Erkki Tuomioja: Pekka Kuusi – alkoholipoliitikko, sosiaalipoliitikko, ihmiskuntapoliitikko
Elämäkertamuotoisen tutkimuksen kohteena on Pekka Kuusi tutkijana ja yhteiskuntapoliitikkona. Keskeisellä sijalla tarkastelussa on Kuusen kirjallinen tuotanto, sen saama vastaanotto ja sen vaikutus. Sosiaalipolitiikassa Kuusen vaikutus oli suurin tutkijana ja visionäärinä ja se jatkui niin pitkään kuin yhteiskunnallinen tilaus sosiaalipolitiikan laajentamiselle.
V. 1961 ilmestynyt 60-luvun sosiaalipolitiikka herättää yhä polemiikkiakin etsittäessä ketä syyttää tai kiittää suomalaisen hyvinvointivaltion aikaansaannoksista ja ongelmista. Kuusen keskeinen viesti oli että sosiaaliset tulonsiirrot tukivat hänen yhteiskuntapolitiikan tärkeimmäksi päämääräksi katsomaansa talouskasvua. Myöhemmin Kuusi korosti ohjelmansa keynesiläisyyttä, mutta hänen keskeisin vaikuttajansa oli kuitenkin Gunnar Myrdal.
30-luvulla Kuusi toimi sinimustien lausuntakuoron johtajana. Sodan jälkeen Kuusen ensimmäinen työpaikka oli raittiusliikkeessä, josta hän v. 1946 siirtyi Alkoholi-liikkeen palvelukseen päätyen v.1971 yhtiön pääjohtajaksi. Jo 40-luvun lopulta alkaen Kuusesta tuli alkoholipolitiikan keskeisin muotoilija Alkossa.
Kuusen toimintaa leimasi horjumaton usko tutkittuun tietoon hallitun yhteiskuntapolitiikan palveluksessa. Alkossa hän organisoi korkeatasoisen alkoholitutkimuksen ja perustutti nykyisen Alkoholitutkimussäätiön. Myös Kuusen oma panos tutkijana oli alkoholitutkimuksessa merkittävä.
Tutkimukseen ja järkeen perustuva lähestymistapa, johon nojaten Kuusi ensin alkoholipolitiikan, myöhemmin yhteiskuntapolitiikan ja lopulta ihmiskuntapolitiikan ratkaisunsa valistusoptimismin tyylipuhtaana jatkajana esitti, ei kuitenkaan aina saanut häntä tyydyttävää vastakaikua ja sitä myös arvosteltiin totalistisuudesta.
Politiikkaan siirryttyään Kuusi oli keskeinen vaikuttaja SDPn tarkistaessa linjaansa suhteessa presidentti Kekkoseen ja Neuvostoliittoon 60-luvun puolivälissä. Vuonna 1966 hänet valittiin SDPn kansanedustajaksi ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi. Kuusi vaikutti ennen muuta uuden aktiivisen, myös globaaleihin ongelmiin paneutuvan ulkopolitiikan puolestapuhujana, mutta sosiaalipolitiikassa hän joutui työmarkkinajärjestöjen korporatiivisen vaikutuksen vastustajana sivuraiteelle, vaikka toimikin vielä eduskunnasta pudottuaan lyhyen aikaa sosiaaliministerinä.
Kuusen viimeinen teos Tämä ihmisen maailma oli myyntimenestys, mutta asiantuntija-arvostelu teilasi sen eikä se liioin saavuttanut kansainvälistä menestystä. Nuoret, joille Kuusi teoksensa suuntasi, hahmottivat sen teknologia- ja tieteisuskoisuudessaan pikemminkin maailmayhteisön ongelmat synnyttäneen ajatteluvan jatkeeksi kuin uuden ja uskottavan käänteen osoittajaksi.
