Matkustan tänään New Yorkiin asekauppasopimukseen tähtäävään YK:n konferenssiin, joka alkaa maanantaina korkean tason osuudella. Riittävätkö konferenssin 19 päivää (ja yötä?) siihen, että saadaan aikaan sopimus, jolla on laaja asekate, vahvat luvituskriteerit, kattavat transaktiot, ja joka vielä on mahdollisimman monien maiden hyväksyttävissä ml. Venäjä, Kiina, Intia, Yhdysvallat? Itse olen ajanut tätä sopimusta siitä asti, kun sitä koskeva päätöslauselma hyväksyttiin joulukuussa 2006 Suomen ollessa yksi aloitteentekijöistä. Olen pitänyt asiaa esillä kaikissa tapaamisissani, viime aikoina tiivistyvällä tahdilla. Keskustelut ovat osoittaneet, että neuvotteluprosessilla on laaja tuki takanaan. Kiihkeimmin vahvaa sopimusta toivovat mm. ne Afrikan ja Keski-Amerikan maat, joissa laillisestikin hankitut pienaseet kulkeutuvat laittomasti konfliktista toiseen. Sopimuksella tavoitellaan konkreettisia hyötyjä. Ei rahaa, jota asekaupassa jo liikkuu paljon, vaan kontrollia asekauppaan. Kyse on laillisesta asekaupasta, mutta laillisen asekaupan kontrolli väistämättä vähentää laitonta asekauppaa, kun valvonta paranee. Asekaupan väheneminen taas parantaa ihmisoikeustilannetta, kun konfliktien määrä vähenee ja toivottavasti harvemmat ihmiset altistuvat aseellisille konflikteille. Nyt YK:n eli meidän sen jäsenmaina olisi toimittava ja saatava aikaan oikeudellisesti sitova asekauppasopimus ennätysajassa, mutta kuitenkin säilyttäen korkea tavoitetaso. Tänään voin viettää syntymäpäivääni Suomen liittymisen Ottawan jalkaväkimiinasopimukseen astuessa voimaan. Sekin antaa Suomen toiminnalle asevalvonta- ja aseriisuntakysymyksissä aikaisempaa enemmän uskottavuutta. 1.7. 2012
1.7.2012
