Brittien kansanäänestys EU-jäsenyydestä tuotti ikävän ja odottamattoman tuloksen. Emme todellakaan olisi tarvinneet maailmaan lisää sitä epävakautta ja epävarmuutta, jota tämäkin tuottaa. Maailmanloppua eikä edes EU:n hajoamista tämä ei nyt kuitenkaan ennusta. Paljon riippuu nyt siitä miten päätöksen jatkotoimet sekä Britanniassa että EU:ssa hoidetaan.
Brexit luonnollisesti hallitsi European Council for Foreign Relationsin maanantain ja tiistain kokousta Haagissa. Kukaan siellä ei iloinnut brittien kansanäänestystuloksesta, mutta mielipiteet vaihtelivat siitä voiko ja pitääkö vielä jotain yrittää tehdä eron estämiseksi. Hätiköintiä ei kukaan suosinut eikä myrtyneitä reaktioita pidä purkaa kostonomaisiin toimiin. Yksimielisyys oli myös siitä, että jos EU ei muuta toimintatapojaan, tullaan näkemään lisää erilaisia EU:ta vastaan kanavoituvia reaktioita.
Ottaen huomioon että ECFR vilisee entisiä ja nykyisiä ulkoministereitä ja komissaareja ja muuta kiistattomasti euroeliittiin kuuluvaa väkeä, on valmius aikaisempien menettelytapojen ja toimien uudelleen arviointiin merkittävää. On siis puhuttava siitä, mikä EU:ssa on hyvää ja välttämätöntä ja miten päästä eroon siitä mikä tuottaa EU-kielteisiä reaktioita muuallakin kuin Britanniassa.
Yksi ongelma on se, miten euroeliitti on koko EU:n olemassaolon ajan katsonut edustavansa suurempaa valistuneisuutta ja ymmärrystä kuin tavalliset kansalaiset ja siten olevansa oikeutettu viemään integraatiota eteenpäin nopeammin ja pidemmälle kuin mihin kansallisiin intresseihinsä tuijottavat Euroopan epäröivät kansalaiset ovat valmiita. Näin siinä uskossa, että tämä on oikea ja peruuttamaton tie ja että jälkijättöiset ihmiset tulevat vielä myöhemmin hyväksymään etujoukon viisaudessaan tekemät ratkaisut.
Koin itse tämän hyvin vastenmielisenä Suomen neuvotellessa EU-jäsenyydestä, kun esim. monet europarlamentaarikot sanoivat meille, ettei riitä että hyväksytte sellaisenaan acquis’n, vaan teidän on hyväksyttävä myös finalité. Näistä aina vain ranskaksi esitetyistä termeistä edellinen tarkoittaa olemassa olevaa, kymmeniä tuhansia sivuja kattavaa EU-lainsäädäntöä ja jälkimmäinen alati syvenevää liittoa unionin kaukopäämääränä.
Oma vastaukseni tähän oli, että voin tarkkaan selvittää mitä acquis on, koska se on paperilta löytyvää voimassaolevaa lakia ja ymmärrän vaatimuksen sen hyväksymisestä vaikka se ei suinkaan kaikilta osin vastaisi omia näkemyksiäni. Sen sijaan finalitéta ei ole missään koskaan paperille laitettu saatikka jossain demokraattisessa järjestyksessä hyväksytty, joten en voi sitoutua sellaiseen, josta en edes tiedä mitä se lopulta tarkoittaa. En myöskään hyväksy sen määrittämisen luovuttamista tulevien komissioiden tai Euroopan tuomioistuimen tai muiden valtansa muualta kuin vaaleissa saaneiden ratkaisijoiden tehtäväksi.
Oma näkemykseni siitä millaiseen Eurooppaan olisi ihanteellista päästä saattaa olla jopa aika lähellä sitä mitä finalitén kehittäneet Euroopan perustajaisät tarkoittivat. Olen myös valmis sen puolesta toimimaan ja tekemään siihen suuntaan vieviä päätöksiä, jos koen ne oikeiksi ja jos Euroopan kansat ovat myös ne valmiita demokraattisessa järjestyksessä hyväksymään. Se mitä en hyväksynyt oli ajatus siitä, että kaikkien pitäisi etukäteen sitoutua ostamaan tämä sika säkissä, säkkiä edes avaamatta.
Brexit-äänestys on tähän asti vakavin reaktio tällaiseen Euroopan rakentamistapaan. Voi ennustaa sen saavan myös seuraajia, jos tavat eivät muutu.
Tavat tulevat myös arvioitaviksi siinä, miten brittien eroilmoitusta halutaan käsitellä. On kaksi ryhmää jotka haluavat panna sen nopeasti toimeen ja torjuvat kaikki ajatukset siitä että briteille jäisi vielä mahdollisuus tulla toisiin ajatuksiin. Näin toimivat federalistit, jotka alun perinkin saattoivat pitää brittien ottamista Unioniin virheenä, sekä ne nationalistiset ja populistiset voimat jotka toivovat Britannian saavan pikaisesti seuraa EU:sta eroon haluavista muista maista.
On itsestään selvää, että muiden on EU:ssa brittien äänestystulosta kunnioitettava, vaikka se olisi syntynyt millaisen vääristelyn ja pelottelun tuloksena tahansa. Jos se halutaan ottaa uudelleen harkintaan, kun kaikki näkevät ja tietävät paremmin kaikki sen seuraukset, voivat sen tehdä vain britit itse. Se mitä me muut voimme EU:ssa tehdä on vain hoitaa eroprosessia sillä tavoin rauhallisesti ja ymmärtävästi, ettei se sulje pois brittien uutta harkintaa ja eron perumista, jos sellaiseen tahtoa olisi.
29.6. 2016
