Otava, 224 s., Keuruu 2000
Latvian maa ja taivas, kertomuksia Latvian historiasta ja nykypäivästä
Natsi-Saksan toimesta Latviassa surmattiin vuosina 1941-45 noin 70 000 juutalaista. Vain vähäinen osa maan juutalaisväestöstä selvisi hengissä holokaustista. Yksi heistä oli Gabriels Civjans, joka oli 18-vuotias, kun saksalaiset ryhtyivät tekemään Latviastakin judenrein-aluetta vuonna 1941. Yli kaksikymmentätuhatta juutalaista teloitettiin muutamassa viikossa, terveet ja työkykyiset suljettiin ghettoon odottamaan jatkotoimia.
Civjansin onnistui paeta ghetosta ja, kiitos ei-juutalaisen ulkonäkönsä ja puolisaksalaisen tätinsä avun, hankkia latvialainen identiteetti toisella nimellä ja pysyttäytyä vapaana miehitetyssä Riiassa vuoteen 1942, jolloin hänet tuhansien latvialaisnuorten kanssa vietiin pakkotyöhön Stettiniin. Civjansilla oli setä Sveitsissä ja hänen onnistui saada saksalaisilta lupa matkustaa setänsä luokse. Raja oli kuitenkin ylitettävä salaa, koska sveitsiläiset eivät päästäneet ilman paluulupaa varustettua Civjansia maahan.
Genevessä Civjans pääsi ylipistoon kieliä opiskelemaan. Sodan jälkeen Civjans harkitsi Kanadaan tai Palestiinaan pyrkimistä, mutta päätyi palaamaan Latviaan, avioitui siellä venäläisnaisen kanssa ja menestyi puolueeseen liittymättä toimittajana ja salapoliisikirjailijana.
Civjans oli onnekkaampi kuin holokaustissa menehtyneet sukulaisensa, mutta myös onnekkaampi kuin ne sadattuhannet latvialaiset jotka menehtyivät sodassa tai joutuivat kauas Siperiaan neuvostomiehittäjien vuonna 1941 ja 1949 toimeenpanemissa väestönsiirroissa.
Anna Zigure kertoo kirjassaan myös muutaman neuvostoaikaisten vainojen kohteeksi joutuneen latvialaisperheen vaiheista esimerkkeinä maanmiestensä kohtaloista. Mikään systemaattinen historian tai maantieteen opas ei Ziguren kirja ole vaan alaotsikkonsa mukaisesti kokoelma Latvian historiaa ja nykyisyyttä valaisevia kertomuksia.
Zigure kirjoittaa hyvin ja Suomen mm. maansa ensimmäisenä sodanjälkeisenä Helsingin suurlähettiläänä hyvin tuntien suomalaislukijoita puhuttelevalla tavalla. Hän ei myöskään sorru sellaisiin ylilyönteihin tai pateettisuuteen, johon balttilaiskirjoittajat usein herkästi ja sinänsä ymmärrettävästi turvautuvat.
Zigure kirjoittaa Latvian menneisyyden vaikeista ja kipeistä asioista kiihkottomasti, mutta ei kovin kattavasti. Hän kertoo ymmärtäväisesti miten monet kunnialliset latvialaiset sodan aikana päätyivät taistelemaan toisiaan vastaan vieraissa armeijoissa. Yksi luku käsittelee maan romanien asemaa ja juutalaisten historiaa valaisee kertomus Civjansista, mutta latvialaisten oman osuuden juutalaisten kärsimyshistoriassa Zigure kuitenkin sivuuttaa. Latvian venäläisten – 30 prosenttia maan väestöstä – asemaa ja tulevaisuutta Zigure ei käsittele lainkaan ja viittaa heihin vain miehityksen seurauksena.
Latvian maa ja taivas on sympaattinen ja monessa kohdin valaiseva ja oivaltavakin johdatus Latviaan. Valitettavasti Latvian todellisuus ei ole kaikilta osin niin sivistynyttä ja sympaattista kuin Anna Zigure sekä persoonansa että kirjoitustensa kautta välittää.
marraskuu 2000
