Etelä-Afrikan African National Congress vietti satavuotisjuhliaan Blomfontainessa. Paikalla oli puolisensataa nykyistä ja entistä afrikkalaista valtionpäämiestä sekä lukematon määrä muita aikanaan apartheidin vastaista kamppailua tukeneita kutsuvieraita. Eurooppalaisten joukossa pohjoismaat olivat parhaiten edustettuina. Juhlan puitteet ja puheet olivat komeita, mutta niitä leimasi etupäässä taaksepäin katsominen ja liikkeen historian kunniakkadien vaiheiden kertaaminen. Tulevaisuuteen katsominen ja konkretia Etelä-Afrikan ongelmien ratkaisemiseksi jäi vähäisemmäksi, kenties siksi että ANC:n sisällä on myös kasvavassa määrin valtataistelun piirteitä saaneita ristiriitoja tulevaisuuden suhteen. Entisten vapautusliikkeiden on kaikkialla ollut vaikea sopeutua hallitsemisen arkeen tavallisena puolueena monipuoluedemokratian muiden puolueiden joukossa. ANC on säilyttänyt aidon kansansuosionsa täysin rehellisissä vaaleissa ja sananvapauden vallitessa, mutta Etelä-Afrikassakin kasvanut eriarvoisuus ja eliitin korruptionomainen valtaan takertuminen kalvavat sen suosiota, eikä nuoren demagogin Julius Maleman valkoisiin kohdistuva rasistinen retoriikka ole mikään lääke näihin ongelmiin. Etelä-Afrikka on edelleen Afrikan kehittyneinen ja toimivin valtio ja maanosan johtava maa. Se on alueellinen suurvalta jonka rooli SADC-yhteistyössä on ollut rakentava ja usein myös konfliktien ratkaisemisessa tuloksellinen. BRICS-maiden joukossa maa tavoittelee maailmanlaajuista vaikuttajaroolia ja pysyvää paikkaa YK:n turvallisuusneuvostossa. Laajennetussa ja uudistetussa turvaneuvostossa Afrikka on oikeutettu tällaiseen edustukseen, mutta siitä myös kilpaillaan Afrikan Unionissa. EU on noteerannut Etelä-Afrikan strategiseksi kumppanikseen, mutta ei ole vielä ihan selvää mitä tällä tarkoitetaan. Aito vuoropuhelu ja yhteistyö on molempien kannalta oikea tapa antaa tälle sisältöä. 12.1. 2012
12.1.2012
