Eteläisessä Afrikassa on meneillään isoja muutosprosesseja. Ne ovat kaivattuja ja tervetulleita, mutta niiden lopputulos on vielä hämärän peitossa. Ensin Zimbabwen armeija päätti Robert Mugaben 37 vuotta kestäneen vallanväärinkäyttökauden. Keskeinen motiivi 93-vuotiaan Mugaben syrjäyttämiseen näytti olleen tämän yritys tehdä 52-vuotiaasta vaimostaan Grace Mugabesta seuraajansa.
Etelä-Afrikassa Jacob Zuman lähtölaskenta alkoi joulukuussa, kun valtapuolue ANC valitsi tiukan kamppailun jälkeen puheenjohtajakseen Cyril Ramaphosan Zuman seuraajakseen kaavaileman ex-vaimonsa Nkosazana Dlamini-Zuman asemesta. Sen jälkeen ei vienyt montaa viikkoa, kun Zuma pakotettiin eroamaan raskaitten korruptiosyytteiden varjostamana.
Tilanne Zimbabwessa on vaikeampi. Uusi presidentti Emmerson Mnangagwa on Mugaben entinen varapresidentti ja Mugaben pitkäaikainen yhteistyökumppani ZANU-PF:n johdossa eikä siten vielä edusta mitään selvästi uutta avausta. Hän on kuitenkin pitänyt oikeita ja välttämättömiä uudistuksia lupaavia puheita. Ratkaisevaksi muodostuvat uudet vaalit kesällä. Toiveita siitä että ne olisivat aiempaa rehellisemmät antaa Mnangagwan päätös toivottaa läntiset vaalitarkkailijat myös EU:sta tervetulleeksi. Mnangagwa voi ZANU-PF:n ehdokkaana pärjätä niissä, sillä oppositio on hajanainen pitkäaikaisen johtajansa Morgan Tsvangirain äskeisen kuoleman jälkeen. Voittajan suurin haaste tulee olemaan korruption kitkeminen ja maan kuralle päästetyn talouden tervehdyttäminen, mikä edellyttää oikeusvaltion vahvistamista ja ulkomaisten investointien houkuttelemista.
Etelä-Afrikassa haasteena on myös laajalle levinnyt korruptio, mutta sen talous, infrastruktuuri ja kehityspotentiaali ovat kuitenkin aivan eri luokkaa kun vaurautensa Mugaben aikana kadottaneessa Zimbabwessa. Mustana pilvenä leijuu kuitenkin ANC:n puoluekokouksen päätös ajaa kaiken maanomistuksen korvauksetonta haltuunottoa, mikä toteutuessaan veisi maan Zimbabwen tielle. Päätökselle kirjattiin kuitenkin Ramaphosan haluamina reunaehtoina, ettei sillä saa olla maan taloutta ja ruokaturvallisuutta vaarantavia seurauksia, joka vakavasti otettuna tarkoittaisi takavarikointisuunnitelmista luopumista.
Tosiasiassa Etelä-Afrikassa on ollut jo pitkään voimassa lainsäädäntö, joka mahdollistaisi tuottamattomassa käytössä olevan maan uudelleenjakamiseen tähtäävän maareformin, mutta ANC:n hallitukset eivät ole sitäkään osanneet tai kyenneet käyttää.
Etelä-Afrikka on edelleen moniarvoinen ja avoin yhteiskunta, jolla on Nelson Mandelan ja perustuslakineuvotteluissa keskeisessä asemassa olleen Ramaphosan ansiosta yksi maailman edistyksellisimmistä perustuslaeista. Äskeisellä vierailullani maassa tapasin myös joukon aivan ANC:n johtoon kuuluneita vapautustaistelun veteraaneja, jotka hyvin avoimesti ja kriittisesti käsittelivät ANC:n nykyistä tilaa. Hekin olivat valmiit pohtimaan sitä miksi yksikään vapautusliike ei ole muuallakaan kyennyt muuttumaan normaaliksi demokratian pelisääntöjä kunnioittavaksi poliittiseksi puolueeksi.
On siis edelleen olemassa kaikki mahdollisuudet siihen, että Etelä-Afrikka palauttaa Nelson Mandelan perinnön kunniaan ja ottaa paikkansa Afrikan johtotähtenä.
9.3. 2018
