Aiheita joista kirjoittaa tänään on riittämiin, mutta jos uutisvirrasta haluaa poimia jotain myönteistä on aika ylivoimaisen tehtävän edessä.
Otetaan esimerkiksi Trumpin virkaanastujaispuhe. Netistä löytyi videopätkä valtakunnankansleriksi nousseen Hitlerin puheesta tammikuussa 1933. Yhtäläisyydet Trumpin puheen ja ilmaisun kanssa olivat pelottavia. Nyt meillä on supervalta, jonka johtaja on vielä arvaamattomampi kuin Venäjän, mikä tietää isoja riskejä maailman turvallisuudelle. Kyse ei ole vain ydinsodan välttämisestä. Yhtä vaarallista ihmiskunnan tulevaisuudelle on, jos Trump todella kykenee romuttamaan vieläkin heiveröiset yritykset ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.
Tässä voi vain toistaa sen miten tärkeätä olisi, että Eurooppa tässä maailmantilanteessa voisi ottaa roolin vakauttavana voimana ja myös tarttuisi kaikkiin niihin haasteisiin, joita globalisaatio on tuonut tullessaan. Valitettavasti ei ole merkkejä siitä, että Eurooppa kykenisi tai edes haluaisi vastata siihen kohdistuviin odotuksiin.
Ei ihme, että Trump avoimesti iloitsee siitä mahdollisuudesta, että EU:n heikentyminen jatkuisi. Surullista kyllä tämä näyttää olevan asia, jossa Trump ja Putin voivat löytää toisensa.
Euroopan heikkous johtuu osittain siitä, että Euroopassa on huolestuttavan paljon puolueita, jotka jakavat Trumpin sisäänpäin kääntyvän nationalistisen ja oikeistopopulistisen agendan. Kamppailu näitä vastaan edellyttää sekä selkeyttä että rohkeutta, mutta myös sen ymmärtämistä, että emme kykene puolustamaan globalisaation kiistämättömiä etuja ellemme myös puutu sen haittapuoliin. Tämä koskee ennen muuta sosiaalista kestämättömyyttä, joka kasvaa samaa tahtia kuin tulo- ja varallisuuserot. Oxfamin viimeisimmän laskelman mukaan omistaisivat kahdeksan (8) rikkainta ihmistä maailmassa yhtä paljon varallisuutta kuin maapallon väestön köyhempi puolisko eli 3,7 miljardia ihmistä.
Samankaltainen tarve ja kysyntä olisi myös vahvalle pohjoismaiselle panokselle globalisaationhallinnan tehostamiseksi, missä pohjoismaisen mallin menestys on yleisesti ihailtu esikuva. Ikävä kyllä näyttää myös Pohjola olevan heikkojen johtajien ja hallitusten raskauttama. Voi olla, että niiden haluttomuus pohjoismaisen mallin kansainväliseen markkinointiin johtuu siitä, että ne ovat itse niin kiinni hyvinvointiyhteiskunnan leikkauksissa.
Tämä koskee varsinkin Suomea, jossa meillä on kenties maan historian itseriittoisen hallitus. Tai kenties pitää mieluummin puhua itseriittoisista ministereistä ajatellen erityisesti ministeri Bernerin arroganttia tapaa valmistella pitkälle meneviä esityksiä konsultoimatta muiden hallituspuolueiden ja tuskin edes oman puoleensa kanssa, puhumattakaan siitä että niistä olisi puhuttu opposition ja erilaisten asianosaisten intressitahojen kanssa.
Lainsäädännön taso on heikentynyt jo edeltävienkin hallitusten aikana, mutta Sipilän hallitus on tässä kyennyt aivan ennennäkemättömiin suorituksiin. Se näkyy niin piittaamattomassa suhtautumisessa perustuslakiin, johon oikeuskanslerikin on joutunut reagoimaan, yhtä lailla kuin kaiken sellaisen laajemman valmistelun sivuuttamisena jossa asiantuntijat, asianosaiset ja jopa oppositiokin olisivat voineet esittää huomautuksia ja tehdä ehdotuksia. Sen sijaan hallitus on itsepintaisesti lukkiutunut omaan ideologiseen agendaansa, joka ei siedä kritiikkiä eikä edes itsekritiikkiä.
Laaja ja huolellinen valmistelu on tietenkin enemmän aikaa vievää, mutta sen tulokset ovat olleet kestäviä. Se on se tapa jolla suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu, mutta samanlainen huolellisuus ja varovaisuus ovat toki käyneet tarpeettomiksi, kun kyse on sen alasajosta.
Världen och Finland på dyster kurs
Det finns gott om ämnen att skriva om idag, men vill man försöka plocka något positivt från nyhetsflödet står man inför ett omöjligt uppdrag.
Ta Trumps installationstal t.ex. På nätet fann jag ett klipp med Hitlers tal i januari 1933. Likheterna med Trumps tal och talesätt var avskräckande. Nu har vi en supermakt vars ledare är mera oförutsebar än Rysslands och med en ökning av riskerna för den globala säkerheten som följd. Det är inte bara fråga om att undvika ett kärnvapenkrig. Lika farligt för mänsklighetens framtid är om Trump faktiskt lyckas med att ödelägga de ännu klena strävandena att stoppa klimatförändringen.
Här kan man bara upprepa hur viktigt det skulle vara att Europa i detta världsläge kunde ta rollen som en stabiliserande kraft som också tar itu med alla de utmaningar som globaliseringen har medfört. Tyvärr finns de inga tecken på att Europa skulle kunna eller ens vilja svara på behovet och efterfrågan för en sådan roll.
Inget under att Trump öppet gläder sig inför perspektiven att EU skulle ytterligare försvagas. Sorgligt nog tycks detta vara en av de punkter där Trump och Putin kan finna varandra.
Delvis beror Europas svaghet på det att det finns oroväckande många partier i Europa som delar Trumps inåtvänd nationalistisk och högerpopulistisk agenda. Att bekämpa dessa förutsätter båda klarhet och mod, men också det att vi förstår att vi inte kan försvara de oförnekbara fördelar som globaliseringen har medfört, om vi inte också tar itu med dess nackdelar. Det gäller först och främst den sociala ohållbarheten som ökar i takt med att inkomst- och förmögenhetsfördelningen blir hela tiden ojämnare. Enligt Oxfams senaste räkningar skulle världens åtta (8) rikaste människor tillsammans äga lika mycket som den fattigare hälften av världsbefolkningen, d.v.s. 3,7 miljarder människor.
Det finns också ett likadant behov och efterfråga för en stark nordisk insats i globaliseringshantering med den nordiska modellens framgångar som en allmänt beundrad referens. Tyvärr tycks också Norden vara belastad med svaga ledare och regeringar. Måhända är deras ovilja att internationellt marknadsföra den nordiska modellen beroende av de, att de är själv upptagna med en nerskärning av välfärdsamhället.
Detta gäller i synnerhet Finland, där vi har kanske den mest självbelåten regering i landets historia. Eller kanske bör man hellre tala om självbelåtna ministrar med tanke på särskilt minister Berners arrogant agerande med långtgående förslag som har utarbetats utan att konsultera med de andra regeringspartierna och knappast sitt eget heller, för att inte tala om oppositionen eller berörda intresseorganisationer.
Lagstiftningens kvalitet har lidit redan under flera föregående regeringar, men med regeringen Sipilä har detta fenomen nått överträffade dimensioner. Det gäller den likgiltigheten för grundlagen som har tvingat också justitiekanslern att reagera, likaså som sättet att förbigå all bredare förberedningsarbete där sakkunniga, intresseorganisationer och kanske t.o.m. oppositionen får komma med anmärkningar och förslag, i stället för att envist hålla till sin egen ideologidriven agenda där ingen kritik, inte ens självkritik, får förekomma.
Ett bred och omsorgsfullt förberedningsarbete är naturligtvis mera tidskrävande, men så har också resultaten varit hållbara. På det sätt har vi byggt det finska välfärdsamhället, men samma hänsyn och försiktighet är förstås onödiga då det gäller dess nedmontering.
(Kolumni Hufvudstadsbladetissa 25.1.2017)
