”Painopisteet EU:n siviilikriisinhallinnassa Suomen puheenjohtajuuskaudella” – puheenvuoro EU:n kehittyvä siviilikriisinhallinta -seminaarissa, Helsinki, 25.10.2005

 

Hyvät kuulijat,

Pari viikkoa sitten julkaistiin Vancouverin yliopiston Human security -keskuksen raportti ”Sota ja rauha 21. vuosituhannella”. Raportin mukaan aseelliset konfliktit ovat vähentyneet maailmassa tuntuvasti kylmän sodan päättymisen jälkeen, 40 %:lla vuodesta 1992. Toinen havainto on se, että nykypäivän aseellisissa konflikteissa kuolee vähemmän ihmisiä, vuonna 2002 keskimäärin 600, kun vuonna 1950 sodittu sota merkitsi 38 000 uhria. Samoin kansanmurhien ja vakavien ihmisoikeusloukkausten määrä on selvityksen mukaan kaikkialla maailmassa laskussa.

Raportin tulokset  ovat yllättäviä, kun ajatellaan menneiden vuosien verisiä konfliktia ja kansanmurhia mm. Ruandassa ja Balkanilla.  Selvityksen voidaan katsoa osoittavan, että valtioiden sisäisiä konflikteja on pystytty ratkaisemaan aikaisempaa tehokkaammin neuvotteluteitse. Se kertoo myös YK:n roolin vahvistumisesta, sillä  vuosien 1990 ja 2002 välillä on ollut moninkertainen määrä konfliktien ehkäisemiseen ja ratkaisemiseen tähtääviä missioita ja operaatioita, jotka ovat useissa tapauksissa olleet ilmeisen tehokkaita. Tämä on tietenkin myönteinen viesti monenkeskisen järjestelmän kyvyistä huolehtia maailman turvallisuudesta ja vakaudesta.  Euroopan unionille raportin havaintojen pitäisi olla pontimena jatkaa entistä aktiivisemmin ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä etenkin kriisinhallinnan kehittämistä. Kriisinhallinnalla on merkitystä.

Vancouverinkin raportti toteaa sen, että tämän päivän sodilla on useimmiten naisen tai lapsen kasvot. Konflikteissa menehtyy enemmän siviilejä kuin sotilaita. Siviilejä on 90 % aseellisten sotien ja kriisien uhreista. 

Aseellisten konfliktien ja humanitaaristen kriisien varalta tarvitaan tehokasta kriisinhallintaa. Toiminnan tulee olla ennaltaehkäisevää, mutta myös konfliktien jälkihoitoon tulee varautua. Kriisinhallinnan tulee vastata muuttuneisiin tarpeisiin.

Perinteisen sotilaallisen kriisinhallinnan rinnalla tarvitaan lisääntyvässä määrin siviilitoimia.

Siviilikriisinhallinta on laaja-alainen käsite. Joskus sen ymmärretään kattavan kaiken yllättäviin tilanteisiin liittyvän toiminnan hätäavusta jälleenrakentamiseen. Kapeammin tarkasteltuna siviilikriisinhallinta on rinnakkaiskäsite sotilaalliselle kriisinhallinnalle ja rauhanturvatoiminnalle. 

Siviilikriisinhallinnan tavoitteena on tukea siirtymävaiheen valtioiden ja kriisialueiden sekä heikkojen valtioiden kehitystä kohti demokratiaa sekä oikeusvaltioperiaatteen noudattamista ja ihmisoikeuksien kunnioittamista, hyvää hallintoa ja toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. Samalla luodaan edellytyksiä niiden täysimittaiselle osallistumiselle poliittiseen ja taloudelliseen kanssakäymiseen yhteisten turvallisuusongelmien ratkaisemiseksi.

Arvoisat kuulijat,

Siviilikriisinhallinta on keskeinen ja kasvava osa Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Tehtäväkenttä on moninainen:  poliisien osallistuminen järjestyksen palauttamiseen, monenlaisen asiantuntemuksen tarjoaminen konfliktista selviytyvän valtion tai alueen yhteiskuntarakenteiden tukemiseksi tai kokonaan uudelleen pystyttämiseksi. Siviilikriisinhallintaa on myös esim. rauhansopimuksen velvoitteiden toimeenpanon valvonta. Tällainen operaatio on meneillään Indonesian Acehissa. EU osallistuu kriisialueilla myös turvallisuussektorin uudistustehtäviin, tukee aseriisuntaa ja joukkojen kotiutus- ja sopeutushankkeita sekä avustaa vaalien valvonnassa.

Sotilasoperaatioihin verrattuna siviilikriisinhallinnan missiot eivät ole yhtä mittavia ja näkyviä. Kysymyksessä on usein paikallisten viranomaisten tukeminen, ei niiden korvaaminen.  Turvallisuuteen kohdistuvien uhkien kestävä torjunta vaatii sitkeää ja pitkäjänteistä vaikuttamista taustatekijöihin. Tulokset eivät näy heti, eivätkä ole otsikoissa. Oikein ajoitetulla ja kohdistetulla tukioperaatiolla voidaan kuitenkin parhaassa tapauksessa jopa estää tilanteen puhkeaminen kriisiksi.

Unionin turvallisuusstrategian mukaan Euroopan on oltava valmis ottamaan vastuuta maailmanlaajuisesta turvallisuudesta ja osallistumaan oikeudenmukaisemman maailman rakentamiseen. Strategiassa todetaan, että EU:n on parannettava valmiuksiaan ottaa käyttöön kaikki tarvittavat siviilivoimavarat kriisitilanteissa ja niiden jälkivaiheissa.  EU:n tulee olla aktiivisempi, yhdenmukaisempi ja toimintakykyisempi.

Suomen ja muiden EU-maiden on jatkossakin kehitettävä ja lisättävä valmiuttaan osallistua yhteisiin siviili- ja sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin. Konfliktineston ja siviilikriisinhallinnan merkitys kasvaa entisestään, jos kansainvälinen yhteisö haluaa tosissaan ennaltaehkäistä erilaisten kriisien puhkeamista avoimiksi konflikteiksi. Meille tämä vastuunkanto on tärkeä omaakin turvallisuuttamme lisäävä tekijä.

Suomi on ollut alusta asti aktiivinen kehitettäessä unionin kriisinhallinnan valmiuksia. Sotilaallinen kriisinhallinta sisällytettiin Suomen ja Ruotsin aloitteesta unionin tehtäviin Amsterdamin sopimuksella. Edellisen EU-puheenjohtajuuskautemme päätteeksi Helsingin Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 1999 sovittiin  siviilikriisinhallinnan kehittämisestä. Tästä käynnistyi laaja-alainen konseptuaalinen kehitystyö, jossa edistyminen on ollut nopeaa. Vuonna 2000 unionin siviilikriisinhallinnan prioriteeteiksi määriteltiin poliisi, oikeusvaltio, siviilihallinto ja pelastuspalvelu. Myöhemmin painopisteisiin lisättiin monitorointi ja EU:n erityisedustajalle annettava tuki.

Myös operaatioiden määrä on kasvanut nopesti: vuonna 2003 käynnistettiin unionin ensimmäinen EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alainen poliisioperaatio Bosnia-Hertsegovinassa. Tällä hetkellä unionilla on käynnissä tai suunnitteilla kymmenen siviilikriisinhallintaoperaatiota eri puolilla maailmaa. Kyseessä on siis selvä kasvuala unionissa. Tähän vastaaminen asettaa EU:lle ja sen jäsenmaille haasteita, koska puhuttaessa EU:n siviilikriisinhallinnan voimavaroista tarkoitetaan paljolti yksittäisten jäsenmaiden kansallisia voimavaroja, jotka ne antavat unionin käyttöön operaation käynnistyessä. Myös EU:n tulee huolehtia siitä, että yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan mahdollistavat resurssit ovat riittävällä tasolla.

EU on ollut siviilikriisinhallinnan kehittämisessä edelläkävijä, jonka kokemuksista ja osaamisesta myös muut kansainväliset järjestöt ja partnerit ovat kiinnostuneita. Tämä on johtanut tiivistyvään yhteistyöhön mm. Afrikan unionin ja Asean-maiden kanssa. Tällaisella yhteistyöllä vahvistetaan muiden alueellisten toimijoiden osaamista ja edistetään alueiden omaa omistajuutta  kriisinhallinnassa.

Suomen odotetaan tulevana EU-puheenjohtajana vievän määrätietoisesti eteenpäin unionin siviilikriisinhallinnan voimavaratyötä, jotta EU voi lunastaa Civilian Healdline Goal 2008 tavoitteissa asettamansa päämäärän esiintyä vuoteen 2008 mennessä globaalina toimijana kriisinhallinnassa. Toisaalta unionin on jatkettava meneillään olevia operaatioita ja pystyttävä tarvittaessa käynnistämään uusia, todennäköisesti kaukaisemmissa kohteissa, vaikeammissa olosuhteissa, monitoiminnallisemmissa kokoonpanoissa ja yhä nopeammalla aikataululla.

Jo vuosia jatkunut kansallinen panostaminen siivilikriisinhallintaan antaa Suomelle hyvät lähtökohdat selviytyä puheenjohtajuuden haasteista. Siviilikriisinhallinnan kehittäminen onkin eräs Suomen puheenjohtajakauden painopisteistä ja valmistelutyö on käynnissä. Voimavaratyön – erityisesti unionin nopean toiminnan valmiuksien kehittämisen – lisäksi haluamme puheenjohtajuuskaudellamme edistää kriisinhallinnan kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jolla tehostetaan eri toimijoiden keskinäistä koordinaatiota ja mm. siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan nivomista yhteen.

Tärkeä tavoite on myös ihmisoikeustilanteen seurannan sisällyttäminen nykyistä selvemmin siviilikriisinhallinnan operaatioihin. Suomen puheenjohtajuuskaudella edistämme tasa-arvoa ja naisten roolin vahvistamista unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 pohjalta.

Kokonaisvaltainen lähestymistapa edellyttää sitä, että kriisinhallinnassa kaikki käytettävissä oleva asiantuntemus ja kokemus hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. Siviilikriisinhallinnassa pidämme erityisen tärkeänä mahdollisuutena vuoropuhelua kansalaisjärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa.  Tiivistyvän vuoropuhelun tavoite sisältyy myös EU:n siviilikriisinhallinnan toimintasuunnitelmaan, jossa kiinnitetään huomiota mm. eri toimijoiden välisen tiedonvaihdon merkitykseen. Suomi tulee omalla puheenjohtajuuskaudella edistämään toimijoiden välistä dialogia ja tuemme mm. siviilikriisinhallinta-aiheisen kansalaisjärjestötapahtuman järjestämistä vuonna 2006.

Hyvät kuulijat,

Vaikka siviilikriisinhallinnan kehittämistyö on vielä kesken voimme jo nyt olla erityisen tyytyväisiä siitä, että Euroopan unionin siviilikriisinhallinta on löytänyt toimintatapoja, joilla voidaan tuottaa todellista lisäarvoa kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Erityisen rohkaisevia esimerkkejä ovat mm. Georgiassa juuri päättynyt EU:n oikeusvaltio-operaatio sekä parhaillaan käynnissä oleva koulutusapu Irakin oikeusvaltion tukemiseksi, jossa ”EU-lisäarvo” tulee laaja-alaisen oikeusvaltiolähestymistavan kautta.

Myös parhaillaan käynnissä oleva EU:n tarkkailuoperaatio Indonesian Acehissa (Aceh Monitoring Mission) on monessa suhteessa mielenkiintoinen ja jopa uraauurtava. Acehia voidaan pitää esimerkkinä operaatiosta, jossa EU joutui käytännössä ensimmäistä kertaa vastaamaan siviilikriisinhallinnan ”uusiin haasteisiin”, joita ovat monitoiminnallisuus, nopeus ja vaikea toimintaympäristö. Erityisenä saavutuksena ja osoituksena unionin ja sen jäsenmaiden sitoutumisesta kriisinhallintaan voitaneen pitää sitä, että operaation päätöksentekoprosessi ja sen rakentaminen täysin käynnistymiskuntoon  kestivät kaikkineen vain kaksi kuukautta ja mukaan saatiin lopulta valtaosa unionin jäsenmaista ja myös kolmansia maita.   

Aceh on esimerkki siitä, mihin Euroopan unionin on syytä varautua jatkossakin lunastaakseen asemansa uskottavansa globaalina toimijana kriisinhallinnassa:

EU:lla tulee olla valmius vastata apupyyntöön myönteisesti erityisesti silloin, kun sitä pyydetään toimimaan tilanteessa, jossa EU koetaan ainoaksi mahdolliseksi kansainväliseksi toimijaksi.

Kriisit ovat erilaisia ja niihin vastaaminen edellyttää yksilöllisiä ratkaisuja; tositilanteessa on oltava riittävästi joustavuutta sopeuttaa toiminta operaation tavoitteisiin ja vallitseviin olosuhteisiin.

Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden on jatkettava valmiuksien kehittämistä ja ylläpitämistä, jotta ne voivat antaa – tarvittaessa nopeasti – unionin käyttöön riittävästi kansallisia asiantuntijoita.

Lisäksi,  unionissa tarvitaan riittäviä määrärahoja turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kasvavien velvoitteiden toteuttamiseen.

Arvoisat kuulijat,

Suomen tulevalla puheenjohtajuuskaudella unioni on todennäköisesti edelleen aktiivisesti mukana jo käynnissä olevissa operaatioissa Länsi-Balkanilla – valmisteilla on mahdollisesti uusi laaja operaatio Kosovossa -,  Kaukaasiassa, Irakissa, Kongossa ja Sudanissa. Odotusten mukaan toiminta laajenee Lähi-idässä palestiinalaisalueilla jne.  On varauduttava uusien ennalta arvaamattomien kriisien hoitoon. Niinikään siviilikriisinhallinan käsitteellinen ja sisällöllinen kehitystyö jatkuu tiiviinä. Edessämme on siis monella tavalla haasteellinen ja vaativa puheenjohtajuuskausi myös tällä sektorilla.