Etusivu ihmisoikeudet
19.10.2015

”Eurooppalaiset arvot ja ihmisoikeuspolitiikan haasteet”, puhe Euroopa-tiedotuksen seminaarissa 19.10. 2015, Eurooppa-talo, Helsinki

Kun mielellämme korostamme Euroopan johtajuutta ihmisoikeusasioissa on hyvä tiedostaa, kuinka nuori asia ihmisoikeuksien määrittäminen ja kunnioittaminen myös Euroopan historiassa on.

Ihmisoikeuksien periaatteita voi hakea toki jo hyvin varhaisilta ajoilta ja niin filosofien kuin uskonnollisten johtajien kirjoituksista. Englannin Magna Carta vuodelta 1215 mainitaan yhtenä virstanpylväänä, kuten myös brittiparlamentin 1679 hyväksymä Bill of Rights.

Vuosi 1789 pidetään ihmisoikeuksien historiassa erityisen merkittävänä. Silloin hyväksyttiin sekä Ranskan vallankumouksen tiimellyksessä ihmisoikeuksien julistus Déclaration des droits de l’homme et du citoyen että Yhdysvaltain perustuslain kymmenen ensimmäistä Bill of rights –nimellä tunnettua lisäystä.

Mikään näistä ei kuitenkaan vielä ollut universaalinen. Ihmisoikeudet eivät olleet naisten oikeuksia, ne eivät kieltäneet orjuutta ja pyrkivät ennen muuta varallisuutta omaavan porvariston oikeuksien varmistamiseen suhteessa monarkkiseen vallankäyttöön.

Modernin universaalisen ja mihinkään ryhmään poikkeuksia kohdistamattoman ihmisoikeuskäsityksen kärkisaavutus on YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus vuodelta 1948. Ihan yksimielisesti sitä ei silloinkaan hyväksytty: kahdeksan maata, mm Neuvostoliitto, Etelä-Afrikka ja Saudi-Arabia äänestivät tyhjää. Silloin pidättäytyneistä ehkä vain Etelä-Afrikka voisi hyvällä omallatunnolla tänään äänestää sen puolesta.

Sittemmin on ihmisoikeuksista tehty monia muitakin alueellisia ja maailmanlaajuisia sopimuksia joista osa on oikeudellisesti sitovia.

Viimeisinä vuosikymmeninä on kuitenkin osoittautunut vaikeammaksi tehdä uusia sopimuksia tai saada vanhojen sopimusten sitoutumuksia uudelleen vahvistetuksi. On kyseenalaistettu, kykenisikö YK:n yleiskokous enää tänään hyväksymään ihmisoikeuksien julistusta jos se nyt ensimmäistä kertaa tulisi äänestykseen.

Maailmanlaajuisessa ihmisoikeustoiminnassa on kieltämättä ristiriitaisia trendejä. Olemme joutuneet samanmielisten maiden kanssa yhä useammin puolustamaan ihmisoikeuksien yleismaailmallista luonnetta, erityisesti keskusteltaessa naisten tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista.

 

Siten on aiheellista kysyä, onko maailman ihmisoikeustilanne alkanut taas luisua huonompaan suuntaan?

Näen kuitenkin, että tämäkin itse asiassa kertoo siitä, että ihmisoikeuksissa on tapahtunut edistystä. Aiemmin monet valtiot olivat valmiimpia hyväksymään päätöslauselmia ja sopimuksia ihmisoikeuksien vahvistamisesta sen vuoksi, että eivät erityisemmin uskoneet joutuvansa niiden täytäntöönpanosta vastaamaan. Nyt ne ovat havainneet, että näin ei ole, vaan kansainväliset sopimus- ja valvontajärjestelmät ovat vahvistuneet. Sopimukset jäävät yhä harvemmin kansalaisten käytännön elämän kannalta merkitykseksettömiksi teksteiksi ja niiden rikkomuksista saattaa joutua vastaamaan mahdollisesti jopa kansainvälisessä rikostuomioistuimessa.

Tähän on vaikuttanut myös se, miten kansalaistoiminta on laajentunut sekä kehittyneissä että kehittyvissä maissa. Sekäerinteinen että uusi, sosiaalinen media puuttuvat myös aktiivisemmin ihmisoikeusloukkauksiin, joiden piilottaminen ja vastaavasti niihin reagoimatta oleminen on käynyt aikaisempaa vaikeammaksi.

Arvoisat kuulijat

Perustellusti voi ja pitää kuitenkin kysyä, miten on kaikkien Euroopan Unionin jäsenmaiden siotutuminen ihmisoikeuksiin toteutunut.

Uskottavuus ihmisoikeuspolitiikassa alkaa kotona. Olen ollut lukemattomissa kansainvälisissä ihmisoikeuksia käsittelevissä kokouksissa joissa kaikki puhujat yleensä keskittyvät muiden kohteeltaan vaihtelevien maiden ihmisoikeuspuutteisiin, mutta harva on halunnut tuoda esiin niitä ongelmia, joita perus- ja ihmisoikeuksiin liittyy puhujan omassa maassa.

Uskottavuus edellyttää että kotikenttä on kunnossa. Suomalaisina kerromme mielellämme ja perustellusti saavutuksistamme esim. sukupuolten tasa-arvon suhteen, joka on keskeisin tekijä sille, että Suomi on toistuvasti arvioitu maailman vähiten epäonnistuneeksi valtioksi. Samalla on kuitenkin tärkeätä tuoda esiin, että myös meillä Suomessa riittää parannettavaa, ikävimpänä esimerkkinä naisiin kohdistuva väkivalta, jonka määrään myös kansainväliset ihmisoikeuselimet ovat kiinnittäneet huomiota.

Myös kahden tärkeän ihmisoikeussopimuksen, vammaisten oikeuksien sopimuksen ja ILOn alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan konvention ratifiointi tai voimaansaattaminen on kesken, mihin on kiinnitetty aiheellista huomiota.

Kolmanneksi on korostettava sitä, että uskottavan ihmisoikeuspolitiikka on sekä alettava kotoa ja oltava johdonmukaista. Jälkimmäisen suhteen esiintyy myös paljon korjattavaa. Olisi siten perusteltua että esim. Saudi-Arabian tai Israelin ihmisoikeustilanteeseen kiinnitettäisiin yhtä paljon huomiota Iranin tai Venäjän.

Pakolaiskriisi mittaa Euroopan ihmisoikeuspolitiikan tilaa, kaikissa maissa, eikä kuva suinkaan ole aina rohkaiseva, eikä kyse ole vain Unkarista tai joistain muista itäisen Euroopan maista, kyse on myös Suomesta ja millaiseen viiteryhmään olemme nyt itsemme asettaneet.

Monet kansainväliset palkinnot ovat usein jättäneet sen mielikuvan, että vähintään yhtä tärkeätä kuin huomionosoituksen antaminen palkitulle voi olla huomion hankkiminen antajalle. Haluan kuitenkin luottaa siihen, että Saharov-palkinnon osoittamisessa pyritään maksimaaliseen, tasapuoliseen ja uskottavaan vaikuttamiseen ihmisoikeuksien hyväksi.

11.11.2014

Puhe ihmisoikeusselonteon lähetekeskustelussa eduskunnassa, 11.11.2014

Herra puhemies!

 

Nyt esiteltävä valtioneuvoston ihmisoikeusselonteko korostaa kansainvälisen ja kotimaisen ihmisoikeustoiminnan samansuuntaisuutta. Selonteko jatkaa Suomen ihmisoikeustoiminnan pitkää linjaa, jonka ytimessä on yhdenvertaisuuden sekä avoimen päätöksenteon ja kansalaisosallistumisen merkityksen korostaminen.

 

Ulkoasiainministeriöllä on ollut kokonaisvastuu selonteon valmistelussa. Oikeusministeriö on koordinoinut selonteon kotimaisten ja EU:a koskevien osien valmistelua. Myös muut ministeriöt ovat osallistuneet laajaan valmisteluun, jossa on kuultu monipuolisesti kansalaisjärjestöjä, laillisuusvalvojia ja muita perus- ja ihmisoikeusasiantuntijoita sekä oikeusministeriön Otakantaa–sivuston kautta myös suoraan kansalaisia.

 

Selontekomenettelyä ovat tällä hallituskaudella täydentäneet erillisinä asiakirjoina Suomen ensimmäinen, vuosien 2012 – 2013 kansallinen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma sekä vuonna 2013 hyväksytyt ulkoasiainhallinnon ihmisoikeusstrategia ja ihmisoikeuspoliittinen toimintaohjelma.

 

Toimintaohjelmat ohjaavat jatkossakin hallituksen perus- ja ihmisoikeustoimintaa hallituskausittain. Tarvittaessa laadittava selonteko olisi puolestaan hallituskaudet ylittävä periaatelinjaus.

Kansallisen ja kansainvälisen ihmisoikeustoiminnan johdonmukaisuutta on edelleen pyritty tiivistämään, kuten eduskuntakin on aiempien selontekojen yhteydessä edellyttänyt. Tämä näkyy varsinkin selonteon osassa, jossa käsitellään erikseen neljää temaattista aluetta: (1) sananvapauden turvaamista ja vihapuheen poiskitkentää, (2) seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (LHBTI) perus- ja ihmisoikeuksia, (3) vammaisten henkilöiden oikeuksia sekä (4) taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien täytäntöönpanoa.

 

Selonteko korostaa Euroopan unionin kasvanutta merkitystä perusoikeuksien valvonnassa EU-maissa sekä unionin ulkosuhteisiin sisältyvässä ihmisoikeustoiminnassa.

 

Kansainvälisiä ihmisoikeuskysymyksiä käsittelevissä kokouksissa kaikki puhujat ovat yleensä keskittyneet muiden kohteeltaan vaihtelevien maiden ihmisoikeuspuutteisiin, mutta harva on halunnut tuoda esiin niitä ongelmia, joita perus- ja ihmisoikeuksiin liittyy puhujan omassa maassa.

 

Uskottavuus ihmisoikeuksien käsittelyssä syntyy siitä, että kotikenttä on kunnossa ja avoimuudesta myös omien ihmisoikeuspuutteiden käsittelyssä. Kerromme mielellämme ja perustellusti saavutuksistamme esim. sukupuolten tasa-arvon suhteen joka on keskeisin tekijä siihen että Suomi on toistuvasti arvioitu maailman vähiten epäonnistuneeksi valtioksi. Samalla on kuitenkin tärkeätä tuoda esiin, että myös meillä Suomessa riittää parannettavaa, yhtenä esimerkkinä naisiin kohdistuva väkivalta, jonka määrään myös kansainväliset ihmisoikeuselimet ovat kiinnittäneet huomiota.

 

Hallitus on nyt antanut eduskunnalle esityksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston ns. Istanbulin sopimuksen hyväksymisestä.

 

Maailmanlaajuisessa ihmisoikeustoiminnassa on ristiriitaisia trendejä. EU ja sen kanssa samanmieliset maat ovat joutuneet useammin puolustamaan ihmisoikeuksien yleismaailmallista luonnetta, erityisesti keskusteltaessa naisten tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista. On myös kiinnitetty huomiota siihen, että uusien ihmisoikeuksia vahvistavien sitoumusten ja joskus vanhojen uusiminenkin on kohdannut aikaisempaa enemmän vastustusta.

 

Näen kuitenkin että tämäkin itse asiassa kertoo siitä, että ihmisoikeuksissa on tapahtunut edistystä. Siinä missä aiemmin monet valtiot olivat valmiimpia hyväksymään päätöslauselmia ja sopimuksia ihmisoikeuksien vahvistamisesta sen vuoksi, että eivät erityisemmin uskoneet joutuvansa niiden täytäntöönpanosta vastaamaan, ovat ne nyt havainneet että näin ei ole, vaan kansainväliset sopimus- ja valvontajärjestelmät ovat vahvistuneet.

 

Tähän on vaikuttanut myös se, miten kansalaistoiminta on laajentunut sekä kehittyneissä että kehittyvissä maissa ja miten sekä perinteinen että uusi, sosiaalinen media puuttuvat aktiivisemmin ihmisoikeusloukkauksiin, joiden piilottaminen ja vastaavasti niihin reagoimatta oleminen on käynyt aikaisempaa vaikeammaksi.

 

Rahoitusmarkkinoiden kriisi sekä sitä seurannut taloustaantuma sekä julkisen talouden leikkaukset ovat vaikuttaneet ihmisoikeuksien toteutumisen ja valvonnan voimavaroihin. Ihmisoikeussäännöstö ei sinänsä estä välttämättömiä julkisten menojen leikkauksia. Säästötoimet tulee kuitenkin suunnitella ja toteuttaa niin että niihin ei sisälly heikommassa asemassa elävien väestöryhmien syrjintää eikä ketään sysätä köyhyysrajan alapuolelle. Suomi on korostanut johdonmukaisesti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien velvoittavuutta. On myös tärkeää turvata riittävät ihmisoikeuksien arvioinnin ja -valvonnan edellytykset sekä huolehtia siitä, ettei pääsy oikeussuojakeinojen piiriin heikenny.

 

Vuoden 2004 ihmisoikeusselonteon käsittelyssä asetimme tavoitteeksemme kansainvälisen laitonta asekauppaa rajoittavan järjestelyn aikaansaamisen. Tämä vahvat ihmisoikeuskriteerit sisältävä sopimus on nyt viime vuonna hyväksytty YK:ssa ja astuu voimaan tämän vuoden syyskuun lopulla.

 

Suomi on korostanut naisten oikeuksia ja asemaa konflikteissa ja niiden ratkaisussa. Olemme panostaneet sotarikosten ja ihmisoikeusloukkausten uhreiksi joutuneiden aseman parantamiseen. Suojeluvastuun periaate velvoittaa niin valtioita kuin kansainvälistä yhteisöäkin.

 

Kansainvälisen yhteisön on kyettävä puuttumaan riittävän selkeästi ja johdonmukaisesti kaikkiin kansainvälisen oikeuden loukkauksiin tapahtuivatpa ne missä puolella maailmaa tahansa. Pidämme ihmisoikeuskysymyksiä esillä säännönmukaisesti osana muiden maiden kanssa käymäämme poliittista yhteydenpitoa.

 

Edistysaskeliin voi myös lukea ihmisoikeusperustaisuuden vahvistumisen kehityspolitiikassa, niin Suomessa kuin laajenevasti myös muissa maissa. Hallitus on kehittänyt ohjeistoa ihmisoikeuksien kunnioittamiseksi yritystoiminnassa ja kansainvälinen keskustelu yritysvastuista tulee jatkumaan.

 

Herra puhemies,

 

Taloudellisen taantuman oloissa ja kansainvälisten suhteiden kärjistyessä on vaarana, että voimapolitiikka ja kansalliseen etuun rajoittuminen ajaa yli ihmisarvon vahvistamiseen tähtäävän kansainvälisen yhteistyön. Tällaisen asenteen yleistyminen olisi hyvin lyhytnäköistä sekä oman kansakuntamme että kansainvälisen kehityksen kannalta. Perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja täytäntöönpanosta kannattaa pitää kiinni. Se tekee sekä omasta maastamme että maailmasta enemmän puolustamisen ja toiminnan arvoisen.