Euroopan integraation sodan raunioiden keskellä kiteytynyt perusajatus on ollut kahden Euroopan maaperältä alkaneen tuhoisan maailmansodan jälkeen tehdä tulevat sodat Saksan, Ranskan ja muiden yhteisöön liittyneiden maiden kesken mahdottomaksi. Kuuden maan yhteisöstä nyt 28 maan unioniksi kasvanut EU on laajentumisensa myötä samalla myös laajentanut rauhan ja vakauden aluetta lähiympäristöönsä.
Tämä on myös suurin houkutin päästä Euroopan Unioniin niille Länsi-Balkanin maille, jotka vielä viime vuosikymmeninäkin ovat kokeneet sotia ja väkivaltaa. Viimeksi tätä eurooppalainen perspektiivi on saattanut myös Kosovon ja Serbian yhteiseen neuvotteluun järjestämään EU:n välityksellä suhteensa normaalimmalle pohjalle.
Euroopan unioni tarkoituksena ei ole tuoda vakautta ja rauhaa vain yhteisön piiriin, vaan myös laajemmin edistää sitä. On silloin selvää, että EU ei liioin halua eikä ota jäsenikseen maita, joilla on avoimia rajariitoja tai muutoin huonot suhteet muihin naapureihinsa.Tämä koskee myös Ukrainaa samoin kuin muita EU:n ns. itäisen kumppanuuden maita.
Tilanne Ukrainassa jatkuu jännittyneenä ja voi tämän tekstin ilmestyessä olla muuttunut, huonompaan tai parempaan suuntaan. Vaikka vakavammilta yhteenotoilta on viime päivinä vältytty varaudutaan molemmin puolin barrikadeja uusiin yhteenottoihin. Neuvotteluja presidentin ja opposition kesken on käyty, mutta presidentti Janukovitsin myönnytykset oppositiolle ovat jääneet puolinaisiksi. Pattitilanteen jatkuessa heikkenee myös opposition ote mielenosoittajiin, joiden joukossa väkivaltaan valmiit ääriainekset eivät kohta kuuntele ketään malttiin kehottavaa.
En usko edelleenkään, että kukaan merkittävä taho Ukrainassa tai sen naapurustossa haluaisi tilanteen luisuvan sisällissodaksi. Ei kukaan kesällä 100 vuotta sitten myöskään halunnut maailmansotaa, mutta se saatiin, kun johtajat eivät hallinneet tapahtumia vaan pysyttäytyivät uhmapuheissa ja antoivat aseiden ottaa tapahtumien kulun haltuunsa.
Ukrainassa tarvittaisiin nyt sellaista valtiomiesviisautta jota maan läpikorruptoitunut valtiollinen elämä ei ole toistaiseksi tuottanut. Maidanin vahvistama uusi vapaa kansalaisyhteiskunta herättää toiveita, joiden lunastaminen edellyttää myös edustuksellisen politiikan tervehdyttämistä. Nykyiset puolueet eivät ole uskottavasti tarjonneet sitä ihmisoikeuksien kunnioitukseen perustuvaa, korruptiosta vapaata demokratiaa, jota ukrainalaiset tarvitsevat ja janoavat.
Vain aikaistetut vapaat vaalit uuden laajaa luottamusta nauttivat hallituksen johdolla voivat ratkaista kenelle valta kuuluu, mutta absoluuttista valtaa vaaleissa saatu enemmistö ei oikeusvaltiossa anna kenellekään. Poliittisen järjestelmän legitiimisyyden vahvistaminen vaatii myös perustuslain tarkistamista vähemmän presidenttivaltaiseen suuntaan.
Nollasummapeliä ei Ukrainan naapureidenkaan tule pelata. Ei EU ole halunnut itäisellä kumppanuudella rakentaa suljettua etupiiriä eikä esittänyt Ukrainalle mitään, joka olisi vahingoksi kolmansille tahoille. Järkevässä maailmassa Ukrainan vakauden ja kehityksen tukeminen olisi EU:n ja Venäjän yhteinen projekti. EU:n ei tule tinkiä arvoistaan ja periaatteistaan, joihin kuuluu myös valmius tällaiseen yhteistyöhön heti jos se on mahdollista.
