Toimittajat ovat niin tottuneet tarkastelemaan politiikkaa vain pelinä ja henkilöintrigeinä, että useimmilta on jäänyt kokonaan huomaamatta miten politiikan sisältö- ja linjakysymykset ovat nousseet vihdoin siihen asemaan, joka niille toimivassa demokratiassa kuuluukin. Toki viime viikot säätytalolla sisälsivät myös pelaamista, mutta eivät siellä missä disinformaatiota levittävä kuiskuttelijakaarti yrittää väittää, ja toisin kuin tämän nielleet toimittajat jaksavat jauhaa se ei todellakaan ollut ratkaisevaa.
Kaikilla politiikkaan jo vuosia kyynisesti suhtautuneilla kommentaattoreilla on vaikeuksia uskoa, että vaalituloksen ja sen taustalla olleen reagoinnin ”ainoan vaihtoehdon” uusliberalistiseen politiikkaan ja hyvinvointivaltion hitaaseen alasajoon ja tuloerojen kasvattamiseen halutaan myös tuottavan todellisen muutoksen politiikan sisältöön. Yhtä tuomittavaa näyttää olevan, että SDP haluaa myös vaalien jälkeen pitää kiinni keskeisistä näkemyksistään. Kynnyskysymyksistä ei ole kyse, vaan politiikan kokonaisvaltaisesta linjasta, siitä millainen Suomi meillä tämän vaalikauden päättyessä on: edelleen kasvaneen eriarvoisuuden ja alasajettujen julkisten palvelujen Suomi vai menestyvä, paremman työllisyyden ja oikeudenmukaisemman tulonjaon hyvinvointivaltio?
Jos Kataisen unelma 105 edustajan varaan rakentuvasta porvarihallituksesta toteutuu, on se toki demokratian pelisääntöjen mukainen kuten aina parlamentaarisen enemmistön varassa toimiva hallitus. Seuraukset siitä voivat olla kuitenkin varsin dramaattisia ja sellaisia, joita tämän vaihtoehdon puolesta liputtavat tuskin itsekään toivovat.
Keskusta on nyt avainasemassa. Suomen nousu pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi on toteutunut suurimmaksi osaksi punamultayhteistyöllä, vaikka saavutus on usein peittynyt siihen liittyneen intressipolitikoinnin pintavaahdon alle. En usko että keskustan kannattajat ovat tyytyväisiä kokoomusvetoisen eriarvoistamispolitiikan tuloksiin, vaan näkevät suomalaisten enemmistön tavoin linjamuutoksen välttämättömyyden. Jos ja kun näin on, niin sosialidemokraatit ovat valmiita yhteistyöhön keskustan kanssa tämän projektin merkeissä.
On itsestään selvää, että tämä on mahdollista vain pitämällä huolta maan kilpailukyvystä ja julkisen talouden kestävyydestä. Valtiovarainministeriön kansainvälistä uusliberalistista valtavirtaa myötäilevillä virkamiehillä ei kuitenkaan ole hallussaan ainoaa totuutta siitä mitä tämä edellyttää. Sosialidemokraateilla on vahva luottamus siihen, että tasa-arvoisempi ja pohjoismaisen mallin vahvuuksiin nojaava Suomi on paras pohja vastata ns. kestävyysvajeen haasteeseen. Pelkän uskon ja optimismin varaan tätä ei tarvitse jättää, ja siksi on oltava myös valmiutta sitoutua tarvittaviin korjaustoimiin, jos maailmantaloudessa tapahtuu ennakoimattomia muutoksia.
4.6. 2011
