Neljältä riippumattomalta asiantuntijalta tilattu ns. Nato-selvitys on saatu ja julkistettu. Selvitys on sinänsä omista lähtökohdistaan huolellista työtä. Se ei ota kantaa siihen tulisiko Suomen hakea Nato-jäsenyyttä vai ei – se ei kuulunut toimeksiantoon ja selvittäjät tuskin olisivat päätyneet siitä yksimieliseen näkemykseen. Sen sijaan se käsittelee yksityiskohtaisesti sitä miten jäsenyys voitaisiin toteuttaa ja mitä lyhyen aikavälin seurauksia siitä olisi.
Selvityksen tärkein anti on sen painottaminen, että mitä tahansa valintoja Suomessa tehdään, on tärkeätä että ne tehdään yhteisymmärryksessä ja samanlaisina Ruotsin kanssa. Se että vain toinen näistä maista liittyisi Natoon ja toinen jäisi sotilaallisesti liittoutumattomaksi, toisi lähinnä vain kielteisiä seurauksia kummallekin, kuten myös Natolle. Tähän johtopäätökseen on helppo yhtyä ja Suomen ja Ruotsin kohtalonyhteyden alleviivaaminen näin korostetulla tavalla onkin selvityksen tärkein anti.
Muutoin on todettava, että selvitys on suppea-alaisuudessaan pettymys. Selvitystä ovat sen tekijät itse kiittäneet suorapuheisuudesta ja siitä että siinä käsitellään avoimesti Venäjän tilannetta ja sen mahdollisia reaktioita Suomen Nato-jäsenyyteen. Venäjän kuvaaminen arvaamattomaksi toimijaksi, joka on osoittanut voivansa toimia myös kansainvälisistä normeista ja laeista piittaamatta, on perusteltua eikä siitä ole syytä vaieta. Suppea-alaisuudesta kuitenkin kertoo se, että mitään vastaavaa kuvausta tai analyysia Yhdysvaltain toimista ja tämän maan suhteesta unilateralismiin tai sen mahdollisesta arvaamattomuudesta – mikä ei maan presidentinvaaleja seuraavalle voi olla tuntematon asia – ei selvityksessä ole.
Vakavin puute on, ettei selvityksessä esitetä kysymystä saati vastausta siihen lisäisikö vai vähentäisikö Suomen (tai Ruotsin) Nato-jäsenyys vakautta lähialueillamme ja lisäisikö vai vähentäisikö se Suomen (tai Ruotsin) mahdollisuutta tulla vedetyksi mukaan Itämeren piirissä syntyvään tai sinne ulottuvaan sotilaalliseen konfliktiin.
On siis kysyttävä, toimisiko Nato-jäsenyys ennaltaehkäisevästi sille että Suomeen kohdistettaisiin sotilaallisia toimia vai lisäisikö se tällaista mahdollisuutta. Sotilasliittoon kuulumattomuus ei sinänsä takaa sitä, etteikö maa voisi tulla vedetyksi mukaan laajempaankin sotilaalliseen konfliktiin, mutta toisin päin on jo määritelmän mukaan varmaa, että sotilasliiton jäsenenä maa ainakin on osapuolena konfliktissa.
Selvitys ei siten ole tuonut uutta turvallisuuspolitiikan arviointiin. Se ei ollut sen tarkoituskaan. Kaikki selvityksessä käsitellyt asia olisi voitu ja pitänyt ottaa mukaan vaalikausittain tehtävään ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon. Selvityksen tilaaja on kuitenkin saanut mitä on halunnut, eli yhden tilaisuuden taas käydä kampanjaansa sotilaallisesta liittoutumattomuudesta luopumiseksi.
Tilaajana on näet pidettävä lähinnä kokoomusta, jolla ennen vaaleja oli oma tiekarttansa Nato-päätökselle. Siinä selvitys oli tarkoitettu pohjustamaan Nato-päätöstä. Keskusta ei tästä syystä erillistä Nato selvitystä kannattanut ja hallitusneuvotteluissa kompromissiksi tuli, että selvitys teetetään tausta-aineistoksi ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmistamiselle.
Tilaajan kannalta se, että selvitys ei suosita Nato-jäsenyyttä sen enempää kuin sen ulkopuolella pysyttäytymistäkään, ei ole oleellista. Siitä riippumatta se olisi ja on otettu vastaan taas yhtenä tilaisuutena horjuttaa Suomea pois vakaalta linjaltaan, johon kuuluu omasta puolustuskyvystämme huolehtiminen, laaja kansainvälinen sotilaallinen yhteistyö EU:n jäsenenä ja Naton kumppanimaana sekä erityisesti kahden sotilaallisesti liittoutumattoman maan Suomen ja Ruotsin kahdenvälinen yhteistyö. Se sisältää senkin, että Suomi voi suvereenina valtiona harkita myös sotilaallista liittoutumista jos sen etujensa mukaiseksi näkee. Nykyisessä tilanteessa ei tälle ole kuitenkaan perusteita.
30.4. 2016
