Timo Soinilla on ainutkertainen mahdollisuus nousta valtiomiessarjaan. Siihen tarvitaan vain Perussuomalaisten puoluekokouksessa pidetty selkeä ja vahva avauspuhe, jossa puheenjohtaja ilmoittaa, että hänen johtamassaan puolueessa ei ole sijaa vihapuheelle, rasistiselle kiihotukselle ja kaveeraamiselle väkivaltaa käyttävien uusnatsien kanssa. Se tarkoittaa oven osoittamista myös muutamalle puolueen eduskuntaryhmän jäsenelle.
Kysymys ei ole siitä onko ja mitä lakeja rikottu vai ei – rikkomus ja tuomio eivät ole tähän asti olleet este perussuomalaisissa jatkamiselle. Kyse on siitä, että nyt on asetettava selvät rajat sille minkälaista puhetta ja käyttäytymistä halutaan Suomessa pitää sopivana. Mumina kaiken väkivallan tuomitsemisesta ja säälittävät yritykset tekeytyä uhriksi eivät enää auta eivätkä riitä.
Tämä ei ole Soinille helppo paikka. Puoluejohtaja pyrkii ymmärrettävästi välttämään ratkaisuja, jotka voivat merkitä oman puolueen kannatuksen tietoista leikkaamista. Elämässä ja myös politiikassa tulee kuitenkin eteen valintatilanteita, jolloin uskottavuus ja (itse)kunnioitus vaativat selkeitä ratkaisuja.
Oma puolueeni on ollut perussuomalaisten edeltäjäpuolueen kanssa hallituksessa emmekä nytkään tai neljä vuotta sitten sulkeneet osaltamme pois yhteistyötä perussuomalaisten kanssa. Jatkossa se miten muut puolueet – ja toivottavasti myös muut hallituspuolueet – suhtautuvat yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa voi aika ratkaisevasti perustua siihen millaisen roolin puheenjohtaja Soini haluaa ottaa: selvää rajaa ääriliikkeisiin vetävän valtiomiehen vai ontolla verbalisoinnilla vaikeat kysymykset sivuuttavan opportunisti-populistin roolin.
Soinin ollessa myös ulkoministeri on näillä valinnoilla merkitys sillekin miten Suomeen meidän tärkeimmissä kumppanimaissamme jatkossa suhtaudutaan.
7.8. 2015
Timo Soini, the statesman?
Timo Soini has a once-in-a-lifetime chance to elevate himself to statesman-status. All it calls for is a clear and strong opening speech at the (True?) Finns party’s congress, where the party chairman makes it clear that there is no room for hate-speech, racist incitement and cohabiting with violent neo-nazis in the party he leads. This means also showing the door to some of the party’s members of parliament.
The issue is not whether and which laws may have been violated – a violation followed by a sentence has not so far been a hindrance to continue in the party. At issue is setting clear limits to what kind of speech and behaviour is and what is not acceptable in Finland. Mumbling about condemning violence and pitiful attempts to portray the party itself as a victim are not enough and will not help.
This is not an easy choice for Soini. A party leader will want to avoid decisions which could mean consciously cutting away some of the party’s support and will try to evade responsibility for this. In life as well as in politics there are however situations which call for clear decisions if one wants to retain ones credibility and (self)respect.
My own party has been a coalition partner with the Finns predecessor party, and neither did we rule out now or four years ago working together with it. In the future the question of how other parties – and I do hope that this applies to the present parties in government as well – regard cooperating with the Finns will to a decisive degree depend on what kind of role will Soini now wants to take. Is it that of a statesman ready to draw a clear line vis-a-vis extremism or that of an opportunist-populist who will sidestep difficult questions with empty rhetoric.
As Soini also is the Minister for Foreign Affairs the choice will also influence the way Finland will be looked upon in our closest partner countries.
7.8. 2015
