Suomen osallistuminen kansainväliseen sotilaallisen harjoittelutoimintaan on ollut viikon puheenaihe myös eduskunnan ulkoasiain- ja puolustusvaliokunnissa. Päällimmäisenä on ollut suuri närkästys surkeasta tiedottamisesta, joka jälleen kerran on johtanut siihen, että kansanedustajat ovat mediasta saaneet lukea asioista, joita heille olisi tullut, tarpeellista luottamuksellisuutta kunnioittaen, kertoa sen jälkeen kun linjaukset hallituksessa on tehty. Everstit, kommodorit ja ministerit – tässä järjestyksessä, sillä ministerit vaikuttavat olleen alun perin lähes yhtä tietämättömiä kuin kansanedustajatkin – ovat saaneet korvat punottaen kuulla miten tiedottamista pitäisi ja ei pitäisi hoitaa. Toivoakseni tämä sanoma on nyt mennyt perille.
Yhtä lailla kritiikkiä on herättänyt se, että lisääntyvän harjoitustoiminnan luonnetta ja sen poliittisia ulottuvuuksia ja tulkintoja ei näytä päätösten valmistelussa juurikaan arvioidun. Harjoitustoiminnan lisääntyminen sinänsä on puolustusvalmiuden kehittämisen kannalta tarpeen ja myönteistä ja valtaosa lisääntyneestä harjoitustoiminnasta liittyy EU:n, pohjoismaiden ja erityisesti Suomen ja Ruotsin kahdenväliseen puolustusyhteistyöhön.
Jännitteisessä kansainvälisessä tilanteessa on lisääntyvä varautuminen paikallaan, mutta se ei voi korvata vaikuttamista. Päinvastoin nykyisessä tilanteessa toiminta konflikiten ennaltaehkäisemiseksi ja purkamiseksi niin kehitysyhteistyön, kriisinhallinnan kuin aktiivisen vakauspolitiikan keinoin olisi erityisen tarpeen. Tässä suhteessa hallituksen ohjelma ja toimet ovat paremminkin vieneet vetäytymisen suuntaan.
Ukrainan kriisin alettua tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan toimesta linjattiin, että muuttuneessa tilanteessa emme jättäydy pois mistään sellaisesta Naton tai Nato-maiden kanssa tapahtuvasta harjoittelusta, jossa olemme aikaisemminkin olleet ja joka tuottaa omalle puolustusosaamisellemme lisäarvoa, mutta emme myöskään mene sellaiseen harjoitteluun, joka uudessa tilanteessa on saanut uuden luonteen ja johon osallistumisemme voisi antaa väärän kuvan Suomen turvallisuuspolitiikan kestävästä peruslinjasta.
On valitettavaa, jos puolustusministeriön puolella aiemmin nähty halu suorastaan paheksua poliittisen johdon puuttumista heidän vastuullaan tapahtuvaan harjoitustoimintaan ja halua saada siitä tarvittaessa riittävän yksityiskohtaista tietoa, on taas päässyt heijastumaan tämänvuotisen harjoitteluohjelman käsittelyyn.
Harjoitusohjelman kokonaisuuden ja siihen sisältyvien yksittäisten harjoitusten arviointi jatkuu. Nyt on kuitenkin pidettävä kristallinkirkkaana se periaate, että sotilaallisesti liittoutumaton Suomi yhtäältä hoitaa itse oman puolustuksensa mutta on tarvittaessa valmis ottamaan vastaan ja myös antamaanYK:n peruskirjaa ja EU-sopimusten velvoitteita kunnioittaen harkintansa mukaan sotilaallista apua kriisitilanteissa. Yhtä lailla pitää olla kristallinkirkkaana periaatteena se, että emme missään oloissa salli kenenkään käyttää Suomen maaperää tai ilmatilaa muille maille vihamielisiksi tulkittaviin tarkoituksiin.
20.2. 2016
