Suomen asemaa tarkastellaan yleensä maantieteestä lähtien ja käymällä läpi Suomen jäsenyyksiä ja suhteita. Haluan kuitenkin lähestyä aihetta toisesta, ns. kahden todellisuuden näkökulmasta.
Maailmassa eletään samanaikaisesti kahta erilaista todellisuutta.
1) Yhtäällä on vanhan reaalipolitiikan maailma, jossa valtiot nojaavat voimapolitiikkaan ajaakseen kansallista etuaan, myös muiden kustannuksella jos mahdollista ja sallittua; jossa sotilaalliset uhat ovat hallitseva uhkakuva ja jossa turvallisuus on varautumista ja sen välineinä varustautuminen ja sotilaallinen liittoutuminen.
2) Toisaalla on keskinäisen riippuvuuden maailma, jossa uusiin turvallisuushaasteisiin kukaan ei voi vastata vain yksin ja/tai vain voimapolitiikan keinoin vaan jotka edellyttävät mahdollisimman laajaa monenkeskistä yhteistyötä. Tässä maailmassa turvallisuutta voidaan ja pitää yhdessä rakentaa ja sotilaallisia voimavaroja siirretään aluepuolustuksesta kriisinhallintaan.
Jälkimmäinen todellisuus voimistuu koko ajan. Tärkein tekijä on,väestönkasvu joka 1945 – 2013 välillä on nostanut maailman väkiluvun 2,3 mrdst 7,2 mrdiin. Tämän maailman suurin haaste on pysäyttää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestämätön kehitys.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan täytyy ottaa huomioon molemmat, sillä vaikka voimapolitiikka yksinään ei enää kestäviä etuja toisi, on vielä johtajia, jotka elävät vanhassa todellisuudessa. Nämä kaksi todellisuutta ja niihin vastaaminen ovat keskeiset pilarit Suomen ulkopolitiikassa.
Mikä siis on Suomen asema muuttuvassa maailmassa?
Vanhan todellisuuden maailmassa Suomen asema on vahvempi kuin koskaan ennen. Itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus ovat turvatut. Suomalaisten turvallisuus ja vauraus ovat kansainvälisesti korkealla tasolla.. Vaikutusmahdollisuudet kansainvälisiin asioihin ovat merkittävästi kasvaneet EU-jäsenyyden myötä.
Keskinäisriippuvuuden maailmassa kaikki, myös Suomi, ovat kuitenkin samalla tavoin alttiita globaaleille ja muille ei-valtiollisille uhkille.
Meillä saattaa parhaassakin tapauksessa olla vain muutama vuosikymmen aikaa maailmanlaajuisesti täyttää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen vaatimukset.
Keskinäisriippuvuuden maailmassa joudumme myös vastaamaan siihen, pystymmekö säilyttämään menestyksekkään hyvinvointiyhteiskunnan mallin. Kysymys on yhteiskunnan sisäisestä vahvuudesta ulkoisen menestyksen tuojana.
* *
Suomen nykyinen ja tuleva asema on ennen kaikkea eurooppalainen. Vaikutamme maailman asioihin eniten EU:n kautta. EU:n suurin uhka on sen heikkenevä legitiimisyys kansalaisten silmissä.
Euroopan unionin laajentuminen on ollut keskeistä vakauden, hyvinvoinnin ja demokratian vahvistamisessa Euroopassa. Nobelin rauhanpalkinto EU:lle on ansaittu, mutta vain jos Unioni jatkossakin on avoin kaikille jäsenkriteerit täyttäville ja siihen mukaan haluaville maille.
EU:lle ei ole Suomessa vaihtoehtoja, mutta käytämme muita toimintakanaviamme silloin kun yksimielisyyden vaatimukselle perustuvaa unionin yhteistä ulkopolitiikkaa muodostettaessa joudutaan vaikeuksiin.
* *
Venäjä elää jälleen muutoskautta. Naapuruussuhteemme ovat hyvät ja voimme käydä keskustelua ja tehdä yhteistyötä laaja-alaisesti. Omalla toiminnallamme pyrimme edistämään Venäjän integroitumista monenkeskisiin sääntöpohjaisin järjestelyihin ja rakenteisiin.
Suomen ja USA:n väliset suhteet ovat kunnossa. Keskusteluyhteys toimii luontevasta ja meillä on paljon konkreettista yhteistyötä, jossa myös näkyy keskinäisriippuvuuden maailma. Esimerkkinä vaikkapa Equal Futures Partnership -aloite, jonka painopiste on naisten taloudellisessa voimaannuttamisessa ja poliittisen osallistumisen lisäämisessä.
* *
YK-järjestelmän toimivuus ja kansainvälinen oikeus ovat yhä tärkeämpiä. Niitä on ylläpidettävä ja tuettava, kun talouskasvun keskittyminen Aasiaan muuttaa maailmantalouden ja -politiikan asetelmia. Näen että juuri globaalikysymyksissä Suomen ulkopolitiikassa on eniten kehittämisen ja tehostamisen tarvetta.
Viiteryhmät ovat tärkeitä, mutta konkreettinen toiminta on vähintäin yhtä tärkeätä. Klaus Törnudd kirjoitti aikoinaan kirjassaan sanoista ja teoista – mitkä ovat tekojamme muuttuvassa maailmassa?
Luettelonomaisesti joitain keskeisiä asioita:
Aktiivinen rauhanvälitys
Globalisaation hallinta, kuten investointiregiimin kehittäminen, tasa-arvokysymykset, koulutus, opetus, vesi ja metsä, selkeät omat vahvuusalueemme.
Arktinen yhteistyö, ja siinä Suomen osaaminen ympäristökysymyksissä, pohjoisessa teknologiassa ja meriturvallisuudessa.
Muu alueellinen yhteistyö, siinä Pohjoinen ulottuvuus menestystarinana.
Pohjoismainen yhteistyö. Puolustus on sen uusi alue ja sen rinnalla on kehitettävä pohjoismainen laaja-alaisen turvallisuuden ja siihen vaikuttamisen strategia.
Kriisinhallinta, jossa osaamisellemme riittää kysyntää.
Tasa-arvo ja naisten asema, joka on avain niin konfliktien ratkaisuissa kuin ihmisoikeuksissa tai kestävässä kehityksessä.
Asevalvonta-asiat, joissa viimeisin näyttömme on kansainvälistä asekauppaa rajoittava ja säätelevä Arms Trade Treaty.
Nämä ovat muutamia esimerkkejä sitä, kuinka ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme tulee edelleen ottaa huomioon sekä perinteiset turvallisuuskysymykset kuin entistä keskinäisriippuvaisemmaksi muuttuvan maailman haasteet.
Ulkoasiainhallintoon kohdistuvat odotukset ovat jatkuvasti kasvaneet mutta resurssimme eivät. Jos Suomi haluaa olla mukana ja vaikuttamassa päätöksentekoon, meillä pitää myös olla tähän tarvittavat resurssit. Vasta tällöin voimme aidosti puhua Suomessa aktiivisesta ulkopolitiikasta.
