Pentti Puoskari: Laman varjo ja sateenkaari. Talouspoliittinen päiväkirja 1900-luvulta

sateenkaari.gif

Edita, 245 s., Helsinki 2002

Uutta ja oivaltavaa talouspolitiikan historiaa

Pääministerin talouspoliittisen avustajan tehtävät viime vuonna jättänyt ja sitä ennen pitkään valtiovarainministeriön virkamiehenä toiminut, kansantaloustieteessä tohtoroitunut Pentti Puoskari on kirjoittanut kirjan, joka on samanaikaisesti kronikka, analyysi, muistelmateos ja pamfletti lama-Suomen talouspolitiikasta. Vapaampi ote ja valmius myös henkilöihin kohdistuviin arviointeihin ja luonnehdintoihin tekee kirjasta luettavamman ja mielenkiintoisemman kuin muut tähänasti julkistetut samaa aihepiiriä ja aikaa käsittelevät teokset.

Henkilökuvat ovat teräviä ja osuvia, mutta korrekteja. Erityisen mielenkiintoisia ne ovat Raimo Sailaksen, Erkki Virtasen – ”Aina sopivan tilaisuuden tullen hän teki mielellään selväksi, miten vähän virkaa politiikalla ja puolueilla oli” – ja muiden johtavien virkamiesten osalta. Näiden rinnalla muutoinkin jo tuttujen poliitikkojen kuvaus jää ohuemmaksi, joskin tuo heidän hallitustyöskentelystään joitain uusia piirteitä. Näistä Mauri Pekkarisen osittainen kunnianpalautus on saanutkin huomiota osakseen.

Jos Puoskarilla töittensä puolesta on uuttakin aineistoa ei hän sitä kuitenkaan ole käyttänyt, vaan nojaa jo tunnettuun ja julkistettuun materiaaliin. Mielenkiintoista ei olekaan aineisto sinänsä, vaan se miten sitä käytetään luomaan sekä inhimillisesti elävä että poliittinen kuva lamavuosien talouspolitiikasta. Puoskari ei liioin ole vaihtoehdottoman politiikan miehiä vaan tekee myös ennen muuta Ruotsiin vertailemalla selväksi, miten lamasta olisi voitu Suomessakin selvitä vähän vähemmin vaurioin.

Puoskari käsittelee myös Suomen EU-politiikkaa realistisella ja eurotähteilyyn sortumattomalla otteella. Puoskarin kirja on niitä tuotteita jotka aihepiiristä kiinnostuneen kannattaa lukea livenä, tyytymättä pelkkään kirjavinkkiin.

toukokuu 2002