Hyvät naiset ja herrat,

Käsitteenä nimitys ”pilapiirroskriisi” on harhaanjohtava. Jollei onnettomia pilapiirroksia olisi julkaistu Jyllands-Postenissa, ennemmin tai myöhemmin jokin muu tapahtuma olisi sytyttänyt samantyyppisiä väkivaltaisia reaktioita, joita me olemme nyt joutuneet näkemään monissa muslimimaissa.

Tähän reaktioon johtaneet jännitteet ovat kehittyneet pitkän ajan kuluessa ja syyskuun 11. jälkeen kehitys on jatkunut kiivaampana kuin aiemmin. Me olemme nyt tekemisissä muslimimaissa vuosien aikana kasaantuneen turhautumisen kanssa. Näiden turhaumien juuret löytyvät monista ratkaisemattomista konflikteista, jotka ovat jättäneet jälkensä muslimeihin. Näistä israelilaisten ja palestiinalaisten välinen konflikti on ehdottomasti vakavin ja sillä on todellakin globaaleja vaikutuksia. Mutta on myös Irak, Iran ja niin sanottu sota terrorismia vastaan. Kaikki nämä viestivät läntisistä arvoista ja läntisistä ratkaisuista siten kuin ne tulkitaan lännen etujen valossa ja ylivaltaisen läntisen sotilaallisen mahdin pohjalta. Kyse on erityisesti maailman ainoan jäljellä olevan suurvallan, Amerikan Yhdysvaltojen, ylivallasta.

Kuvat Abu Ghraibista, Guantanamosta ja Länsirannalta sekä koko se voima, jota nimitetään laajasti ottaen sodaksi terrorismia vastaan, on johtanut siihen, että sotaa terrorismia vastaan pidetään – vaikkakin virheellisesti – sotana islamilaista terrorismia vastaan. Tästä ei ole pitkä askel siihen, että sota terrorismia vastaan tulkitaan, tosin väärin, sodaksi islamia vastaan. Samalla kun tahot, jotka eivät jaa meidän yhteisiä arvojamme, usein käyttävät väärin syytöksiä kaksoisstandardeista, on myös riittävästi oikeita esimerkkejä läntisistä ihmisoikeuksien kaksoisstandardeista ja väkivallan ja ydinaseisiin liittyvien asioiden käyttämisestä siten, että ne näyttäytyvät uskottavina.

On myös monia muita lännestä alkunsa saaneita ärsykkeitä, jotka koskevat muita asioita – taloutta, kulttuuria ja yhteiskuntaa – ruokkien myös kaunaa ja turhautumista muslimimaissa.

Mutta kaikki turhautumiseen johtaneet syyt eivät ole tuontitavaraa. Aivan liian monet hallitukset ovat epäonnistuneet uudistusten ja parannusten toteuttamisessa, joita kansalaisilla on oikeus odottaa demokratian, ihmisoikeuksien kunnioituksen, ja konkreettisten taloudellisten ja yhteiskunnallisten kehitysaskelien muodossa. Mutta myös nämä epäonnistumiset ovat syventäneet lännen ja muslimimaiden välistä juopaa. Toisinaan kyseiset vastuulliset hallitukset ovat tahallisesti pyrkineet kääntämään huomion pois omista epäonnistumisistaan ja itseensä kohdistuneesta arvostelusta.

Puhuessaan viime viikonvaihteessa Euroopan unionin ulkoministereille Turkin varapääministeri Abdullah Gül lainasi omaa vuonna 2003 OIC:ssä pitämäänsä puhetta, jossa hän ilmaisi huolensa siitä, että hyvä hallinto, avoimuus ja sukupuolten välinen tasa-arvo ovat puutteellisia islamilaisessa maailmassa. Hän korosti tarvetta ”panna oma talomme järjestykseen”. ”Vaadin lukutaidottomuuden, korruption ja inhimillisten voimavarojen tuhlauksen poistamista. Nämä ovat niitä epäkohtia, jotka vahvistavat radikaaleja ja johtavat väkivaltaan. Tämä on vakava uhka maailmarauhalle. Tuomitsemme lujasti sellaiset tuhoavat teot.”

Me voimme nähdä tässä pilapiirroskriisissäkin tiettyjen hallitusten ja joidenkin ääriliikkeiden käyttävän tilannetta tahallaan hyväkseen ja kiihottavan ihmisiä väkivaltaan. Meidän on tiedostettava tämä ja tietysti myös vaadittava, että tällaiset rikolliset toimet tuomitaan ja niihin syyllistyneet asetetaan oikeuden eteen. Mutta keskittyminen vain tähän näkökulmaan merkitsee tilanteen täydellistä väärin tulkintaa ja piittaamattomuutta niistä todellisista huolista ja murheista, jotka ovat yhteisiä merkittävälle osalle muslimeita tai jopa enemmistölle heistä, vaikka vain pieni vähemmistö hyväksyy pahamaineisten pilapiirrosten julkaisuihin kohdistuneet väkivaltaiset reaktiot.

Tällä johdannolla aiheeseen haluan muistuttaa meitä kaikkia siitä, että kyseessä ei ole ainoastaan keskinäinen yhteisymmärrys tai väärinkäsitykset eri kulttuurien ja uskontojen välillä, vaan myös hyvin konkreettisten kansainvälisen politiikan kysymysten vaikutukset, joita täytyy käsitellä. Emme keskustele myöskään suhteista niin kutsutun lännen ja niin kutsutun muslimimaailman välillä. Nämä eivät ole koskaan olleet selkeitä käsitteitä ja nykypäivän globalisoituvassa maailmassa, jossa melkein kaikkien maiden väestörakenne on kasvavassa määrin monikulttuurista, monietnistä ja moniuskontoista.

Seuraavaksi otan esille muutamia asioita, jotka liittyvät eurooppalaiseen muslimi-identiteettiin, muslimimaailman poliittisten toimijoiden moninaisuuteen ja sotaan terrorismia vastaan, jotka ovat saattaneet aiheuttaa lisää radikalisoitumista muslimien keskuudessa.

Viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana Euroopassa asuvien muslimien nuoremman sukupolven keskuudessa on tapahtunut suuria muutoksia. Viisikymmentä vuotta sitten suurin osa muslimeista oli siirtolaisia, jotka tulivat tänne työn perässä ja jotka aikoivat palata koteihinsa niin pian kuin mahdollista. Pääosa näistä ensimmäisen sukupolven muslimeista tuli taloudellisesti heikoista olosuhteista. He eivät olleet opiskelleet islamia kovin paljon ja he jatkoivat uskontonsa harjoittamista siten kuin olivat alkuperäisessä kulttuurissaan oppineet siitä riippumatta, tulivatko he Indonesiasta, Pakistanista, Pohjois-Afrikasta tai Turkista. Olettaen viipyvänsä Euroopassa vain väliaikaisesti, vanhemmat pyrkivät aluksi suojelemaan itseään oudolta eurooppalaiselta ympäristöltä mieluummin kuin olisivat alkaneet integroitua siihen. Mutta useimmat näistä alkuperäisistä siirtolaisista eivät koskaan lähteneet pois. Heidän lapsensa syntyivät Euroopassa, oppivat puhumaan omaa kansallista kieltään ja saivat vanhempiaan paremman koulutuksen. Vanhempien haave kotiinpaluusta haihtui. Uuden eurooppalaisen muslimisukupolven syntyminen on johtanut uudenlaiseen ajattelutapaan ja tapaan puhua islamilaisyhteisöistä täällä.

Nyt on menossa hiljainen vallankumous. Vanhat käsitykset, jotka jakoivat maailman kahteen toisilleen vihamieliseen leiriin – islamilaiseen ja vastakkaiseen ei-islamilaiseen – ovat vanhanaikaisia ja niitä täytyy tarkastella uudelleen. Uskonnollisia periaatteita ei tulisi sekoittaa alkuperään – eurooppalaisten muslimien tulisi olla vain muslimeja sen sijaan, että heitä pidettäisiin ikuisesti pohjoisafrikkalaisina, pakistanilaisina tai turkkilaisina muslimeina. On rohkaistava aktiivista kansalaisuutta ja luotava eurooppalainen islamilainen kulttuuri. Mutta miten?

Joskus kotoutuminen tapahtuu nopeasti. Paikallistasolla toimii aktiivisia islamilaisseuroja, jotka rakentavat siltoja ja kannustavat muslimikansalaisia äänestämään. Maahanmuuttajien keskuudessa on uutta taiteellista luomisvoimaa. Vaikka tämä energia ja elinvoimaisuus näkyy erityisesti maissa, joissa muslimeja on ollut kauan, sama ilmiö esiintyy muuallakin, niin Suomessa kuin maissa, joissa muslimiyhteisöt ovat alkaneet järjestäytyä. Mutta haasteita on valtavasti ja se päivä, jolloin muslimit ja heidän maanmiehensä voivat elää yhdessä rauhassa, on edelleen kaukana. Useita kompastuskiviä on sekä enemmistökulttuurin sisällä että muslimien omissa yhteisöissä.

Euroopan unioni hyväksyi viime vuoden joulukuussa strategian radikalisaation ja terrorismiryhmiin värväytymisen ehkäisemiseksi. Strategian pääasiallisena viestinä on pyrkiä takaamaan, että valtavirtaa edustavien ääni kuuluu ääriainesten ääntä enemmän, ja me lupauduimme edistämään entistä napakammin turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta, demokratiaa ja mahdollisuuksien luomista kaikille. Lupasimme myös luoda olosuhteet, jossa muslimiyhteisö ja viranomaiset voivat käydä jäsenneltyä kansallista vuoropuhelua. Tätä tehtävää meidän tulisi tarkastella täällä Suomessa myös tarkemmin.

On olemassa erilaisia yhteiskunnallisia olosuhteita, jotka luovat sellaisen ympäristön, jossa ihmiset radikalisoituvat herkemmin. Nämä tekijät eivät välttämättä johda radikalisoitumiseen, mutta saattavat tehdä radikaalin viestin houkuttelevammaksi niille, jotka kärsivät ja niille jotka samaistuvat toisten kärsimykseen. Tällaisia olosuhteita voivat olla köyhä tai itsevaltainen hallinto; valtiot, jotka ovat siirtymässä itsevaltaisesta valvonnasta riittämättömien uudistusten kautta osittaiseen demokratiaan; nopea mutta hallitsematon nykyaikaistuminen; ja poliittisten ja taloudellisten näkymien puute, ratkaisematon kansainvälinen tai kansallinen kiista; ja nuorison riittämättömät tai epäsopivat koulutukselliset ja kulttuuriin liittyvät mahdollisuudet. Euroopan unionin sisällä suurinta osaa näistä tekijöistä ei ole olemassa, mutta väestön yksittäisten ryhmien sisällä niitä voi olla, ja siirtolaisyhteisöissä voi olla myös identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Kuten varapääministeri Gül viime viikonvaihteessa totesi: ”Euroopan on aika keskittyä maailman suuriin ongelmiin eikä kadottaa itseään koko maailman yhteydessä vähemmän merkityksellisten ongelmien verkkoon. Euroopan tulisi kiireesti kohdistaa jakamaton huomionsa sellaisiin ongelmiin kuin köyhyys, radikalismi, muukalaisviha, antisemitismi ja islamin pelko.

Hyvät naiset ja herrat,

Identiteetti on keskeinen kysymys. Meidän kaikkien identiteettimme muuttuu nopeasti globalisoituvassa maailmassa. Aikaisemmin melko yhtenäisistä identiteeteistämme on tullut monimutkaisia, hajanaisia, monikerroksisia ja joskus ristiriitaisia. Jos näin on tapahtumassa ydinväestölle, jolla on suhteellisen vakaa tausta, meidän tulisi ymmärtää paremmin niiden ihmisten identiteettiin kohdistuvia paineita, jotka yrittävät tarrautua useaan kokemaansa todellisuuteen olematta täysjäseniä sen paremmin entisessä kuin nykyisessäkään yhteiskunnassaan. Monet eivät ole tunne lojaliteettia vanhempiaan tai isovanhempiensa kotimaata, uskontoa tai kulttuurista taustaa kohtaan, ja siten voivat oikeastaan kuulua vain osaksi sitä maata, jossa ovat kasvaneet ja elävät. Tästä huolimatta he silti voivat toisinaan kohdata kulttuurisesta, kielellisestä, uskonnollisesta, kansallisesta ja fyysisestä erilaisuudestaan johtuvaa syrjintää näissä yhteiskunnissa.

Seurauksena oleva vieraantuminen sekä vanhempiensa juurista ja alkuperämaasta ja siitä yhteisöstä, jossa henkilöt elävät, voi johtaa haluun samaistua johonkin, joka edustaa motivoivampaa tai voimakkaampaa identiteettiä. Kun tähän sekoitukseen lisätään koko muslimi Ummah’n kokemus alistamisesta, käsillä on räjähtävä cocktail. Näyttää siltä, että kaikkien näiden tekijöiden yhdistelmänä voi syntyä tilanne jossa motivoidutaan, halutaan kostaa joillekin ihmisille tai yhteiskunnalle yleensä.

Asumiseen tai työpaikkaan liittyvien syrjintäongelmien ei pitäisi katsoa olevan ”hyökkäyksiä islamia vastaan”, vaan epäonnistunutta sosiaalipolitiikkaa, jonka muuttamiseen meidän pitää sitoutua tasa-arvoa kaikille vaativina kansalaisina. Muslimiyhteisö ei saa ajautua ”uhrimentaliteettiin” ja verukkeeseen, jonka mukaan islamin pelko estäisi heitä kukoistamasta. Muslimien itsensä tehtävä on ottaa vastuu asioistaan, laatia selkeitä kannanottoja, ryhtyä vuoropuheluun omissa yhteisöissään ja muiden maanmiestensä kanssa ja torjua pelkistetty näkemys, jossa vastakkain ovat ”me ja muut”. Meidän tulisi edistää yhteisiä arvoja, kuten tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja toisten kunnioittamista yhteisen ”etnisen kansalaisuuden” nimissä. Muslimiyhteisön täytyy luopua houkutuksesta jättäytyä ulkopuoliseksi muista erillään olevaksi vähemmistöksi, koska muutoin se tarjoaa tukea juuri mainituille ääriaineksille.

Meidän kaikkien täytyy hyväksyä, että Eurooppa on muuttunut väestönsä osalta, että sillä ei ole enää yhtä historiaa ja että tulevaisuus edellyttää keskinäistä yhteisymmärrystä ja kunnioitusta. Meidän täytyy kohdata rohkeasti tietämättömyys ja torjua kuluneet sanonnat ja ennakkoluulot, jotka ympäröivät islamia. Meidän täytyy alkaa keskustella niistä periaatteista, arvoista ja muodoista, jotka tekevät yhdessä elämisen mahdolliseksi. Uudesta muslimien läsnäolosta syntyy joukko väistämättömiä kysymyksiä kaikille Euroopan kansalaisille, olivatpa he sitten kristittyjä tai muslimeja. Olemmeko me valmiit tutkimaan kaikkien niiden kulttuurien historiaa, joka liittyy elämäämme ja joka muodostaa osan moniarvoista yhteiskuntaamme? Uskommeko rehellisesti, että muslimeilla – hengellisyytensä, etiikkaansa ja luovuutensa avulla – on myönteistä annettavaa?

Euroopan tulevaisuus, jossa muslimien läsnäolo kukoistaa ja jossa avoin eurooppalainen identiteetti, tulee rakentumaan kaikkien niiden avulla, jotka hyväksyvät tämän haasteen. Se tulee perustumaan itsekritiikille, kestävälle ja vaativalle vuoropuhelulle, erilaisuuden kunnioittamiselle ja yhteisten arvojen julki tuomiselle. Polku johtaa yksinkertaisesta yhdentymisestä keskinäiseen rikastumiseen. Se tulee viemään aikaa ja ennen kaikkea se tarkoittaa, että meidän täytyy alkaa luottaa toinen toiseemme. Syyskuun 11. jälkeen luulen tämän olevan suurin yksittäinen haasteemme.

Hyvät naiset ja herrat,

Luulen, että yksi syy siihen, että pilakuvat synnyttivät niin paljon vihaa muslimimaailmassa, oli monien muslimien havainto, että syyskuun 11:nnen näyttävien ja väkivaltaisten tapahtumien jälkeen useat lännen tarkkailijat ja poliitikot ovat pyrkineet niputtamaan kaikki islamilaisuuden ilmenemismuodot yhdeksi kokonaisuudeksi ja leimaamaan ne kaikki vihamielisiksi. Islamilaisilla terroristeilla ei ole yksinoikeutta terrorismiin. Kaikilla suurimmilla uskonnoilla on ollut ja on edelleen fundamentalistiset ääriaineksensa, jotka ovat olleet vastuussa terroristisista hirmuteoista. Lisäksi on olemassa monenlaista maallista terrorismia.

Lännen poliitikot ovat tosiaankin olleet kykenemättömiä näkemään, että islam – tai islamilainen aktivismi koostuu monista hyvin erilaisista virtauksista, joista vain muutamat ovatväkivaltaisia ja vain pieni vähemmistö oikeuttaa väkivallan käytön. Mielestäni länsi tarvitsee strategian, joka ottaa huomioon ja pystyy erottelemaan poliittisen islamin erilaiset ilmenemismuodot. Monilla näistä liikkeistä on vahva lännenvastainen asialista, erityisesti suhteessa nykyisiin Lähi-idän konflikteihin ja siihen, miten “sotaa terrorismia vastaan” harjoitetaan. Kriittinen suhtautuminen näihin asioihin ei tee näistä liikkeistä demokratian vastaisia. Niiden joukossa on todellakin erilaisia liikkeitä, jotka ovat väkivallan vastaisia ja jotka kannattavat demokraattisia menettelyjä ja keinoja politiikassa. Ne puolustavat politiikkaansa ottamalla osaa vaaleihin, silloin kun se on mahdollista.

Omaksumalla lähestymistavan, joka ei tee eroa islamin nykyaikaisten ja fundamentalististen muotojen välillä lännen poliitikot saavat mahdollisesti epätoivottavia tuloksia, joko niin, että
– kaikki islamilaisen aktivismin eri virtaukset nähdään yhtenä ja samana reaktiona lännen poliittiselle haasteelle ja näin islamilaisten liikkeiden keskinäiset erilaisuudet eivät pääse kehittymään; tai
– ei-väkivaltaiset ja nykyaikaiset suuntaukset jäävät jihadistien varjoon.

Yksi syy siihen, miksi pilakuvat nostattivat sellaisen metelin saattaa olla siinä, että terrorismin vastaisessa toiminnassa on ollut niin vaikea erottaa toisistaan valtion ja yksittäisten ihmisten oikeutettuja turvallisuusetuja. Muslimiyhteisö on usein todennut, että lännen suhtautumisessa ihmisoikeuskysymyksiin on tietynlaiset kaksoisstandardit. Luulen, että tässä suhteessa on esitetty tiettyjä oikeutettuja vaatimuksia.

Mielestäni on tärkeää taistella totalitaarista terrorismia vastaan perustuslaillisen demokratian keinoin. Jos läntisten yhteiskuntien moraalista perustaa on loukattu ihmisoikeuksien osalta, me pelaamme ääriliikkeiden/terroristien pussiin. Pitkällä tähtäimellä terrorismin vastaisen toiminnan täytyy tapahtua realistisissa, laillisissa puitteissa, joissa otetaan asianmukaisesti huomioon ihmisoikeudet ja joissa pyritään yhteyteen ja vuoropuheluun paikallisen muslimiyhteisön kanssa väestön eri osien keskinäisen ymmärryksen ja kunnioituksen edistämiseksi.

Herra puheenjohtaja,

Lyhyesti sanoen EU:n tulisi pyrkiä vuoropuheluun muslimien valtavirran kanssa sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla. Jos me toivomme tulevamme kuulluksi muslimien keskuudessa, meidän täytyy kuunnella muslimeita niin ulkomailla kuin kotimaassamme. Pilapiirrosten jälkeisessä tilanteessa meidän täytyy hakeutua yhteyteen kansainvälisillä foorumeilla hallitusten ja hallitustenvälisten elinten, kansalaisyhteiskunnan, uskonnollisten ja hengellisten johtajien ja älymystön edustajien kanssa. On myös tärkeää, että kehitämme tunnepitoisuudesta vapaan sanaston keskusteluun näistä asioista, jotta vältämme sortumasta islamin liittämiseen terrorismiin.

Meillä on useita yhteistyömekanismeja, joita tässä yhteydessä tulisi käyttää hyväksi, kuten Barcelonan prosessi ja erilaiset Euroopan ja Välimeren alueen foorumit. Tässä kohdassa haluaisin kiinnittää huomiotanne Barcelonan prosessiin liittyvään ulkoministerikokoukseen, joka pidetään marraskuussa Tampereella, lisääntyneeseen yhteistyöhön EU:n ja OIC:n välillä, syyskuussa Helsingissä pidettävään ASEM-huippukokoukseen, YK:hon ja muuihin tärkeisiin toimijoihin. Myöhemmin tänä iltapäivänä kuulemme, miten Espanjan ja Turkin ”Alliance of Civilizations” -aloite voi toimia sillanrakentajana. Helsingin prosessin puitteissa Prinssi Hassan on sopinut kokoavansa pyöreän pöydän tapahtuman, jonka työnimi on ”Participation as an alternative to Extremism”/” Osallistuminen vaihtoehtona ääritoiminnalle”. Kiitän myös uskonnollisia ja hengellisiä johtajia heidän kannanotoistaan eri puolilla maailmaa, jotka ovat lisänneet pyrkimyksiään saada aikaan keskinäistä yhteisymmärrystä, kunnioitusta ja harmoniaa. Samalla kun poliittiset ja uskonnolliset johtajat toimivat merkittävässä sillanrakentajan tehtävässään, meidän ei tulisi unohtaa, että ”pilapiirroskriisi” on koskettanut tavallisia ihmisiä eri puolilla maailmaa. Meidän ei tulisi vain puhua heille vaan puhua heidän kanssaan. Hyvä esimerkki tästä on uskontojen välinen foorumi ”Uskonnot ja kulttuurit – vastakkainasettelusta aitoon dialogiin ”, joka järjestetään myöhemmin tänä vuonna Espoossa.

Herra puheenjohtaja,

Meidän kaikkien tehtävä on nähdä muslimimaailman moninaisuus ja etsiä liittolaisia muslimien keskuudesta tavoitteena vahvistaa maltillisia ääniä kaikilla tahoilla.