Michael Moore: Stupid White Men, … and Other Sorry Excuses for the State of the Nation!

moore.gif

Penguin Books, 285 s., St Ines plc. 2002

Amerikan Huuskonen

Michael Moore on amerikkalainen elokuvaohjaaja, jonka tunnetuin elokuva on Roger & Me. Se kertoo siitä, mitä General Motorsin päätös 80-luvulla lopettaa kokonaan autotuotanto Mooren kotikaupungissa Flintissä Michiganissa merkitsi työttömäksi joutuneille ihmisille ja koko kaupungille, jonka ainut merkittävä työnantaja GM oli. Dokumentin kehyskertomuksena oli Mooren sitkeä ja tulokseton yritys päästä haastattelemaan GM:n pääjohtaja Roger Smithiä. Se oli loistelian, humoristinen ja satuttava satiiri, josta tuli myös kaupallinen menestys. Katsojia eniten koskettanut kohta elokuvassa oli se, jossa valkoinen toimeentulotuen varassa elävä nainen murjoi hengiltä lemmikkikaninsa myydäkseen sen lihana saadakseen rahaa välttämättömään elantoonsa. Moore kertoo, että vuosien varrella sadat ihmiset ovat pysäyttäneet hänet tai kirjoittaneet hänelle, miten tuo kohtaus heitä kosketti, ja miten kuvottavaa tuon lemmikin nuijiminen oli. Sen perusteella elokuva myös luokiteltiin lapsille sopimattomaksi. Sen sijaan kukaan ei ole koskaan kommentoinut Moorelle kaksi minuuttia ennen mainitun kohtauksen jälkeen elokuvassa näytettyä tilannetta (aitoa dokumenttia), jossa valkoinen poliisi ampui ja tappoi kadulla mustan Teräsmies-kaapuun pukeutuneen miehen, jolla oli kädessään muovinen lelupistooli.

Moore on myös poliittinen aktivisti, joka tuki viime presidentinvaaleissa vihreiden ehdokasta Ralph Naderia. Hänen elokuvillaan, tv-ohjelmillaan ja kirjoituksillaan on aina myös sanoma. Niin myös Stupid White Men -kirjalla, jonka nimi jo kertoo paljon.

Moore kirjoitti kirjansa kesällä 2001. Sen ensimmäinen 50 000 kappaleen painos oli valmiina syyskuun 10. päivänä toimitettavaksi samalla viikolla kirjakauppoihin. Seuraavana päivänä Moore itse soitti kustantajalle – Murdochin News Corporationin tytäryhtiölle – ja esitti jakelun siirtämistä muutamalla viikolla. Kun Moore sitten muutaman viikon kuluttua kysyi milloin kirja tulee ulos, kustantaja esitti, että kirja tulisi kirjoittaa kokonaan uudelleen ja poistaa siitä mm. presidentti Bushiin kohdistuva raju arvostelu, ja että Mooren tulisi korvata kustantajalle 100 000 dollarilla sen makulatuuriksi joutuvan painoksen painokulut. Sellaisenaan kirja ei enää 11.9. jälkeisissä tunnelmissa istunut isänmaallisen kustantajan imagoon. Moore kieltäytyi ”tarjouksesta” ja kustantaja jo painetun kirjan levittämisestä.

Kirja oli jo tuomittu hävitettäväksi, kun tapahtui ihme. Moore oli joulukuun alussa puhumassa n. sadan hengen ryhmälle New Jerseyläisiä kansalaisaktivisteja ja päätti puheensa asemesta lukea läsnäolijoille pari lukua kirjastaan, jota he koskaan eivät saisi luettavakseen. Muutaman viikon kuluttua Moore sai hätääntyneen soiton kustantajaltaan. Ilmeni, että yleisön joukossa oli paikallinen kirjastonhoitaja (kirjastonhoitajat USA:ssa ovat ilmeisesti samanlainen perussivistyksen hyväksi alipalkattua työtä tekevä naisryhmä kuin Suomessa), joka asiasta närkästyneenä oli internetissä käynnistänyt kampanjan tällaista kustantajasensuuria vastaan. Satojen, lopulta tuhansien kirjastonhoitajien sähköpostiviestikampanjan edessä kustantaja katsoi viisaammaksi perääntyä.

Kirja siis pääsi jakeluun, mutta kustantaja kieltäytyi kaikesta mainonnasta ja muusta markkinoinnista. Nyt nähtiin ”Huuskonen-ilmiö” USA:ssa. Samoin kuin Taisto Huuskosen Laps Suomen parikymmentä vuotta sitten ilman mitään kustantajan mainontaa nousi bestsellerlistan kärkeen Suomessa, tuli myös SWM:stä listaykkönen USA:ssa, mikä siellä tarkoittaa suomalaisittain jo astronomisia painosmääriä.

Tämän Tuhkimo-tarinan Moore kertoo Englannissa Euroopan markkinointia varten julkaistun painoksen esipuheessa. Sananvapaus näytti siis voittaneen ahtaissakin oloissa.

SWM ei ole suurta kirjallisuutta eikä yhteiskuntapoliittisena analyysinä aukaise uusia latuja. Se on kuitenkin hauskasti ja tunteella kirjoitettu, asiaväitteiltään dokumentoitu murskaava arvio USA:n viimeksi kuluneen neljännesvuosisadan aikaisesta politiikasta ja sen seurauksista. Ja vaikka keskeisenä kohteena ovatkin republikaanit ja George W. Bush myös hyvin henkilöön käyvällä tavalla, osansa saavat myös Clintonin demokraatit ja Al Gore, jotka Mooren mukaan ovat viime vuosikymmeninä lähinnä vain hyssytellen myötäilleet republikaanien oikeistovirtauksia. Oli Mooren teeseistä mitä mieltä tahansa, on se hyvä muistutus siitä, että rajuinta USA:han kohdistuvaa yhteiskuntakritiikkiä ovat aina tuottaneet amerikkalaiset itse.

kesäkuu 2003