YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon tulee Suomen vierailullaan varmasti kuulemaan monta kertaa miten sitoutunut Suomi on olemaan aktiivisesti mukana kansainvälisessä rauhanturvatoiminnassa. Tälle puheelle Suomella on rauhanturvaamisen pienenä suurvaltana osoittaa myös katetta, kun olemme vuodesta 1956 alkaen osoittaneet väkilukuumme nähden enemmän joukkoja rauhanturvatehtäviin kuin yksikään toinen YK:n jäsenmaa.
Tälläkin hetkellä Suomella on yli 700 rauhanturvaajaa maailmalla ja lisäksi yli 200 valmiudessa EU:n nopean toiminnan taisteluosastossa. Tarkempi tarkastelu kuitenkin kertoo, että sen jälkeen kun Suomi vetäytyi YK:n Libanonin ja Etiopia-Eritrea-operaatioista on varsinaisissa YK-tehtävissä suomalaisia enää alle sata. 450 on Naton KFOR-operaatiossa Kosovossa, toista sataa Naton ISAF-operaatiossa Afganistanissa ja viitisenkymmentä EU:n Bosnia-Hertsegovina-operaatiossa.
Vaikka kaikilla tehtävillä on tietenkin YK:n mandaatti ei tällainen jakauma anna hyvää kuvaa Suomen rauhanturvapolitiikasta. YK:n tehtävissä on jatkuvasti puute juuri sellaisista voimavaroista ja sellaisesta osaamisesta jota Suomella on niihin antaa. Tärkein ja välttämätön peruste Suomen osallistumiselle rauhanturvatehtäviin on aina se, että se edesauttaa rauhan ja vakauden säilymistä ja tukee demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen vahvistumista. Tämän ohella on perusteltua, että se myös tukee kansainvälisen yhteisön ja nimenomaan YK-järjestelmän uskottavuutta ja tehokkuutta kriisinhallinnassa ja kriisien ennaltaehkäisyssä. Mitkään muut toiveet ja odotukset, kuten halu kahdenvälisten suhteiden vahvistamiseen tai Nato-solidaarisuuden osoittamiseen, eivät saa vaikuttaa päätöksiin Suomen kriisinhallintavoimavarojen käytöstä.
Kun Suomi vuonna 2003 päätti osallistumisestaan ISAF joukkojen toimintaan Afganistanissa ymmärrettiin, että Taliban-hallinnon kaataneen sodan jälkeiseen vakauttamiseen ja jälleenrakentamiseen osallistuminen on pitkäaikainen sitoumus ja että Suomen tulee jatkaa läsnäoloaan niin kauan, kun katsomme, että voimme positiivisesti myötävaikuttaa Afganistanin rauhoittamiseen ja demokraattisen oikeusvaltion rakentamiseen. Onko peruste vielä olemassa on kriittinen kysymys. Ainakin on selvää, että voimavarojemme suuntaamista jatkossa harkittaessa on vertailukohteena pidettävä sitä, voisiko laajempi osallistumisemme YK-tehtäviin olla paremmin perusteltua.
26.5. 2009
