Millaisessa todellisuudessa SDP elää? Demari 29.10.1998

Erkki Tuomioja

MISSÄ TODELLISUUDESSA SDP ELÄÄ?

– kolumni Demariin 29.10.

SDP lähtee vaaleihin nojaamalla Suomen talouden vankkoihin ja kansainvälistä kiitosta saaneisiin makrosuureihin kasvusta, vakaudesta, velkaantumisen pysäyttämisestä ja työllisyydestä. Puolueella on myös vankat suunnitelmat siitä, miten menestyksekästä vakauspolitiikkaa ja rakenteiden uudistamista ensi vaalikaudella jatketaan. Kun olemme myös osoittaneet ylivertaisen osaamisemme Eurooppa-politiikassa ja olemme valmiita hoitamaan tulevan EU-puheenjohtajuuden maallemme mainetta ja kunniaa tuovalla tavalla, niin voiko vaaleissa enää mikään mennä pieleen?

Vastaus on kaikki – eikä se johdu vain Alho-Sundqvist-jupakasta. Silläkin on iso vaikutus, mutta ei sillä tavoin suoraviivaisesti kuin ensiksi voisi luulla.

Jupakan vaikutusten kannalta oleellista ei ole se ovatko yksittäiset sosialidemokraatit toimineet lainvastaisesti tai muunnelleet totuutta vai eivät. Oleellista on, uskotaanko sosialidemokraattien yleensä olevan saalistusyhteiskuntaa ja herrojen sikailuja vastaan, vai pyrkivän lakaisemaan kipukohtia maton alle.

Tässä suhteessa jupakka on iskenyt arvaamattoman ison loven ei vain demareiden vaan koko poliittisen järjestelmän uskottavuuteen ja hyväksyttävyyteen. Se ei ole tehnyt sitä kuitenkaan yksin omalla painollaan vaan sitä taustaa vasten, minkälaiseksi Suomen 90-luvun kehitys on koettu.

***

Hallitsevia piirteitä ovat olleet turvattomuuden ja epävarmuuden kasvu ja yhteiskunnan muuttuminen kovemmaksi. Näitä ja niiden herättämiä tuntemuksia ei voi mitata vain sellaisilla selkeillä mittareilla kuin rikostilastoilla, työttömyydellä tai sosiaaliturvan kattavuudella.

Vaikka rikollisuuden kasvu ei ole ollut kovin suurta, työttömyys on puoliintumassa huippulukemastaan ja sosiaaliturvakin on selviytynyt leikkauksista kohtuullisen eheänä ei tämä kerro vielä kaikkea siitä todellisuudesta, jossa ihmisten arki ja tulevaisuudenodotukset määräytyvät.

Työmarkkinoilla on tapahtunut raju muutos ilman että lainsäätäjä juurikaan olisi siihen vaikuttanut. Sen valossa vaatimus joustojen lisäämisestä on jälkijättöinen. Työttömyyteen liittyvä turvattomuus ja epävarmuus ovat suurelti osin siirtyneet työelämään, jossa myös työssä uupuminen on lisääntynyt.

Koventumisesta kertovat myös optiosikailu, sisäpiirisaalistaminen ja korostunut sosiaalipinnareiden jahtaaminen. Tässä ilmapiirissä sinänsä oikeata vaatimusta, että ihmisten on otettava enemmän vastuuta omasta elämästään ja luotettava vähemmän yhteiskunnan turvaverkkoihin, käytetään myös yhteisövastuullisuuden ja solidaarisuuden murentamiseen.

Kun makrosuureet hienosti hallitsevilla sosialidemokraateilla muutenkin on vaikeuksia orientoitua ihmisten arkitodellisuuteen tuo Alho-Sundqvist-jupakka tähän uskottavuuttamme edelleen heikentävän lisän.

Jos ihmiset eivät luota politiikan kykyyn ylläpitää ja vahvistaa eettisesti kestäviä käyttäytymissääntöjä niiden keskuudessa, joille eniten valtaa ja vastuuta on annettu, on turha ihmetellä jos käsitykset oikeasta ja väärästä, hyväksyttävästä ja tuomittavasta muuttuvat kaikkialla suhteellisiksi oli sitten kyse koulukiusaamisesta, katuväkivallasta, sosiaaliturvan väärinkäytöksistä, veronkierrosta tai optioahneilusta.

Näin ei kuitenkaan tarvitse käydä, sillä Suomessa on erittäin vahva terveitä yhteisöarvoja ja hyvinvointiyhteiskuntaa puolustava solidaarisuuden pohjavire. On myös merkkejä siitä, että yksipuolisille markkina-arvoille ja läpikaupallistumiselle halutaan asettaa sulkuja muuallakin maailmassa.

***

Yhteiskuntakehityksen syvätrendit eivät ole yhdistettävissä hallituksiin tai niiden poliittiseen väriin. Mm. jälkiteollistumiseksi kutsutulla tietoyhteiskunnan murroksella tai globalisaatiolla ei ole tekemistä Suomen eikä muidenkaan maiden vaalitulosten kanssa. Yksi tulkinta onkin, että politiikka on kokonaan menettänyt merkitystään ja puolueiden tehtäväksi jää vain kilvoitella siitä kuka vuorollaan saa toteuttaa markkinavoimien määrittämää ainoan vaihtoehdon välttämättömyyden politiikkaa.

Itse asiassa tätä vastaan nousevalle sosialidemokratialle olisi nyt suorastaan historiallinen tilaus. Onko meistä sen täyttäjiksi?