Puhe Pirkanmaan Sosialidemokraattien piirisyyskokouksessa 19.11.2011


 
Hyvät Toverit !
 
Maailma on toisen maailmansodan päättymisen jälkeen muuttunut enemmän kuin yhtenäkään muuna 65-vuotiskautena. Kun yhtenä suuriin ikäluokkiin kuuluvana sodan päätyttyä synnyin meitä oli 2,3 miljardia, tänään vähän päälle 7 miljardia. Lisäystä on 4.7 miljardia, eli lähes seitsemän kertaa enemmän kuin edellisen 66-vuotiskauden aikana vv. 1880 – 1946. Ennusteet kuitenkin kertovat onneksi, että seuraavan 66 vuoden aikana kasvu tulee jo pysähtymään. Kuitenkin parhaassakin tapauksessa maailman väkiluku nousee ainakin 9 tai 10 miljardiin ennen kuin kasvu asettuu.
 
Tällä väestökasvulla on ollut jo nyt ja tulee vielä olemaan mullistavia seurauksia siihen, miten ihmiskunta hoitaa suhteensa ympäristöön ja järjestää ihmisyhteisöjen, kansakuntien ja valtioiden, välisen kanssakäymisen.

Historioitsijana painotan aina historian tuntemusta, koska se myös vapauttaa historian vankeudesta, mutta myös tuntemaan historian rajat.

Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että vaikka historia voi kertoa miten asioita on valtioiden kanssakäymisessä onnistuneemmin tai epäonnistuneemmin ratkottu vielä parin miljardin ihmisen maailmassa, niin siitä miten se tehdään seitsemän miljardin ihmisen maailmassa ei meillä voi olla tietoa.

Meillä voi parhaimmassakin tapauksessa olla enintään muutama vuosikymmen aikaa sopeuttaa ihmisten toiminnot maapallolla ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen vaatimuksiin. Kaikki kolme osatekijää ovat kestävälle kehitykselle välttämättömiä.

Erityisesti viimeisen parin sadan vuoden ajan, ns. teollisen vallankumouksen jälkeen, on ihminen ammentanut luonnosta raaka-aineita, muokannut niitä mieleisekseen ja näin tehdessään päästänyt luontoon koko ajan kasvaneen määrän haitallisia päästöjä ja jätettä. Näin toimiessaan emme ole ottaneet huomioon uusiutumattomien luonnonvarojen riittävyyttä emmekä pitäneet huolta uusiutuvien varojen uusiutumiskyvyn säilymisestä.

Kukaan ei voi varmuudella tietää, onko kestävän kehityksen saavuttaminen enää mahdollista. Sen tiedämme, että ihmisperäinen ilmastomuutos on edennyt ja etenee koko ajan, kysymys on vain siitä, saadaanko se vielä rajoitettua sellaisiin suhteisiin, että kaikista katastrofaalisimmat seuraukset vältetään.

Pohjoismaiset yhteiskunnat antavat kuitenkin hyvän, vaikka ei toki täydellisen esimerkin niistä keinoista, joilla kestävä kehitys voidaan toivottavasti saavuttaa. Ei ole mikään sattuma, että kaikki pohjoismaat ovat yleensä kansainvälisten kauneusvertailujen kärkikymmenikössä.

Suosikkini näistä monista arvioinneista on niin kutsuttu index of failed states, jonka mukaan Suomi on maailman ”least failed state”, vähiten kyvytön valtio maailmassa.

Pohjoismailla on siis annettavaa esimerkkinsä voimalla, ja meitä ollaan valmiita kuuntelemaan herkemmin kuin monia muita. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että itse pidämme huolen mallimme toimivuudesta ja kestävyydestä.

Vaikka Suomi muiden pohjoismaiden tavoin edelleen erottautuu edukseen, olemme mekin olleet jo pitkään väärällä tiellä. Sosiaaliturvan ja hyvinvointipalvelujen on annettu heikentyä. Terveyssektori on tästä huolestuttavin esimerkki, jossa näkyy miten luokkayhteiskunta tekee paluuta, sillä seurauksella että terveyserot ovat myös kasvussa.

Viime viikkoina olemme saaneet myös uusia järkyttäviä esimerkkejä siitä, mihin yksityistämis- ja kilpailuttamisvimma johtaa, kun ihmisten terveys ja turvallinen vanhuus alistetaan voitontavoittelun välikappaleiksi.

Eriarvoisuus kansalaisten keskuudessa on kaiken kaikkiaan lisääntynyt. Tuloerot ja köyhyysaste olivat Suomessa pienimmillään 20 vuotta sitten, sen jälkeen molemmat ovat taas alkaneet kasvaa.

Tämä ei suinkaan ole missään vaiheessa ollut se, mitä suomalaisten enemmistö on halunnut tai pitänyt oikeana. Huhtikuun eduskuntavaalien jytky selittyy ensi sijassa suomalaisten pettymyksellä kaikkiin muihin puolueisiin, joiden nähdään olleen osaltaan vastuussa kielteiseksi koettuun kehitykseen.

Sen vuoksi oli perusteltua tarjota vaalien voittajille mahdollisuutta tulla mukaan kantamaan hallitusvastuuta, mutta heidän oma, sen jälkeen nähdyn valossa hyvin ymmärrettävä ratkaisu oli todeta, ettei heillä ole kiinnostusta eikä kykyä tällaiseen vastuunkantoon.

Perussuomalaisilla on edessään väistämättä sisäinen pyykinpesu ja rajanveto rasismiin ja vihapuheeseen. Tämä on välttämätöntä heidän puheenjohtajansa itsekunnioituksen säilyttämiselle ja se myös ratkaisee sen, ovatko he muiden silmissä tulevaisuudessa mahdollisia yhteistyökumppaneita vai ei.

Tällaisen vaalituloksen jälkeen hallituksen muodostaminen oli erityisen vaikeata. Ulko-, turvallisuus- ja Eurooppa-politiikasta kyettiin tosin sopimaan kahdessa päivässä, mutta muu vaatikin jo sitten useita viikkoja. 

Eurooppa-politiikan osalta oli tärkeätä kirjata hallitusohjelmaan jopa aikaisempaa selvempi sitoutumisemme eurooppalaiseen yhteistyöhön ja EU:n vahvistamiseen. Euroopan velkakriisi ja sen hoidossa tehdyt kallliit virheet eivät ole vielä osoitus Euroopan epäonnistumisesta vaan EU:n heikkoudesta, jonka vahvistamista sosialidemokratia pitää välttämättömänä. Kritiikkimme ei ole ollut Eurooppa-vastaista, vaan tähdännyt kestäviin ja oikeudenmukaisiin eurooppalaisiin ratkaisuihin.

Tästä oli kyse silloin kun me sosialidemokraatit Suomessa puolitoista vuotta sitten äänestimme oppositiossa Kreikan ensimmäistä tukipakettia vastaan siksi, että emme uskoneet ratkaisun kestävyyteen ilman sijoittajavastuun riittävää toteutumista. Tämän jälkeen ovat lukuiset uudet tukipäätökset, joilla kriisin etenemistä ei kuitenkaan ole saatu pysäytettyä, osoittaneet arviomme täysin oikeaksi.

Siksi saimme myös hallitusohjelmaan selvän kirjauksen Suomen linjan muuttamisesta eurokriisin hoidosta. Tämän mukaisesti hallitus on myös toiminut ja ratkaissut vakuusvaatimuksemme tyydyttävästi ja tavalla, joka on osaltaan pakottanut muutkin katsomaan velkakriisin lohdutonta totuutta silmiin.

Sosialidemokraatit ovat olleet muutoinkin aiheesta tyytyväisiä hallitusohjelmaan. Sen muuttaminen käytännöksi on kuitenkin erityisen haasteellista nyt alaspäin osoittavien talousodotusten vallitessa. Oli sitäkin tärkeämpää, että kykenimme sopimaan myös siitä, miten tarkistuksia mahdollisesti muuttuneissa oloissa julkisen talouden vakauden turvaamiseksi tehdään.

Hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu tavoite eriarvoisuuden vähentämisestä. Se miten tässä onnistutaan, tulee olemaan ratkaisevaa sille miten sosialidemokraattien seuraavissa vaaleissa käy. Ainakin ensimmäinen budjetti kaikkine veroratkaisuineen ja perusturvan jälkeenjääneisyyden korjaavan 100 euron korotuksineen tulee tasamaan tuloeroja.

Samaa tulee merkitsemään myös keskusjärjestöjen raamisopimus työmarkkinoilla, joka palauttaa kaivattua luottamusta sopimusyhteiskuntaan yhtenä talouden kestävyyttä tukevana tärkeänä vahvuutena.

Pohjoismaiden hyvinvointivaltiomalli on kuitenkin kansallinen sovellutus. Globalisaatio on asettanut rajat sille, mitä kansallisella tasolla voidaan tehdä. Eurokriisi on tästä kouriintuntuva osoitus. Niille jotka haluavat puolustaa ja vahvistaa hyvinvointivaltiota ei sisäänpäinkääntyminen ja pahan maailman torjuminen näppärillä iskulauseilla ole mikään ratkaisu.

Se että haluamme tehdä omassa maassamme pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvoja toteuttavaa politiikkaa ei vielä riitä. Vaikka hoitaisimmekin oman taloutemme mallikelpoisesti, joudumme kantamaan seuraukset koko kansainvälisen finanssikapitalismin kriisiytymisestä.

Viime viikkojen dramaattiset tapahtumat hallituksenvaihdoksineen kriisimaissa ovat kaikessa karmeudessaankin vieneet velkaongelman hoitamista oikeaan suuntaan, mihin myös Suomen tiukalla ja perusteettomasti arvostellulla linjalla on ollut vaikutusta. Vieläkään emme voi silti varmoja siitä, että kriisi olisi näin loppuun saakka hoidettu, saatikka että voisimme nyt uskoa etteivät uudet finansskriisit olisi enää mahdollisia.

Keskinäisen riippuvuuden maailmassa, jossa perinteiset sotilaalliset uhat ovat korvautuneet paljolti uusilla, ns. laaja-alaiseen turvallisuuteen kohdistuvilla uhilla, turvallisuutta voidaan edistää vain moninkeskisen YK-järjestelmään tukeutuvan laajan yhteistyön kautta. Sotilaalliset välineet ovat tässä toissijaisia, mutta niitäkin tarvitaan osana laaja-alaista kriisinhallintatyötä, mutta yksinään ne eivät mitään kriisejä estä eivätkä ratkaise. Naisten aseman vahvistaminen ja heidän osuutensa lisääminen on avain monien maailman ongelmien ratkaisemiseen.

Tarvitaan maailmanlaajuisia pelisääntöjä, joilla markkinat voidaan palauttaa siihen hyödyllisen rengin asemaan siitä omavaltaisesta ja vastuuttomasti isännän roolista, jonka ne ovat omineet. EU on tärkeä ja välttämätön väline, mutta nimenomaan globaalina toimijana.

Uusi hallitusohjelma on tässä viitoittanut oikeata tietä, kun se nostaa paremman globalisaatiohallinnan keskeiseksi tavoitteeksi. Tähän kuuluvat niin toimet finanssimarkkinoiden paremmaksi valvomiseksi ja verottamiseksi kuin toiminta veroparatiisien sulkemiseksi, kansainvälisen kauppajärjestelmän oikeudenmukaisen toiminnan vahvistamiseksi ja työ ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi ja kaikilla muillakin tavoilla kestävän kehityksen toteuttamiseksi.

Globalisaatiohallinnan työjärjestykseen kuuluu myös kriisinhallintayhteistyö, konfliktien ennaltaehkäisy ja aseriisunta. Maailma ei tarvitse lisää vaan päinvastoin vähemmän aseita, on toimittava joukkotuhoaseiden leviämisen ehkäisemiseksi ja niiden vähentämiseksi, samoin kuin tavanomaisten aseiden kauppaa ja saatavuutta rajoittavan kansainvälisen asekauppasopimuksen aikaansaamiseksi.

Näistä toimista finanssitransaktiovero, jota edellinen porvarihallitus piti vielä täysin mahdottomana ajatuksena, on nyt Suomen hallitusohjelmassa ja etenemässä EU:ssa. Se ei toteudu ensi vaiheessa globaalina eikä todennäköisesti koko EU:n käyttöönottamana, mutta jo euroalue, jossa sekä Saksa että Ranska ovat vahvasti sitoutuneet sen toteuttamiseen, on riittävän merkittävä kriittinen massa ottamaan sen käyttöön ja myös Suomen tulee olla aktiivisesti asiaa kannattamassa.

Meidän on tuettava YK:ta, toimittava EU:n kautta ja vahvistettava pohjoismaista yhteistyötä. Viimemainittua tukee Tanskan sosialidemokraattien paluu pitkän jakson jälkeen hallituksen vetovastuuseen. Pohjoismaiden sitoutuminen tasa-arvoon, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteiden kunnioittamiseen kaikessa kansainvälisessä työssä on meidän tärkein antimme turvallisemman ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamiseksi.