysin mahdollista. Esimerkiksi Tanska on onnistunut kasvattamaan talouttaan n. 80 %:a viimeisten vuosikymmenten aikana lisäämättä merkittävästi energian kulutustaan.

Talouskasvu voi ja sen pitääkin jatkua sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden varmistamiseksi tulevaisuudessa, mutta se voi ja sen täytyy jatkossa perustua luonnonvarojen riittävyyden ja uusiutumiskyvyn huomioivalla tavalla ja ekologisesti kestävän kehityksen ehtoja kunnioittaen. Meidänkin on pyrittävä siihen, että luonnonvaroja voidaan hyödyntää vaurioittamatta ympäristöä ja asukkaiden elinoloja parannetaan hyödyntämällä uusimpia teknologioita.

Kiitos mielenkiinnosta!