Kun Suomi vielä oli avoimesti kahtiajakautunut luokkayhteiskunta se ei näkynyt vain suurissa tulo- ja varallisuuseroissa, vaan ennenkaikkea siinä, että ihmiset jakautuivat jo lapsina luokka-asemansa mukaan kansa- ja oppikoululaisiin, työläistorppien ja porvaristalojen asukkaisiin sekä köyhäinhoidon asiakkaisiin ja niihin, joilla oli varaa ostaa omat palvelunsa. Rikkaat ja köyhät tunnistettiin helposti ja kummatkin tiesivät paikkansa.
Hyvinvointivaltion rakentaminen sotien jälkeisinä vuosikymmeninä poisti tehokkaasti näitä eroja, kun sosiaalipolitiikka muuttui köyhänhoidosta sosiaaliturvan ja julkisten palvelujen tuottamiseksi koko väestölle. Peruskoulu avasi ja demokratisoi koulutusmahdollisuudet kaikille, asunto- ja yhdyskuntapolitiikka hävitti slummit ja tasasi asumiseroja.
Nyt olemme kuitenkin jo pitkään eläneet aikaa, jossa tätä hyvinvointivaltiota ajetaan asteittain alas tavalla, joka merkitsee luokkayhteiskunnan paluuta. Aivan erityisesti tämä näkyy julkisen terveydenhuollon tilassa. Kansanterveyslaki takaa jokaiselle kattavan ja laadukkaan terveydenhoidon, mutta jos vaiva ei ole kiireellinen, on hoitoa jonotettava viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia. Ja usein potilasta opastetaankin, että jos hän on valmis käyttämään vähän enemmän omaa rahaansa, niin yksityisellä lääkäriasemalla asia järjestyy heti kun se potilaalle sopii. Yhä useampi myös käyttää tätä mahdollisuutta. Eikä työterveyslääkärillä käynti edes maksa mitään, mutta terveyskeskus rahastaa jo kättelyssä.
Vähitellen terveydenhuoltoon on syntynyt luokkapohjainen kahtiajako: yksityiset palvelut varakkaille, julkiset palvelut työttömille, eläkeläisille ja köyhille. Palvelutasossa on jo huima ero, ja on turha luulla ettei ero ajan myötä näkyisi myös hoidon tasossa. Jo nyt terveyserot rikkaiden ja köyhien välillä ovat Suomessa taas selvästi kasvaneet.
Rapistuvia terveyskeskuspalveluja ei saada parannetuksi ellei samalla puututa myös ns. yksityisen terveydenhuollon jatkuvaan verovaroilla tapahtuvaan lihottamiseen, mitä Vanhasen porvarihallitus haluaa jatkaa. Tätä saatetaan avoimesti perustella niin, että yksityissektorin subventoiminen vähentää paineita köyhien käyttämillä terveysasemilla, kun loputkin varakkaat ne hylkäävät. Poliitikkojen on helppo esittää lisäresursseja terveydenhoitoon – yksityiseen, julkiseen tai molemmille – mutta harva rohkenee sanoa, että korjauksiin löytyy riittävästi resursseja vasta, kun lopetetaan verorahojen haaskaaminen kahteen rinnakkaiseen järjestelmään.
Seuraavaksi on valpastuttava puuttumaan siihen, mitä koulutusjärjestelmällemme on tapahtumassa. Siihenkin on lähdetty määrätietoisesti ajamaan luokkayhteiskunnan paluuta merkitseviä muutoksia.
Vanha luokkayhteiskunta synnytti heikommassa asemassa olevien keskinäiseen solidaarisuuteen rakentuvan työväenliikkeen. Uudessa luokkayhteiskunnassa tämä yhteenkuuluvuus ja muu yhteisöllisyys on katoava voimavara. Vaikka ihmiset eivät uutta luokkayhteiskuntaa halua on sen etenemisen pysäyttäminen siksi paljon aikaisempaa vaikeampi haaste.
