En ollut täysin tyytyväinen tähän minulle annettuun otsikkoon, kun minut pyydettiin 25.2. puhumaan Forum Humanumissa, jonka teemana oli ”pyhä ja paha”. On syytä palauttaa mieliin Mauno Koiviston toteamus, että politiikka on aina jonkun näkökulmasta väärää. Oikean ja väärän politiikan erottaminen mielletäänkin useimmiten siten, että se ei käsittele absoluuttisiksi koettuja arvoja vaan eturistiriitoja.
Esimerkiksi viinan kuluttajat kokevat alkoholipolitiikan kiristämisen ja viinan hinnan korotuksen vääräksi mutta raittiusliikkeen kannattajat oikeaksi politiikaksi. Tosin lähempi tarkastelu voi osoittaa, että joissain tilanteissa kiristys ja viinan kallistuminen ei johdakaan tavoiteltuun alkoholin kulutuksen ja alkoholihaittojen vähenemiseen, vaan esim. alkoholin tuonnin ja/tai kotipolton kasvuun ja alkoholihaittojen lisääntymiseen. Näinhän katsotaan käyneen kieltolain kanssa, joka ei johtanutkaan tavoiteltuun kansan raitistumiseen ja rikollisuuden vähenemiseen.
Nämä ovat sellaisia rationaalisen yhteiskuntapolitiikan kysymyksiä, joiden suhteen erimielisyyksiä voidaan periaatteessa ratkoa tieteellisen tutkimuksen ja/tai kokeellisen yhteiskuntapolitiikan keinoin silloin, kun hyvästä tavoitteesta ollaan yksimielisiä. Jos tätä yksimielisyyttä ei ole, ei sekään välttämättä muuta erimielisyyttä hyvän ja pahan väliseksi mittelöksi, vaan kyse voi olla intressipohjaisesta erosta oikean ja väärän tai hyvän ja huonon politiikan välillä em. koivistolaisessa hengessä.
Mielestäni oikeaa ja hyvää politiikkaa on se, joka toteuttaa ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kehitystä ja sellainen, joka lisää jokaisen ihmisen mahdollisuuksia elää luonnollinen elämänkaarensa vapaana pelosta, puutteesta, tietämättömyydestä ja toimettomuudesta. Pidän eriarvoisuuden vähentämistä sekä itseisarvona että välttämättömänä keinona näiden tavoitteiden toteuttamiseksi. Jos joku näkee tämän tarkoittavan pohjoismaisen mallin mukaista hyvinvointivaltiota, en sitäkään opponoi.
Hyvä ja paha astuvat kuvaan silloin, kun jotkut poliittiset tavoitteet määritellään moraalisesti ja eettisesti pahoiksi ja vastustettaviksi ja toiset hyveellisiksi ja kannatettaviksi. Tällainen määrittely voi olla uskontopohjaista tai ideologista. Kommunismia saatettiin pitää moraalisesti pahan ilmentymänä ja sen vastustamista hyveenä, ja päinvastoin. Silloin lähestytään manikealaista maailman jakoa valon ja pimeyden eli hyvän ja pahan piireihin.
Maailma ei kuitenkaan ole mustavalkoinen ja yritykset jakaa sitä näin manikealaisesti hyvän ja pahan piireihin voivat olla monin tavoin vaarallisia. Vaarallisimmillaan ne ovat silloin, kun niitä käytetään oikeuttamaan toimenpiteitä pahaa edustavien ihmisten eliminoimiseksi, kuten ääritapauksessa kansallissosialistisen ideologian mukaisesti kokonaisten geneerisesti määriteltyjen ryhmien, kuten juutalaisten, romanien ja homoseksuaalien.
Ihmisiin liitetty hyvä ja paha ovat yleistävinä määritteinä kyseenalaisia ja vaarallisia. Edes rikollisesta teosta annettu oikeuden tuomio ei tällaiseen oikeuta. Vaikka teko voidaan määritellä pahaksi ja sellaiseksi, josta on perusteltua antaa rikosoikeudellinen tuomio, ei siitä seuraa, että sellaiseen syyllistynyt ihminen sellaisenaan voitaisiin määritellä pahaksi. Tästä koitan pitää kiinni vaikka tiedän, että rikoshistoria on täynnä kammottavia esimerkkejä rikollisista, joiden toistuvien tekojen selittäjäksi on vaikea löytää muita syitä kun synnynnäinen pahuus, vaikka tietäisimmekin ettei sellaista kuitenkaan ole olemassa.
Historiasta löytyy myös esimerkkejä poliittisista johtajista kuten Hitler, joiden toimille helpoin selitys on pahuus. Mutta tämäkin esimerkki osoittaa myös, että se ei riitä selittämään sitä, miksi yksi paha ihminen tai useampikaan paha ihminen saa kokonaisen kansakunnan vannomaan aatteensa nimiin ja seuraamaan führerin osoittamaa tietä ja toteuttamaan hänen suunnitelmiaan. Ja vielä vähemmän kestävää olisi määritellä koko seuraaja- ja toteuttajajoukko pahuuden ilmentäjiksi.
Kaikella tällä haluan sanoa, että kaikissa ihmisissä on aineksia sekä hyviin että pahoihin tekoihin. Jokainen on vastuussa näiden suhteen tekemistään valinnoista, mutta tapa jolla yhteiskunta on järjestetty vaikuttaa erittäin laajalla skaalalla siihen, missä suhteessa ihmiset tekevät hyviä tai pahoja valintoja ja siihen, minkälaisia seuraamuksia näistä valinnoista on, sekä näille ihmisille että koko yhteisölle. Siten vankien määrä 100 000 asukasta kohti vaihtelee alapäässä monien kehitysmaiden alle 50:n, Suomen 58:n ja yläpäässä ehdotonta ykköstilaa pitävän Yhdysvaltain 707:n välillä. Viimemainitusta jäävät merkittävästi jälkeen myös monissa yhteyksissä pahan valtakunniksi katsotut Venäjä (470) ja Kiina (270). Nämä luvut kertovat taatusti enemmän näistä yhteiskunnista kuin niitä asuttavien ihmisten ominaisuuksista.
Tästä voidaan tehdä paljon tärkeitä johtopäätöksiä niin kussakin maassa tehtävien ratkaisujen kuin kansainvälisten suhteiden kannalta. Yksi tärkeä on se, että niin yksittäisten ihmisten kuin laajempien ihmisryhmien demonisointia ei pidä harrastaa. Terrorismiin syyllistyneet ovat tänään demonisoitujen kärkipäässä. On tärkeätä että terroritekoihin syyllistyneet saadaan oikeudelliseen vastuuseen, mutta terrorismileima ei voi olla sekään pysyä asia. Monta konfliktia on ratkaistu maailmassa siten – ja usein vain siten – että niiden päättämiseksi tehtyihin rauhansopimuksiin on sitoutettu myös aiemmin terroristeiksi listattuja ihmisiä.
(Forum Humanumissa käyttämäni puheenvuoro, jossa käsittelin myös sekulaarin yhteiskunnan puolustamista, löytyy kokonaisuudessaan Arkistosta kohdasta ”puheet”.)
